Bloggaaja Sara Ollila Alkon kampanjassa
Kommentit (28)
On tietysti hienoa, että osaa pitää hauskaa myös ilman viinaa. Tekstistä jäi kuitenkin hieman kummallinen fiilis - aivan kuin alkoholin käyttö silloin tällöin tarkoittaisi automaattisesti älytöntä sekoilua ja muistinmenetystä. Tuli vähän sellainen olo, että yrittää nostaa itseään jollekin jalustalle. Jotkut osaavat jättää humaltumisen iloiseen hiprakkaan, eikä tuossa hiprakassa silloin tällöin ole mitään pahaa. Naiivi ja mutkat suoriksi vetävä kirjoitus, jonka perimmäinen tarkoitus taisi olla oman pärstän esittely eri kulmista.
Nämä olivat varmaan neitosen "pohdiskelevia" ja "tuumiskelevia" ilmeitä. Oikein oli käsi poskella ja toinen kameralla miettinyt, toivottavasti ei päätään puhki.
No voi jösses. Kenenkään ei tarvitse juoda jos ei halua, mutta miksi olettaa, ettei kenelläkään koskaan olisi kivaa kännissä ja että tuiterissa laitetut snäpit ovat esittämistä? Kyllä minulla ainakin on kännissä aivan helvetin hauskaa eikä tarvitse esittää yhtään mitään. Olen onnellinen ja elämääni tyytyväinen, mutta tykkään silloin tällöin kavereiden kanssa vetää kännit. En tee mitään tyhmää tai pakene mitään, teen sen koska se vain on niin kivaa.
Hyvää ja fiksua pohdintaa noinkin nuorelta naiselta. On kyllä kypsä ikäisekseen.
Vierailija kirjoitti:
Nämä olivat varmaan neitosen "pohdiskelevia" ja "tuumiskelevia" ilmeitä. Oikein oli käsi poskella ja toinen kameralla miettinyt, toivottavasti ei päätään puhki.
Hahah, noita kuvia :D Olihan siinä jotain kirjaimiakin välissä.
Kateelliset dissaa kuvia kun oma naama on niin ruma ettei teistä ole blogin pitäjiksi :D
Mikä siinä on, että alkoholia välttävät ihmiset kuvittelevat, että alkoholin juominen on aina jotain mekko korvissa sekoilua ja todellisuuden pakenemista?
Kuuluu näihin ihmisryhmiin, joille ei riitä että itse toimii "esimerkillisesti", vaan pitää samalla tehdä selväksi että muut elämäntavat ovat paskaa ja teeskentelyä :D
Bloggaaja kirjoittaa, että veti alaikäisenä kunnon räkäkännejä eikä enää huvita rällästää (vastaus ylimpään kommenttiin). Mainitsee tekstissä myös absolutistipoikaystävän (kyseinen poikaystävä oli arabi).
Aika mustavalkoiset kokemukset alkoholinkäytöstä. Minä ja ystäväni käytämme alkoholia, muttemme riehu räkäkännissä. Bloggaajalta ilmeisesti puuttuu tällainen kokemus alkoholista ja siksi tuomitsee alkoholin kokonaan.
Alkon kampanjassa kyse vastuullisesta alkoholinkäytöstä. En tiedä onko tämä postaus sitten kovin hyvä, Alko kuitenkin myy alkoholia ja postauksessa huolella demonisoidaan alkoholi ja suositellaan absolutismia ja baarien välttelyä.
Parempi olisi kirjoitus kohtuukäytöstä. Siitä että baarissa ja juhliessa on hauskaa, mutta kannattaa miettiä omia rajojaan ja varoa överiryyppäämistä.
Blogin ja somen mukaan Saralle kuitenkin maistuu viini aika usein, eli eiköhän Sarakin ymmärrä että on muitakin vaihtoehtoja kuin vetää räkäkännit tai olla absolutisti :)
Hyvä, että tajuaa olevansa esimerkkinä nuoremmille ja sen takia välttää ördäämistä eikä jaa niitä juttuja ainakaan somessa. Olis siistii jos alaikäiset tajuais, että täysikäisenäkin ehtii juopottelemaan.
Kohtuullinen alkoholinkäyttö on varsin jees, eikä sekään haittaa jos silloin tällöin vetää kunnon shottirallin, kunhan juo sellaisten tyyppien kanssa, jotka pitää huolta ja toimittaa kotiin jos jalat lähtee alta.
En näe kuvilla mitään yhteyttä itse tekstiin, jossa ei minusta sanota Alkon kannalta juuri mitään fiksua. Olisin itse puhunut mieluummin kohtuukäytön puolesta, kuin korostanut alkoholittomuutta noin vahvasti kun kyseessä oli kuitenkin yhteistyö Alkon kanssa. Ja kuviksikin olisin varmaan valinnut edes pari kuvaa siitä viinilasillisesta, jos tämä tyttö kerran sellaisia on someen kuitenkin kuvannut. Nyt jäi mieleen, että pääasiallinen tarkoitus oli esitellä omaa ulkonäköään.
Vierailija kirjoitti:
Kateelliset dissaa kuvia kun oma naama on niin ruma ettei teistä ole blogin pitäjiksi :D
No kerropa sinä, että miten nuo kuvat liittyvät postauksen aiheeseen?
Minustakin huono kirjoitus ollakseen yhteistyössä Alkon kanssa.
Vähän kuin karkkimerkki olisi tekemässä kampanjaa kohtuullisesta herkuttelusta ja karkkipäivistä, ja yhteistyökumppani kirjoittaisi pitkät tekstit, miten kaikki karkkia syövät ovat ongelmaisia läskejä ja kyllä paras on syödä pelkkää porkkanaa.
Olipa huono teksti. Ei oikein sisältöä ja kuvat eivät mitenkään liittyneet asiaan. Olisi laittanut jotain kuvia kun on ottanu kohtuudella vaikka sitä viiniä, varmaan baareissakin ottanut selkeitä, sitähän kaikki siellä tekee.
Typerää Alkon kampanjassa kehottaa olemaan juomatta. Suomalaisten olisi hyvä oppia käyttämään kohtuullisesti. Itse olisin kirjoittanut että otan kaljan vaikka saunan jälkeen tai kun katson ystävien kanssa jalkapalloa, viiniä ruoan kanssa tai vaikka vaan rauhallisena perjantaina töiden jälkeen. Ja jos huvittaa ja porukka on oikea voin hyvin ottaa enemmän ja mennä baariin tanssimaan jalat kipeäksi. Olisin kertonut että alkoholi ei ole minulle millään tavalla ongelma, voin ottaa tai olla ottamatta. Ei ole mitään pakkoa mihinkään suuntaan, tiedän rajani ja pysyn niiden sisällä.
Teksti oli todella naiivi. Olen melkein saman ikäinen kuin hän on. J
Kyllä kuvien ja tekstin välillä pitäisi olla joku yhteys. Nyt vaikuttaa siltä että haluaa.vain esitellä omaa naamaansa. Ilman kuvia olisi ollut jopa vakuuttavampi.
Muutaman kuvan olisi voinut vielä laittaa, kun ei tuota sisältöäkään oikein ollut.