Miten ihmeessä voi kannattaa Musti ja Mirri-liike joka marketissa?
Jokaiseen markettiin ja kauppakeskukseen tulee nykyään Musti ja Mirri, itsekin käyn silloin tällöin, meillä on kaksi koiraa ja kani, mutta useimmiten olen ainoa asiakas enkä koskaan ole kenenkään nähnyt niistä ostavan mitään erityisen isoa ja kallista. Meilläkin on tässä 3-4km säteellä 4 myymälää, yksi ihan vasta avattu. 10km työmatkani varrelle osuu vielä kaksi lisää.
Miten tuo voi kannattaa? Kalliita liikepaikkoja vielä isojen markettien yhteydessä ja kauppakeskuksissa.
Kommentit (17)
Illuminati ja reptiliaanit rahoittaa niitä. Tietysti.
Ei taida kannattaakaan.
Ainakin meillä täällä Munkkivuoren ostarilla ammottaa tyhjyyttään jopa ruuhka-aikana. Liiketila on suhteellisen iso ja vuokra sen mukainen.
Eivät suomalaiset ihmiset pidä koiriaan ja kissojaan samanlaisena hemmottelun kohteina kuin ehkä jossain muualla. Monelle riittää remmi, jokin petipaikka (huopa mummon kellarista) kotiruoka ja kylmänaroille roduille itse neulottu vermin päälle.
Ja näin on hyvä!
Tässä keskikokoisessa kaupungissa on tasan 1 Musti & Mirri ja sielä on aina useita asiakkaita kun siellä olen käynyt. Jotkut ihmiset nyt vaan tykkää käyttää rahaa lemmikeihinsä. Kysymykseesihän on käytännössä kaksi vaihtoehtoa 1)siellä käy ihan tarpeeksi porukkaa silloin kun sinä et sielä ole ja ne muut käyttää lemmikeihinsä enemmän rahaa 2)ei ne kannatakaan ja pian ne sulkee ovensa.
On ihmeellistä, varsinkin kun ihan tavallisten kauppojenkin pakasteesta löytyy hyviä ruokia koirille ja kissoille ( esim. MUSCH ja Oscar) ja leluja ja oantoja yms . Saa marketeista .Itse tilaan koiran-ja kissanruuat Saksasta, zooplussasta. Paljon halvemmat hinnat kuin Mustissa ja Mirrissä ja ilmainen kotiinkuljetus kun tilaa yli 50 eurolla.
Mustissa ja mirrissä on myös muita palveluja, kuten pentutreffit, kynsien leikkausta j trimmaamista joissain pisteissä. Myös hyvät ruoka -ja tarvike valikoimat vetävät puoleensa. Tietysti jos ostaa esim.markettiruokaa koirille, ei välttämättä ymmärrä runsaan ruokavalikoiman tärkeyttä(esim.allergiat).
Olen ihmetellyt samaa. Pomo piilossa -jakso firmasta ei juuri tuonut lisävalaistusta asiaan. Mutta osa liikkeistä on kai franchising-myymälöitä. Lehtijuttujen perusteella tuottaa hyvin. Siitä kai kaavailtiin Suomen Ikeaa, mutta ruotsalaiselle pääomayhtiöllehän tuo on hiljakkoin myyty.
Mä menen kissojeni kanssa Mustiin ja Mirriin silloin, kun haluan testata tuotetta etukäteen. Valjaat, kantokopat, kissanvessat yms. haluan nähdä tuotteen paikan päällä ja testailla ominaisuuksia, kokoa suhteessa kissoihin yms. Saan sieltä myös opastusta uusiin kiinnostaviin tuotteisiin, paljon rehellisemmät vertailevat arviot esim. puhdistusaineista kuin mitä nettikauppojen arvostelulomakkeista (toisille riittää ihan ok tuote viiteen tähteen, vaikka euron kalliimpi olisi puolet parempi) ja lisäksi täydennystä ruokiin, jos en ole huomannut tilata netistä riittävän ajoissa.
Onhan noi Mustin & Mirrin valikoimat paljon laadukkaampia kuin marketissa. Asiantunteva palvelu, pentutreffit, trimmaus ym tuovat lisää asiakkaita.
Paljon helpompaa ostaa läheltä M&M:stä kaikki kerralla, kun tilailla tavaroita eri paikoista ja hakea niitä postista tai r-kiskalta.
Minusta hinnatkin ovat ihan kohdallaan, jos vertaa moniin nettimyyjiin (esim shampoot ja hoitoaineet)
Pukuja, pantoja, hihnoja ym en edes ostaisi sovittamatta tai näkemättä. Näistähän saattaa lemmikin henki olla kyseessä viime kädessä.
Niissä liikkeissä, joissa itse käyn on aina asiakkaita.
Vierailija kirjoitti:
Ei taida kannattaakaan.
Ainakin meillä täällä Munkkivuoren ostarilla ammottaa tyhjyyttään jopa ruuhka-aikana. Liiketila on suhteellisen iso ja vuokra sen mukainen.
Eivät suomalaiset ihmiset pidä koiriaan ja kissojaan samanlaisena hemmottelun kohteina kuin ehkä jossain muualla. Monelle riittää remmi, jokin petipaikka (huopa mummon kellarista) kotiruoka ja kylmänaroille roduille itse neulottu vermin päälle.
Ja näin on hyvä!
Just joo, kotiruokaa koiralle! Toivottavasti osaat laskea edes kalsium ja jodi suhteen koirallesi ja annostella vitamiinit.
Älä viitsi kirjoittaa tuollaista shaibaa, kun et asioista mitään tiedä.
Suomessahan lemmikeitä nimenomaan hemmotellaan ja hoidetaan hyvin - onneksi!
Mulla on ollut kissa lähes kaksi vuotta. Sitä ennen kaneja ja jyrsijöitä. Niiden aikana en ollu koskaan edes käynyt Musti ja Mirrissä. Nyt kun on kissa, niin ruokaa en ole sille tuolta ostanut. Ne saa paaaaljon halvemmalla netistä. Pari kertaa oon jonkin lelun ostanut. Ja kantokopan ja kissanvessam ostin myös Musti ja Mirristä. Eli pitkäaikaisena lemmikinomistajana olen käyttänyt kyseiseen ketjuun reilusti alle sata euroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei taida kannattaakaan.
Ainakin meillä täällä Munkkivuoren ostarilla ammottaa tyhjyyttään jopa ruuhka-aikana. Liiketila on suhteellisen iso ja vuokra sen mukainen.
Eivät suomalaiset ihmiset pidä koiriaan ja kissojaan samanlaisena hemmottelun kohteina kuin ehkä jossain muualla. Monelle riittää remmi, jokin petipaikka (huopa mummon kellarista) kotiruoka ja kylmänaroille roduille itse neulottu vermin päälle.
Ja näin on hyvä!
Just joo, kotiruokaa koiralle! Toivottavasti osaat laskea edes kalsium ja jodi suhteen koirallesi ja annostella vitamiinit.
Älä viitsi kirjoittaa tuollaista shaibaa, kun et asioista mitään tiedä.
Suomessahan lemmikeitä nimenomaan hemmotellaan ja hoidetaan hyvin - onneksi!
Just joo, kotiruokaa ihmisille!
Tovottavasti osaat laskea edes kalsiumim, jodi, vitamiinit ja kalorit. Siis kaikki mitä ihminen tarvitsee.
Jos et osaa, niin paras on lopettaa kotiruoan syönti. Ala syödä terveellistä koiranruokaa - onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Katsoppa paljonko lemmikkien ruoat maksavat Mutsissa & Mirrissä, tai vaikkapa kissanhiekka, joka on kultahiekan hinnoissa, niin et enää ihmettele kannattavuutta.
Aika yksinkertainen näkemys siitä, miten liike saadaan kannattamaan. M&M:n myyntikate on kohdillaan, mutta tällä pitää kattaa kiinteät kustannukset (vuokra, henkilöstökustannukset jne.) - jos hinnat on pilvissä, myynti on vähäistä eikä korkeatkaan katteet riitä kattamaan kiinteitä kustannuksia - ja tätähän ap nimenomaan kysyi.
M&M on juuri esimerkki liikkeesstä, joka käsittääkseni tarjoaa laajaa tuotevalikoimaa ja oheispalveluja, mutta on kalliimpi kuin useat vaihtoehdot. Tämän takai onkin kiinnostavaa nähdä, miten tuo konsepti pärjää - vai pärjääkö.
Lemmikkibusinksessa ruuan myynti on kuitenkin huomattava osa kokonaisuutta - kantokoppia, remmejä jne. tarvitaan vain yksi/ muuta per lemmikki, mutta ruokaa (ja esim. kissanhiekkaa) pitää ostaa koko ajan.
Musti ja Mirrissä surkea valikoima ja törkeät hinnat. Saksasta tilaan ja saan kotiovelle toimitettuna kissojen hiekat, ruuat, koiranruuat. Puruluut, samat mitä mustimirri myy, saan siitä samasta Prismasta halvemmalla. Vuosikymmeniä sitten ostin kissalle kuljetushäkin, metallisen, ja samaa häkkiä on käytetty nyt siis kolmekymmentä vuotta. Koiralle ostin näyttelyhäkin mustimirristä, ei varmaan enää tartte ostaa kun tota käytetään sitten seuraavillakin koirilla. Kiipeilytelinevalikoima on surkea, aivan surkea, yhtään kattoon asti ylettyvää mallia tai isoille kissoille soveltuvaa telinettä ei heiltä löydy, senkin tilasin Saksasta. Kissanhiekkalaatikot uusin noin vuoden välein ja nekin saa muualta halvemmalla.
Jotta ei ihan haukkumiseksi mene, niin Maukas lihapötköt on siellä ainoa tuote, mitä tulee haettua (iso satsi aina kun tarjouksessa). Koira syö 50/50 mallin mukaan niin ei tarvitse osatakaan laskea mitään kalsiumeja sun muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoppa paljonko lemmikkien ruoat maksavat Mutsissa & Mirrissä, tai vaikkapa kissanhiekka, joka on kultahiekan hinnoissa, niin et enää ihmettele kannattavuutta.
Aika yksinkertainen näkemys siitä, miten liike saadaan kannattamaan. M&M:n myyntikate on kohdillaan, mutta tällä pitää kattaa kiinteät kustannukset (vuokra, henkilöstökustannukset jne.) - jos hinnat on pilvissä, myynti on vähäistä eikä korkeatkaan katteet riitä kattamaan kiinteitä kustannuksia - ja tätähän ap nimenomaan kysyi.
M&M on juuri esimerkki liikkeesstä, joka käsittääkseni tarjoaa laajaa tuotevalikoimaa ja oheispalveluja, mutta on kalliimpi kuin useat vaihtoehdot. Tämän takai onkin kiinnostavaa nähdä, miten tuo konsepti pärjää - vai pärjääkö.
Lemmikkibusinksessa ruuan myynti on kuitenkin huomattava osa kokonaisuutta - kantokoppia, remmejä jne. tarvitaan vain yksi/ muuta per lemmikki, mutta ruokaa (ja esim. kissanhiekkaa) pitää ostaa koko ajan.
Tummennettua kohtaa jäin miettimään, mikä on edes Mustin ja Mirrin vaihtoehto? Ketju on tullut markkinoille niin rytinällä ja vallannut jokaisen nurkan, että mihin muualle menet, jos et sinne?
Yksittäiset lemmikkikaupat on pitkälti tippuneet kyydistä ja sulkeneet hiljalleen. Suuret marketit eivät ole vielä isosti lähteneet kilpailemaan tarjoamalla laadukkaampia lemmikkiruokia vaan tyytyvät osuuteensa halpojen, muutaman ison valmistajan ruokien tarjonnalla.
Muutama verkkokauppa on tuttu, mutta eivät mitenkään huomattavasti halvempi esim. koiranruuissa. Sitten on laadukkaampaa tarjontaa, mutta se näkyy verkkokaupoissa kalliimpana hintana.
Mä uskon että Musti ja Mirri menestyy juuri siksi, että ne ovat ihan joka puolella.
Mustin ja Mirrin kannattavuus perustuu siihen, että olet hyvä lemmikin omistaja, kun laitat eläimeesi mahdollisimman paljon rahaa. Sama pätee ihan kaikilla osa-alueilla lemmikin omistamisen saralla, lemmikin ostohinta, lemmikin elämiseen käytetyt rahat, eläinlääkärikeskuksien hinnoittelu... Jos kyseenalaistat, olet köyhä tai et ymmärrä, kuinka kallista eläimen hankkimisen, hoitamisen ja pitämiset täytyy olla jotta sillä voi päteä.
Vierailija kirjoitti:
Mustissa ja mirrissä on myös muita palveluja, kuten pentutreffit, kynsien leikkausta j trimmaamista joissain pisteissä. Myös hyvät ruoka -ja tarvike valikoimat vetävät puoleensa. Tietysti jos ostaa esim.markettiruokaa koirille, ei välttämättä ymmärrä runsaan ruokavalikoiman tärkeyttä(esim.allergiat).
M&M ruoat ei ole parhaimmistoa myöskään... Mm. Mushit joo hyviä ja Canagan naksuista ok, mutta muuten eivät ole kovin laadukasta ruokaa koirille. Kuten eivät ne eläinlääkärien (jotka harva koiran ruokinnasta tietää mitään; ovat moni vaan siinä uskossa että RC on hyvä kun niin heitä kai koulutetaan - varsinkin allergisille/atoopikolle, mistä koira voi joutua kovinkin kärsimään jos pitkäaikaisesti syötetään noin ravintoköyhää ruokaa)... :(
Katsoppa paljonko lemmikkien ruoat maksavat Mutsissa & Mirrissä, tai vaikkapa kissanhiekka, joka on kultahiekan hinnoissa, niin et enää ihmettele kannattavuutta.