Mitä tekisit, jos saisit kuulla puolisosi tappaneen ihmisen nuoruudessaan?

Tulisi ero, koska oma elämäni on itselleni liian arvokas riskeerattavaksi. Isää nyt voisin käydä isänpäivisin morjestamassa, enhän minä hänen kanssaan asuisi, joten riski olisi pieni.

Veikkaan, ett ero tulisi, jos tosiaan olisi täysin harkittu teko eikä esim. onnettomuus.

Isäänkin ottaisin välimatkaa.

Vähän vaikea eläytyä esimerkkeihisi, kun omaa puolisioani ajattelen... Miettisin, onko miehellä  nykyään riskikäyttäytymistä, käyttääkö alkoholia miten, kykeneekö hillitsemään itsensä konfliktitilanteissa, onko väkivallan merkkejä ilmassa. Ylipäätään miten tulee toimeen muiden ihmisten kanssa, miten menee töissä, miten kohtelee muita ihmisiä ja millainen on kaveripiiri.

Oliko tämä kysymyksenasettelu täysin hypoteettinen vai pohtiiko ap nyt omaa parisuhdettaan?

Onpahan kysymys, enkä osaa vastata varmaan ihan kunnolla. Oletan, että isääni välit pysyisivät ennallaan? Miehen suhteen tulisi paljon kysymyksiä, joihin vaatisin vastauksia. Olisi tavallaan äärimmäisen mielenkiintoista, joskin varmasti myös erittäin pelottavaa. Parisuhde kuitenkin varmaan päättyisi, sillä en ole sitä naistyyppiä, joka pitää jännämiehistä.

Ihmettelen ihmisiä, jotka pystyvät jatkamaan omaa elämäänsä surmattuaan jonkun tarkoituksella.

En ymmärrä autoilijoita, jotka eivät osaa pysähtyä suojatien eteen, kun toinen auto on jo pysähtyneenä ja he tappavat pienen lapsen. Minun elämäni ei jatkuisi tuollaisen kauhuteon - ja toivottavasti vankilatuomion - jälkeen. Toisen henki lähtisi oman typeryyteni vuoksi. 

Eroaisin miehestä, jolla on jotain noin kammottavaa tunnollaan. Isää kauhistelisin ja tilannetta olisi erittäin vaikeaa uskoa. Isä ei ole tappaja luonteeltaan.

Mä kyllä silleen rauhallisesti vaan lopettaisin sen suhteen.

Parisuhde on Suomessa jo ihan tarpeeksi vaarallista naiselle ihan murhaamattomankin miehen kanssa, joten ei kannata ottaa turhia riskejä kun puhutaan omasta tai toisten hengestä.

Parisuhde on vähän sellainen juttu, että siinä ostaa itselleen paljon auvoa onnea ja ihan satavarmasti tulee jossain vaiheessaa kakkaa niskaan. Niin kannattaa miettiä myös sitä kakka-vaihetta.

Asiasta ainakin keskusteltaisiin, motiivista ja katuuko yms. En usko automaattisesti ottavani eroa moisesta syystä, joka on kaukaisessa nuoruudessa tapahtunut. Eri asia, jos nyt kertoisi viime viikonloppuna tappaneensa jonkun tuttunsa, koska tutun paita oli ruma ja hän ansaitsi siksi kuolla.

Isäni on ollut maailman paras isä minulle ja sisaruksilleni, vaikka hän olisikin joskus tappanut jonkun. Kyllähän siinä pieni identiteettikriisi varmasti tulisi, olisihan minulla "tappajangeenit" mutta tuskin hylkäisin kuitenkaan isääni.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen ihmisiä, jotka pystyvät jatkamaan omaa elämäänsä surmattuaan jonkun tarkoituksella.

En ymmärrä autoilijoita, jotka eivät osaa pysähtyä suojatien eteen, kun toinen auto on jo pysähtyneenä ja he tappavat pienen lapsen. Minun elämäni ei jatkuisi tuollaisen kauhuteon - ja toivottavasti vankilatuomion - jälkeen. Toisen henki lähtisi oman typeryyteni vuoksi. 

Eroaisin miehestä, jolla on jotain noin kammottavaa tunnollaan. Isää kauhistelisin ja tilannetta olisi erittäin vaikeaa uskoa. Isä ei ole tappaja luonteeltaan.

Sun kyllä pitäisi ymmärtää, koska halu elää on jokaisella ihmisellä se puhtain ja voimakkain tahto. Tämä vielä korostuu silloin kun on vaarassa sen menettää. Ihmiset selviää kamalista asioista, koska on pakko.

En voisi jatkaa suhdetta. En voisi nukkua rauhassa puolison vieressä kun pelottaisi että ehken herääkään aamulla enää. Eri asia jos olisi oikeasti ollut onnettomuus, silloin voisin jatkaa sillä kukaan ei halua olla menneisyydensä vanki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen ihmisiä, jotka pystyvät jatkamaan omaa elämäänsä surmattuaan jonkun tarkoituksella.

En ymmärrä autoilijoita, jotka eivät osaa pysähtyä suojatien eteen, kun toinen auto on jo pysähtyneenä ja he tappavat pienen lapsen. Minun elämäni ei jatkuisi tuollaisen kauhuteon - ja toivottavasti vankilatuomion - jälkeen. Toisen henki lähtisi oman typeryyteni vuoksi. 

Eroaisin miehestä, jolla on jotain noin kammottavaa tunnollaan. Isää kauhistelisin ja tilannetta olisi erittäin vaikeaa uskoa. Isä ei ole tappaja luonteeltaan.

Sun kyllä pitäisi ymmärtää, koska halu elää on jokaisella ihmisellä se puhtain ja voimakkain tahto. Tämä vielä korostuu silloin kun on vaarassa sen menettää. Ihmiset selviää kamalista asioista, koska on pakko.

Ei, en ymmärrä enkä haluakaan ymmärtää. Toisen ihmisen surmaaminen on RIKOS. 

Isäänsä ei valitse, puolison valitsee. 

Ellei puolisoni olisi kertonut nuoruudessaan tehdystä taposta minulle ennen suhteemme vakavoitumista tietäisin, ettei hän ole kohdannut vastuutaan teosta. Siis riippumatta siitä, onko hän kärsinyt rangaistuksensa vai ei. Ero tulisi. Eri asia on, jos hän suhteen alussa kertoisi minulle asiasta. En osaa sanoa miten siinä tilanteessa asiaan suhtautuisin, mutta ainakin minulla olisi mahdollisuus käsitellä asiaa hänen kanssaan ja tehdä valintani avoimin silmin. 

Isän kohdalla ottaisin varmasti äidistä mallia siihen, miten asiaan suhtautuisin. Oletan, että isän teko on tapahtunut ennenkuin olin tietoinen ympärilläni tapahtuvista asioista. 

Ihmisten välisistä asioista ja tunteista on kyse, ei mistään teorioista tai leikkien juonista. Murhaaja/ tappaja on vienyt ihmisen hengen ja samalla aiheuttanut kohtuutonta kärsimystä uhrinsa läheisille ja myös omille läheisilleen. Kaikki on oikeasti kiinni siitä miten hän kantaa vastuun teostaan. Salailu kertoo, että tekijä olisi sinut tekonsa kanssa. 

Isä.. mun isä oli rapajuoppo, mutta sisarusteni isä on vankilassa istunut neljä vuotta. Aseellinen ryöstö, pankkivirkailija haavoittui kuolettavasti.

Olin silloin 10 vuotias, kun äiti alkoi tuon miehen kanssa seurustella, äkkiä muuttivat yhteen, naimisiin ja lapsia alkoi tulla lisää. Mies on ihan kiva tyyppi, hyvä isä. Otti mutkin omakseen. On myös isoisänä onnistunut.

Hänen biolapset ei tiedä nuoruuden "tyhmäilystä". Eivät ole kertoneet, enkä mä ole, enkä kerro. Miehelleni olen asiasta kertonut ja hän on asian kanssa ok.

Isäpuoli teki vankilassa elämänmuutoksen ja jätti aineet ja säätämisen. Ei ole palannut sen jälkeen entisiin porukoihin. Mutsinkin sai lopettamaan ryyppäämisen.

Onhan sisarukset toisinaan kyselleet tietyistä vaiheista isänsä elämästä, mutta hänellä on peitetarina kertoa. Hän oli hetken merillä nuoruudessaan, sieltä ei luvattuja rikkauksia tullut, joten Suomeen pankkia ryöstämään. Tarinan mukaan isäpuoli on viettänyt merillä yhteensä kuusi vuotta eli kattaa vankilavuodetkin.

Tässä valossa voisin ehkä tappajan kanssa olla, mutta rehellinen pitää olla alussa. Seurustelun aikana pitää tulla kaikki julki jo. Että jos vuosia myöhemmin paljastuisi jotain noin suurta, niin se on soronoo. Luulen.

Olen tekopyhä. Sisaruksiltani jemmailen isoa juttua ja samalla vaadin itselleni kaikki päivän valoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen ihmisiä, jotka pystyvät jatkamaan omaa elämäänsä surmattuaan jonkun tarkoituksella.

En ymmärrä autoilijoita, jotka eivät osaa pysähtyä suojatien eteen, kun toinen auto on jo pysähtyneenä ja he tappavat pienen lapsen. Minun elämäni ei jatkuisi tuollaisen kauhuteon - ja toivottavasti vankilatuomion - jälkeen. Toisen henki lähtisi oman typeryyteni vuoksi. 

Eroaisin miehestä, jolla on jotain noin kammottavaa tunnollaan. Isää kauhistelisin ja tilannetta olisi erittäin vaikeaa uskoa. Isä ei ole tappaja luonteeltaan.

Sun kyllä pitäisi ymmärtää, koska halu elää on jokaisella ihmisellä se puhtain ja voimakkain tahto. Tämä vielä korostuu silloin kun on vaarassa sen menettää. Ihmiset selviää kamalista asioista, koska on pakko.

Ei, en ymmärrä enkä haluakaan ymmärtää. Toisen ihmisen surmaaminen on RIKOS. 

Kyllä ja kamala rikos onkin. Silti hän on tuomionsa kärsinyt. Siten on lupa aloittaa tyhjältä pöydältä.

Jos ap miettii tämmöistä niin onko miehessä (oletan että on mies) psykopaattisia piirteitä nykyään? vai onko ihan normaali

Ihan normi touhua esim. sodassa. Kyllä nytkin voisin tappaa parikin tyyppiä, jos en jäisi kiinni. Joten ihan varmasti voisin seurustella ja rakastaa tappajan kanssa. Ihmiset nyt ovat luonnostaan tappajia. Ainakin suurin osa. 

Riippuu ihan tilanteesta. Jos vaikka miehen pikkusisko olisi raiskattu pedofiilin toimesta ja tämä tuhonnut koko siskon elämän ja pedofiili päässyt tuomiotta, niin varmaan jäisin suhteeseen. Jos taas olisi tappanut jonkun eksänsä, niin lähtisin.

Järkyttyisin, asiat puhuttaisiin halki poikki pinoon ja pitkällisten keskustelujen jälkeen miettisin mitä teen. Ei ihan kevyt juttu. Luultavasti haluaisin kuitenkin pitää asian salassa, mutta pelkäisin kyllä tulisiko asiasta mitään. Isäänsä ei kukaan voi valita, ja kun tiedän ukkini tappaneen montakin ihmistä niin sillä kannalta ajatellen ainoa missä tämä olisi mietinnän paikka on puolison valinta, siinä minulla itselläni olisi valinnan paikka.

Tämä ei sinällään liity omaan tämän hetken elämääni, mutta toinen vanhempani on tapettu minun ollessa pieni ja nyt aikuisena olen lukenut uudelleen kaiken aiheeseen liittyvän tuomioistuimen papereista lähtien.

Teko oli kylmä, julma ja luultavasti vielä kaunisteltukin (vain toinen pääsi kertomaan mites nyt näin kävi) ja siihen on liittynyt suunnitelmallisuutta esim. Ruumiin hävittämisen suhteen. Kaksi toisilleen tuntematon kuitenkin alunperin, eli ei voinut olla velkoja tai kaunoja.

Tuomio oli suorastaan naurettavan pieni, enkä tietenkään koe saaneeni oikeutta.

Nyt salapoliisi työn seurauksena olen selvittänyt, että tuo mies viettää mukavaa elämää, on löytänyt itselleen puolison ja saanut lapsia...

Saisin ainakin ajatuksen tasolla suurta mielihyvää ajatuksessa, jossa otan paperit mukaan (todisteet) ja menen vähän juttelemaan vaimonsa ja lastensa kanssa, että tiedätkös mitä isäsi/miehesi teki... Tai kirje + todisteet.

Mietin vaan, että onko perus mammat sitämieltä että aivan sama vai ei... Tai tuumaa, että semmonen se nyt vaan on?

Ap.