Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ahdistusoireet palaavat

Vierailija
24.10.2016 |

Mulla on diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Olen käynyt vuosien varrella terapiassa julkisella puolella kaksikin eri pituista jaksoa. Viimeinen terapia kerta oli yli 1,5 vuotta sitten. Silloin lääkäri katsoi, että kaikki on hyvin, en tarvitse enää terapiaa saati lääkkeitä. Itse olin samaa mieltä.

Syksyn tullen oireet alkoivat palata salakavalasti ja hiljalleen. Nyt tilanne on se, että mihin tahansa lähteminen ahdistaa suunnattomasti. Olen jälleen varma, että kaikki puhuvat minusta pahaa ja vihaavat. Kasvoja pistelee ja uni on katkonaista. On hyviäkin hetkiä, mutta joinain päivinä nämä oikein vyöryvät päälle. Kurkkua kuristaa ja rinnan alla on möykky.

Terapiassa olen ymmärtänyt, että mistä tämä kaikki johtuu. Olen saanut työkaluja, jotka ovatkin toimineet aiemmin. Nyt vain tuntuu siltä, että en kykene lopettamaan ahdistuskohtauksia itse.

Kysynkin siis, mitä olette tehneet, kun jo parikin kertaa hoidetuksi luultu sairaus palaa?

Itsestäni tuntuu, että terapia on jo nähty. Mitä uutta siellä voisi olla? Lisäksi julkiselle puolelle on todella vaikea päästä. Aiemmilla kerroilla olen ollut ns. pää kainalossa sinne mennessäni, mutta nyt en viitsisi päästää itseäni siihen jamaan.

Voinko siis varata ajan yksityiseltä puolelta ja pyytää reseptin johonkin lääkkeeseen? Riittääkö yksi kerta?

Olisin kiitollinen kokemuksista.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän seitsemän viisi