Vakaa suhde ja oma ihastuminen toiseen..
Tää on vähän monimutkaisempi juttu. Olen tämän ihastuksen kanssa tuntenut jo melkein viisi vuotta, paljon pidempään kun mieheni. Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 2,5 vuotta, suunnitelmia on tulevaisuuteenkin.. :)
Olen jo aiemmin ollut tästä toisesta kiinnostunut, mutta pysynyt etäällä, koska miehen maine on mitä on. Lämmittelee vähän jokaista, panee vähän jokaista. Kaveripiiristä tiedän parikin ihmistä joita on käynyt vähän tuuppaamassa. En ole halunnut olla yksi heistä, vaikka mahdollisuus on ollutkin. Myönnettävä kuitenkin on, että se tietää mitä tekee..
Eilen näin hänet pitkästä aikaa ja olin ihan sulaa vahaa. Vanhat tunteet tuli ryminällä takaisin. Näin viimeyönä untakin että petin miestäni hänen kanssaan..
Äh. Onhan se kiva haaveilla. Kuitenkin silti mieltä vähän painaa, oisko joskus kuitenkin pitänyt "kokeilla". Miten tästä selviää?
Kommentit (13)
Kokeilemalla. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä ;)
Jos vaikka ajattelisit aivoilla etkä p****lla.
Älä polta näppejäsi ja nykyistä suhdettasi minkään jännämiehen kanssa 😕
Joo, täysin selvää on että olisi ihan idioottimaista pilata oma suhde ton yhden miehen takia. Siksi jääkin vaan haaveilun tasolle. Onko silti väärin vähän leikkiä ja vastata flirttailuun. Itseäni siinä kyllä kiusaan :(
Haluatko sä oikeasti pilata hyvän suhteen jonkun pukin takia, joka on höylännyt jokaista liikkuvaa reikää? Sellaisesta harvemmin on uskolliseen, pitkään parisuhteeseen
Sehän se onkin kun järki sanoo että ei helvetissä kannata. :/ eniten tässä harmittelen siis sitä etten tilannetta käyttänyt hyväkseni kun olin vielä sinkku.
Höh. Tosiaan, ei siitä parisuhteeseen ole. Sen myöntänyt itsekin. Mutta se vaan osaa olla niin mukava, hauska ja "hurmaava". Monien olen nähnyt jalkoihin lankeavan :D
Ehkä mä pidän ton vaan sellaisena "päivän piristyksenä" aina kun tiet kohtaa.
Ei tollanen aina ajallaan mene ohi. 7 vuotta kestin itse ja sitten oli pakko kokeilla. Kivaa oli. Kokeilin koska miksei.
Joo, no eipä se ole niin yksinkertaista. Valitettavasti. :/
Vierailija kirjoitti:
Ei tollanen aina ajallaan mene ohi. 7 vuotta kestin itse ja sitten oli pakko kokeilla. Kivaa oli. Kokeilin koska miksei.
Pettäjä lortto...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tollanen aina ajallaan mene ohi. 7 vuotta kestin itse ja sitten oli pakko kokeilla. Kivaa oli. Kokeilin koska miksei.
Pettäjä lortto...
Mutta hauskaa oli.
Up :/