Hyvätuloiset kustantaa sosiaaliset turvaverkot
I-S
"HYVÄTULOISIA yli 100 000 euroa pääomatuloja ja ansiotuloja yhteensä vuodessa tienaavia on noin 66 000 eli pari prosenttia suomalaisista. Siis aika vähän. Laman ja työttömyyden aikana he kantavat päävastuun julkisyhteisöjen verotuloista, eli niistä varoista, joilla yhteiskunnan turvaverkot pidetään pystyssä. Veroprogressio pitää sitä huolen, että kovatuloinen joukko pulittaa yhteensä miljardien verot."
Niin minäkin tein vuosia, mutta en enää. Omat ja yrityksen verotus on siirretty ulkomaille ja näin autan parhaiten Suomea nousemaan jaloilleen. Itsekin voin paremmin kun veroni menevät parempiin kohteisiin.
Kommentit (2)
Juuri sanottiin uutisissa että rikkaat maksavat vähän alle 35% tuloistaan veroja. Työtönkin maksaa muutaman satasen tulostaan 20%. Mun mielestä jos tuloja on satatuhatta, voi ihan hyvin puolet maksaa veroja, silti jää enemmän käteen kuin kukaan vuodessa kuluttaa, tonnin viikossa. Eikä kukaan tee töitä niin ahkerasti että olisi edes tuota ansainnut. Siivoojan palkka on joku 1800€/kk/brutto ja maksaa siitäkin veroja lähemmäs 20%, ja sitten joku paperinpyörittelijä saa kaksin-kolminkertaisesti sen, mun mielestä ei ole mitenkään ansaittua tuloa, se siivoja osaisi ne paperit pyöritellä ihan yhtä hyvin, sillä vaan ei ole ollut yhtä hyvä tuuri elämässä.
Suomessa on aivan liikaa ammattielättejä omissa kansalaisissa ja vielä tuontiloiset siihen päälle. Yhteiskunnissa tarvitaan säännöllisin väliajoin puhdistuksia ja Suomessa se aika on koittamassa.