Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelet ihmisestä, jolla on pakkomielle kengänkoosta?
04.11.2016 |
Onko normaalia, että ihminen pakonomaisesti ajattelee koko ajan sekä omaa että muiden kengänkokoa ja tarkkailee ympärilleen arvuutellen, mikä mahtaa tuonkin kengänkoko olla?
Mitä tällainen kertoo ihmisestä? Onko kyseessä jonkinasteinen mielenterveysongelma? Ja jos niin miten tällaista ongelmaa tulisi hoitaa, jotta siitä päästäisiin eroon? Vai onko tämä edes mitenkään epänormaalia?
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Finderella kirjoitti:
No riippuu kuinka jatkuvaa tuo oikeasti on. Jos satunnaisia tokaisuja niin sitten vain erityinen mielenkiinnonkohde, mutta jos oikeasti puhuu jatkuvasti niin voi olla jo jonkin asteinen pakkomielle.
Miettii jatkuvasti. Ostelee usein kenkiä ja haluaa ostaa vain tiettyä kokoa, sillä se on hänen mielestään hyvä kengänkoko, huolimatta siitä kuinka huonolta se tuntuu omassa jalassa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kenkä tai jalkafetissi?
Ei ole kenkä- eikä jalkafetissiä. Jonkinlainen pakkomielle taitaa kuitenkin olla, sillä ajatukset pyörivät suurimmilta osin kenkien ja niiden koon ympärillä. Pakonomainen tarve ostaa koko ajan uusia kenkiä, mutta vain tietyn kokoisia.
Ap
kaikki pakkomielteet ovat mielenterveysongelmia
No omasta lähipiiristäni tiedän koko elämänsä syömishäiriötä sairastaneen isoäitini, joka on aina ollut sairaalloisen kiinnostunut kengännumeroista. Tosin niiden ohella vaatekoot, pituudet ja painot kiinnostavat. Mitä pienempi jalka, pienempi vaatekoko, pienempi pituus ja pienempi paino, sen parempi. Hän vertaa usein mielellään muiden kengänkokoja omaansa ja tuntee ylpeyttä omasta 36-koon jalastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Finderella kirjoitti:
No riippuu kuinka jatkuvaa tuo oikeasti on. Jos satunnaisia tokaisuja niin sitten vain erityinen mielenkiinnonkohde, mutta jos oikeasti puhuu jatkuvasti niin voi olla jo jonkin asteinen pakkomielle.
Miettii jatkuvasti. Ostelee usein kenkiä ja haluaa ostaa vain tiettyä kokoa, sillä se on hänen mielestään hyvä kengänkoko, huolimatta siitä kuinka huonolta se tuntuu omassa jalassa.
Ap
Puhutko itsestäsi? Tiesitkö että myös kengän lestitys vaikuttaa istuvuuteen kuten myös kengän muoto? Oletko sä se ihminen joka on tehnyt niitä imbesillejä suuraakkosin kirjoitettuja ihmettely-aloituksia tuttavien miesten jalan pituudesta monta kertaa?
Jos kirjoitat jonkun tuttavan jalasta kierrellen ja kaarrellen, hakeudu hoitoon. Mistä sitä tiedät miten se kenkä hänen jalkaansa istuu?
Sulla on pakkomielle, se on selvää.
Vierailija kirjoitti:
No omasta lähipiiristäni tiedän koko elämänsä syömishäiriötä sairastaneen isoäitini, joka on aina ollut sairaalloisen kiinnostunut kengännumeroista. Tosin niiden ohella vaatekoot, pituudet ja painot kiinnostavat. Mitä pienempi jalka, pienempi vaatekoko, pienempi pituus ja pienempi paino, sen parempi. Hän vertaa usein mielellään muiden kengänkokoja omaansa ja tuntee ylpeyttä omasta 36-koon jalastaan.
Niin ja tosiaan, tuo pakkomielle pieniin kengännumeroihin ilmenee sitenkin, että pitää sitä suurena voittona ja onnistumisena, jos onnistuu änkemään jalkansa lapsenlapselle liian pieneksi jääneeseen 34-koon saappaaseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaituttaa mielenkiintoiselta persoonalta. Haluaisin ehdottomasti tavata hänet. Voisimme yhdessä arvuutella kenkien ja hattujen kokoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenkä tai jalkafetissi?
Ei ole kenkä- eikä jalkafetissiä. Jonkinlainen pakkomielle taitaa kuitenkin olla, sillä ajatukset pyörivät suurimmilta osin kenkien ja niiden koon ympärillä. Pakonomainen tarve ostaa koko ajan uusia kenkiä, mutta vain tietyn kokoisia.
Ap
Yleensä tietysti ostetaan vain tietyn kokoisia kenkiä. :-D Mutta jollei tämä koko ole edes sopiva. Niin ostaako hän esim. pienempiä kenkiä kuin oma koko on, jos kyse on naisesta tai päinvastoin jos miehestä? Ehkä hänellä on häpeä omasta koosta ja haluaa ikään kuin esittää, että hänellä on pienempi jalka kuin oikeasti onkaan tms.
No riippuu kuinka jatkuvaa tuo oikeasti on. Jos satunnaisia tokaisuja niin sitten vain erityinen mielenkiinnonkohde, mutta jos oikeasti puhuu jatkuvasti niin voi olla jo jonkin asteinen pakkomielle.