Lue keskustelun säännöt.
Miehen perässä muuttaneet! Sopeutumisongelmat :(
kyläläinen
23.11.2016 |
Moikla!
Olen kolmekymppinen nainen ja ajatusteni kanssa aika sekaisin.
Muutin miehen perässä pääkaupunkiseudulta n. 200km pieneen kylään.
En ole itse pääkaupunki-seudulta vaan elellyt ympäri Suomea ja Eurooppaa. Kuitenkin n. 3v sitten löysin "paikkani" Helsingistä. Kivan työn, ystävät ja harrasteet. Nautin täysin rinnoin menevää elämää, joka itselleni sopii.
Tapasin miehen. Tämä nykyinen mieheni on pikkuisesta kylästä -keskeltä ei mitään-. Aluksi rakkauden sokaisemana ajattelin että voin kyllä sopeutua mihin vain. Puoli vuotta seurusteltuamme mies kysyi minulta muuttaisinko kylään, jos mies ostaisi sieltä sijoituskolmion (jossa asuisimme ja remppaisimme ainakin 2-3 vuotta.) Minä sanoin, että kunhan asumme yhdessä niin kaikki sopii. Tästä tämä virhe lähtikin.
Asun kylässä, jossa minulla ei ole mitään kontaktia muihin ihmisiin. En kykene nauttimaan mistään. Töiden jälkeen istun sohvalla ja odotan nukkumaan menoa. En tunnista lainkaan itseäni!! Minua ei kiinnosta päästä töistä kotiin, koska minulla "ei ole mitään elämää" täällä. Olen toki yrittänyt liikkua ulkona, hoitaa pihaa ja katselin pienen kansalaisopiston tarjonnan, mutta liioittelematta täällä on "hurjan hauskoja himmelien askartelu-iltoja". En koe, että täällä on mitään minulle vaikka olen googlettanut netin läpi tekemistä.
Mies ei tätä oikein ymmärrä. Hän vain hokee, että minun pitää luoda sosiaalinen piiri täällä mutten koe sitä mahdolliseksi noin vain. Toivon ideoita, miten? Minulla ei ole ikinä ollut ongelmia sosiaalisissa suhteissa mutta nyt on.
Matkustelen välillä moikkaamaan kavereita muualle, ja tunnen musertavaa kateutta heille. En ole onnellinen, kaipaan kovasti entiseen.
En tiedä mitä tehdä. Mies on loukkaantunut, sillä hänen mielestään en ole yrittänyt tarpeeksi. En tiedä, olenko itsekäs mutta en vain koe mitään kiinnostusta elämään täällä. Voiko omaa ajattelua jotenkin muuttaa?
En ole yhtään kotona-olija, kaipaan menoa ja tekemistä!
Miehellä ei ole varaa maksaa asuntoa yksin ja koen huonoa omaatuntoa, koska itsehän tänne suostusin. Mies itsessään on myös ihana, meillä ei ole muuta ongelmaa "kuin" tämä asumisasia.
Mies sanoi, että haluaa asua yhdessä, hänelle erilleenmuutto ei ole vaihtoehto. Ymmärrän, että olen saanut miehen ihan kuseen, koska hänellä on suuret remontti ja asuntolainat meiän takiamme. Hän ei olisi ostanut ikinä kolmiota ilman minua.
Minun tekisi mieli toisinaan vain pakata kamat ja lähteä. En kuitenkaan ikinä voisi jättää miestä pulaan. Koen suurta syyllisyyttä ajatuksistani ja tilanteesta :(
Kommentit (19)
Pari kertaa on tullut muutettua puolison perässä (naisen). En tee sitä enää koskaan.
M31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sopikaa että kun asunto on rempattu ja myyty, niin muutatte takaisin pääkaupunkiseudulle?
Itse tein myös virheen kun muutin isommasta kaupungista pieneen kuntaan kun mies halusi. Toki itsekin sitä siinä kohtaa halusin. Muutimme molempien kotikuntaan ja ihan vieressähän tämä on..
Mutta täällä olen jumiutunut kotiin. Täällä ei ole kivoja lenkkeilyreittejä ja jotenkin kaipaan ihan hirveästi takaisin kaupunkiin. Olen lihonutkin parikymmentä kiloa kun vaan syön tylsyyteen. Ei voida lastenkaan takia enää muuttaa takaisin kun heillä on koulut ja kaverit täällä. Kuusi vuotta täällä nyt asuttu eikä se kaipaus ole muuttunut mihinkään. Haikeus iskee aina kun käyn siskoni luona kylässä joka siis asui melkein naapurissani 😒
Ehkä vielä joskus muutetaan takaisin kun lapset ovat lentäneet pesästä..
Itse olen asunut hyvin pienellä paikkakunnalla (asukkaita noin 2000), en edes muuttanut miehen perässä vaan muista syistä. Harrastuksina tasan kirjasto ja koiran ulkoilutus. Ei tuollaista montaa vuotta kestä, jos ympärillä ei ole lapsuuden kavereita, perhettä ja sukua. Satun olemaan hyvin kotona viihtyvät tyyppiä ja silti olen tuota mieltä. Ihan pikkupaikkakunnalla on uuden ihmisen järjettömän vaikea päästä mihinkään sisäpiiriin ja saada oikeita kavereita. Ne muutamat kaveerausta haluavat osoittautuvat hyvin pian moniongelmaisiksi, joista on parempi pysyä kaukana. Muut ehkä vaihtaa sanan moi ja kaksi lausetta, mutta siinäpä se.
Joo enää en muuttaisi.
Mitäs kun mies ei missään tapauksessa halua, vaan haukkuu kaikki kaupunkiasumiset? Itsellä tilanne, että mies haluaa muuttaa vielä syrjempään metsään. Irvishampain kävin katsomassa miehen himoamaa paikkaa, jonne piti ajaa kuraista valaisematonta tietä n.10 km. Mies on ihana ja ikävöin häntä töissäkin, mutta asuminen Suck.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin ärsyttää tosi kovaa sun miehen puolesta. Aikuinen ihminen olet etkä osaa miettiä loppuun! Ei hyvä luoja sentään tuollaista päätöstä tehdä ilman kokeilua! Ensin vuokralle kokeilemaan. Mutta ei! Uskottelit miehelle, että kaikki käy ja nyt SUN TAKIA olette kusessa. Etkä todellakaan häivy. Pidät lupauksesi.
Ihan oa syy kun muutit ;DD Mitä luulit että elämä tulee olemaan pienellä paikkakunnalla etenkin kun oot hesasta kotoisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene nyt aluksi sinne himmelikurssille. Opit ainakin jotain uutta.
Baari on toinen paikka mikä löytyy ja jossa voi luoda suhteita. Ei kotoa tule kukaan hakemaan.
Ja eihän tuokaan kestä kuin pari vuotta, opettele vaikka meditoimaan.
Netin kautta voi opetella vaikka mitä. Pyydä kaverit kylään. Ja sukulaiset, sitten naapurit ja himmelikurssilaiset.
Eikö sun miehellä ole ystäviä? Heistä voisi tulla sinun ystäviä ja keksiä niitä menoja ja tekemisiä porukalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö sun miehellä ole ystäviä? Heistä voisi tulla sinun ystäviä ja keksiä niitä menoja ja tekemisiä porukalla?
En ole ap, mutta itselle ainakin mahtavat ystävätkään eivät täyttäneet sitä aukkoa, kun puuttui se "kaupungin syke" ympäriltä. Sitä on vaikea selittää, jos sitä ei itse kaipaa. Itse kaipasin eniten sitä elämän tunnetta, liikettä.. pirskahduksia, sattumuksia, ihmisiä, muutosta. Sitä mitä isommissa paikoissa on mitä pienillä paikoilla ei ole. Kaikki ei sitä kaipaa, itse kaipasin, isossa kaupungissa kasvaneena ja siihen tottuneena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin itsekin miehen perässä toiselle paikkakunnalle, tosin Suomen mittakaavassa isoon kaupunkiin. Ainoat ihmiset jotka sieltä tunsin oli mies ja hänen kaverit. Aloitin täysin nollasta, tosin itselläni siinä mielessä helpompi tilanne että kavereita alkoi pikkuhiljaa löytyä harrastuksista, naapurustosta jne. Mutta pointtina oli, että kotiin ei missään nimessä kannata jäädä vaan mennä vaikka sinne himmelikurssille. Ihan minne vaan, mistä voisi löytyä seuraa. Onko fbssä mitään kyseisen paikkakunnan ryhmää, paikallislehdessä palstaa tms. jonne voisit laittaa kaverinhakuilmoituksen? Varmasti löytyy joku kotiäiti, työtön yms jolla olisi päivisin aikaa.
Miehenkin kanssa kannattaa vakavasti keskustella tilanteesta, asunto kuntoon ja myyntiin. Paikkaan jossa ei viihdy, ei kannata tuhlata elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tuttua!!
Muutin miehen perässä pieneen kylään nelisen vuotta sitten eikä minulla ole vieläkään yhtään kaveria. Olen reilu parikymppinen enkä hitto vie näe ketään ikäisiäni edes täällä!
Miten voi ystävystyä tai edes saada kaverin jos asuu näin pienessä kylänpahasessa?
Mies on asunut täällä koko ikänsä, täällä on hänen perheensä, työnsä, harrastuksensa ja kaverinsa. Minä jätin jostain syystä laajan ystäväpiiriini, harrastukseni, perheeni, kaiken kotikaupunkiin kun muutin miehen perässä tänne.
Onneksi täältä pääsee nopeasti pois läheiseen kaupunkiin. Minulla on unelmien työ ko kaupungissa ja perustin oman harrastusseuran jonka kautta tapaan ihmisiä, mutta niitä kavereita ei ole löytynyt.
Harmittaa että muutin tänne ja jätin kaiken kotikaupunkiini, mutta toisaalta olen onnellinen kun minulla on rakastava mies ja ihana pieni lapsi. Mutta pelkkä perhe ei riitä sosiaaliseksi kohtaamiseksi minulla, haluaisin myös jonkun jonka kanssa puhua asioista joista en mieheni kanssa puhu.
Pakkohan sun on ajatella itseäsi. Et tule siellä viihtymään, jos olet ihminen, joka rakastaa kaupunkia - menoa, elämää, valoja, kulttuuria. Kaikki tekee virheitä, et voinut tietää, että eläminen tulee todella olemaan noin onnetonta. Vaikka tapaakin ihmisiä niin kuinka iso todennäköisyys sinulla on tavata samanhenkisiä - siellä ikänsä jo asuneita? Lisäksi he voivat todella huonosti lämmetä uudelle "tulokkaalle". Sinuna muuttaisin pois, asunnon voi kuitenkin myydä. Ehkä hieman liioittelet nyt sitä tilannetta, luulisi että saatte asunnon jollain muotoa kaupaksi tai jos ei, niin otat lainasta lyhennysvapaata ja muutat silti. Ei elämää ole tehty kärsittäväksi kuitenkaan :(
Miten ne ihmiset jotka eivät muuttaneet niin tajua toista. Vaikka itse eivät missään nimessä muuttaneet ja halusivat kynsin hampain pitää kiinni omista kuvioistaan, niin se joka muutti ei muka ole 'yrittänyt tarpeeksi'. Kaikki yrityshän parisuhteen puolesta on tehty juuri vain niiden kompromissin eli muuttamisen tehneiden puolelta.
Tosi hyviä näkökantoja!
Kiitoksia, huojentaa kuulla etten ole yksin.
T. Ap
Mitä mies on tehnyt asian ratkaisemiseksi? Onko tutustuttanut sukulaisiin? Onko kutsunut kavereitaan puolisoineen kylään? Onko ehdotellut ap:lle mieleisiä harrastuksia?
Mieshän ne piirit siellä tuntee ja tietää! Siten miehellä on parhaat avaimet järjestää ap:lle sosiaalisia suhteita ja saada ap viihtymään.
Itse asuin pienellä paikkakunnalla muutaman vuoden, muutin miehen perässä. Tunnistan nuo olotilat.. kärsin pikkukylässä elämisestä, sillä ei ollut tavallaan mitään elämää ympärillä. Ihan yhtä helvettiä kun missään ei koskaan ollut ketään. Lopulta muutin isoon kaupunkiin takaisin. Ehdota miehelle että muutatte yhdessä isompaan kaupunkiin.