Lue keskustelun säännöt.
Kotona on niiiin puuduttavaa olla!
13.10.2016 |
Pää hajoaa heti aamusta. Olen kotona vauvan ja viisivuotiaan kanssa ja nämä päivät kun ei ole kerhoa on ihan tuskaa (toki nekin, kun on ovat tuskaa mutta jossain vaiheessa edes vähän vähemmän tuskallista). Lapsi ei jaksa käydä avoimella päiväkodilla koska siellä ei ole ketään, myöskään puistoista 7km säteellä ei ole löytynyt leikkiseuraa joten mitä minä teen, no leikin ja juttelen. Välillä toki sanon etten jaksa osallistua, mutta ei sitä voi ihan kokonaankaan olla osallistumatta. Väsyttää yöt ja päivät on puuduttavaa yksin tarpomiata kahden lapsen kanssa. Noin kolmevuotiaita leikkikavereita olisi tarjolla, mutta melkein 6v ei oikein innostu siitä. Nyt on pakko hengähtää hetki ja sitten pitää taas vähän osallistua leikkeihin. Puuh....
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, on se raskasta. Ihan joutuu omalle lapselle puhumaan.
Oletko kokeillut sitä, että juttelet jonkun kanssa aamusta iltaan joka päivä ilman hetkeäkään taukoa. Ja kun juttuseura ei ole edes mitään aikuista juttuseuraa. Ei vaan ole hetkeäkään hiljaa, paitsi yöllä kun nukkuu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osasin jo kolmennen lapseni kohdalla käyttää lapsityövoimaa. Ei tarvinnut vain leikkiä, vaan antaa lapselle kotitöitä tehtäväksi. Hänestä kehittyi hyvin kätevä ja avulias. Ei mitään liian helppoa, sillä oppimiskapasiteetti on rajaton ja mielenkiinto pysyy yllä, kun saa oppia koko ajan uutta. Opeta laittamaan sinulle kahvia ja istu tietokoneen ääreen kuin olisit kahvilassa, voileipää pyynnöstä, tiskaamaan, leipomaan, viikkaamaan pyykit kaappiin. Kehut ja oppii pian tekemään yksinkin monia juttuja. Jokaisesta asiasta annat täsmälliset ohjeet, että et joudu myöhemmin korjaamaan. Esim pyykit ripustetaan tietyllä tavalla ja astainpesukone täytetää tietyssä järjestyksessä. Voit alkaa vaatimaan nätisti hetken omaa aikaa ajatella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, on se raskasta. Ihan joutuu omalle lapselle puhumaan.
Oletko kokeillut sitä, että juttelet jonkun kanssa aamusta iltaan joka päivä ilman hetkeäkään taukoa. Ja kun juttuseura ei ole edes mitään aikuista juttuseuraa. Ei vaan ole hetkeäkään hiljaa, paitsi yöllä kun nukkuu. Ap
OLEN kokeillut. Tuo helpottaa vielä joskus ja sitten huomaatkin kaipaavast sitä puheripulia. Vuosia toki vielä voi mennä. Meidän "ruuneberi" 12-v puhuu edelleen paljon, "koko ajan" ja asiat eivät aina olen aikuisten tasolla mutta hauskaa on silti. Nauttisit kuitenkin nyt.
Vanhempi lapsi osa-aikaisesti päiväkotiin? Tuon ikäinen kaipaa jo seuraa samanikäisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa-aa mun isoäiti hoiti yksin 10 lasta ja talon ja navetan siinä sivussa. Kaikki tehtiin kotona käsin, eikä Pilttiä tai eineksiä löytynyt 10km päässä olevasta kyläkaupasta. Astianpesukoneita, tiskikoneita, nettiyhteyttä edes puhelinta ei ollut. Pitäisköhän miettiä vielä hieman tuota tuskallista tilannettasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, on se raskasta. Ihan joutuu omalle lapselle puhumaan.
Oletko kokeillut sitä, että juttelet jonkun kanssa aamusta iltaan joka päivä ilman hetkeäkään taukoa. Ja kun juttuseura ei ole edes mitään aikuista juttuseuraa. Ei vaan ole hetkeäkään hiljaa, paitsi yöllä kun nukkuu. Ap
Olen kokeillut. Tällä hetkellä juttelen töissä ilkeiden asiakkaiden kanssa päivisin tauotta 9-17 ja iltaisin lasten kanssa. Lapset voittaa 100-0.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se lapsen vika, jos äiti ei osaa järjestää sosiaalista elämää?
Vierailija kirjoitti:
Onko se lapsen vika, jos äiti ei osaa järjestää sosiaalista elämää?
Ei tietenkään ole. Siksi avaudun täällä anonyymisti enkä räyhää lapselle. Yritykset järjestää sosiaalista elämää ovat epäonnistuneet kun näemmä muiden lapset ovat päiväkodeissa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai näitä ihania ihmisiä täällä ♡ Mä ymmärrän sua! Yksi lapsi ja olen ollut sen kanssa kotona 4 vuotta. Töihin menisin heti jos pääsisin (haen kyllä koko ajan), koska kyllä tämä kotona olo puuduttaa. Lapsi on ihana ja välillä meillä on tosi hauskaa, mutta sitten on niitä päiviä kuin tuntuu että seinät kaatuu päälle kun kaipaa ihan aikuista juttuseuraa. Ja siksi tulee roikuttua netissä, vaikka eihän tämä nyt sitä korvaa.
Eihän se nyt tähän hetkeen helpota, mutta ensi syksynä esikoisesi menee eskariin ja saa samanikäisiä kavereita. Eka luokkaan mennessä elämänpiiri on laajentunut jo melkoisesti, kun on koulu, kaverit ja mahdolliset harrastukset. Syksy ja talvi vaikuttavat varmasti myös, kun on pimeää ja huonot kelit. Olen omille lapsilleni antanut sen kaksi tuntia ruutuaikaa päivässä hyvällä omatunnolla, koska ovatpahan edes sen aikaa tappelematta ja hiljaisempia. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päiväkotiin 4h päivä.
Minäkin nyt sohvalla kahvikupin kanssa, 1v. nukkuu ja 4v. ja 5v. pk:ssa puoli päiväisenä.
On tämä kotona olo silti puuduttavaa ja tylsää ja yksinäistä. onneksi on jääkaappi. Menisin heti töihin jos vain saisin töitä.
Mukavat 12kg lihonut synnytyksen jälkeen kun ainoa ilo ja piristys on ruoka.
Lapsi häiritsee netissä surffailua ja facessa roikkumista. Kovaa on nykyäidin elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osasin jo kolmennen lapseni kohdalla käyttää lapsityövoimaa.
Ihmettelen syvästi, että jos koet kotona olemisen ja lapsiarjen yhtä vaikeana kuin ap, niin miksi niitä vauvoja on pitänyt tehdä lisää ja lisää.
Luulisin, että olisit ennemmin vastannut "Osasin jo ensimmäisen lapsen jälkeen olla hankkimatta lisää".
Osta sille muksulle tabletti ja hanki telkkariin netfliks ni saat olla rauhassa
Aamuvitutuksesta päästy yli (kyllähän näitä itse kullekin tulee), vauvan nukkuessa avasimme nintendon torstaista huolimatta ja pelasimme yhdessä. Oli mukavaa. Söimme myös suklaata ennen lounasta ;) Jatkamme peliä kun vauva taas menee nukkumaan, sitä voi pelata kaksinpelinä niin ihan hauskaa vaihtelua. t. Ap
lapselle "treffi-ilmoitusta" nettiin. Eiks monesti haeta leikkiseuraa facebookryhmissä tms?
Joo Nintendoa ja suklaata, parempi olisi lapsella päiväkodissa :/
Ymmärrän sinua Ap. Itsekin koin kotiäitiyden todella puuduttavana. Lapsi kaipasi hirveästi seuraa ja kaikki naapuruston lapset olivat päiväkodissa. Ainoa mahdollisuus tavata muita lapsia olisi ollut seurakunnan perhekerhossa, mutta se uskonnollinen puoli oli niin vastoin meidän omaa ajatusmaailmaa, ettei käyty siellä. Oltiin sitten viimeinen vuosi kotona käytännössä kahdestaan. Minä leikin ja pelasin kaikki päivät. Tuntui, että aivot näivettyy, mutta nyt jälkikäteen voi sanoa, että se oli sen arvoista. Meillä on lapsen kanssa todella läheinen ja hyvä suhde. Lapsella on hyvät leikkitaidot ja laaja sanavarasto ikäisekseen. Lisäksi hän on oppinut paljon asioita jo pienenä, kun ollaan kuljettu esim. metsässä ihan kahdestaan ja minulla on ollut aikaa vastata kaikkiin kysymyksiin oikeasti ja hakea netistä tietoa niihin kysymyksiin mihin en osaa vastata.
Huh huh, on se raskasta. Ihan joutuu omalle lapselle puhumaan.