Rusinoitunut Chisu ja komistunut Cheek
Siinä on kuvassa kaksi 34-vuotiasta suomalaisartistia.
Ketjun aiheen taustatarina on hieman omituinen; äitini sai ystävältään jonkun Ilta-Sanomien ristikkoliitteen, mutta kumpikaan heistä ei osannut täyttää jotain sanaristiä. Minä päätin huvikseni kokeilla, mutta minullakin kesti kauan päästä alkuun, sillä en ollut tunnistaa toista henkilöä kuvasta. Nimittäin Chisua, alias Christel Sundbergia. Olen pitänyt häntä joskus ihan nättinä, mutta niin ne vuodet tekee tehtävänsä ja Chisukin on keski-ikäinen ryppykaulainen kurppa. Cheek sen sijaan on komistuneen ja miehekkään, mutta silti edelleen nuorekkaan näköinen ytm.
Kommentit (5)
Hähähä naiset rusinoituu kolmekymppisinä hähähähä, miehet ei kun komistuu.
Chisu on kyllä parissa vuodessa rupsahtanut pahasti. Ennestäänkin ohuet hiukset harventuneet niin että pari haiventa enää päässä. Naamaansa ei uskalla näyttää kuin 5cm paksuissa pakkeleissa joista rypyt halkeilevat läpi. Ja laulaa nykyään livenä täysin pieleen, nuotin vierestä. Vaikuttaa todella väsyneeltä, kaipaisi useamman vuoden taukoa perheensä parissa.
https://pbs.twimg.com/media/CqKoj59XEAEpVMQ.jpg
Cheek on kuin Ken-nukke ollut jo vuosia vaikka polttaa ja juo,
Vierailija kirjoitti:

Hyi hitto tuotako palvotaan Suomen kauneimpana naisena??
neitsyt-setä kirjoitti:
Hähähä naiset rusinoituu kolmekymppisinä hähähähä, miehet ei kun komistuu.
Pääasiassa miehet ovat 30 vuotta täytettyään todella rupsahtaneita. Jos joku cheek on poikkeus, se ei tarkoita, että kaikki miehet komistuvat vanhetessaan. Sitä paitsi cheek oli nuorempana huomattavasti paremmsn näköinen.
Vertailisit nyt edes samoja ilmeitä. Etkö ole katsonut Vain Elämää? Ei tuo kuva hirveästi imartele.