Voinko hakea yhteishaussa?
Luin opintopolun sivuilta, että mikäli on yksi korkeakoulututkinto, niin ei voi hakea yhteishaussa. Meinaako se siis, että jos on suorittanut tutkinnon loppuun niin ei voi vai jos ylipäätään opiskelee jo jotain alaa niin ei voi osallistua yhteishakuun? Olen opiskellut puolitoista vuotta alaa, jonka valitsin vaan siksi kun en tiennyt mitä muutakaan opiskelisin. Ajattelin, että vielä yksi välivuosi lisää ei tilannetta muuttaisi ja joku tutkinto ja kunnollinen työpaikka olisi kohdallaan. Näissä opinnoissa olen pärjännyt kohtalaisen hyvin, mutta unelma-ammattia en tästä saa. Viime kesänä sitten aloitin uuden harrastuksen ja tajusin mitä haluan tehdä. Nyt vaan mietin, että miten voin vaihtaa alaa. Opolle kävisin juttelemassa jos hän edes joskus olisi paikalla.😡
Olet nyt ymmärtänyt jotakin väärin.
Ei aiempi korkeakoulututkinto (tai opiskelupaikkka) estä hakemista. Tosin jos olet ottanut opiskelupaikkasi vastaan syksyllä 2014 tai sen jälkeen et kuulu enää ns. ensikertalaiskiintiöön vaan kaltaisillesi on kiintiöity vähemmän aloituspaikkoja.