Olenko muka ainoa joka ei halua elää vanhaksi?

Oletko nainen vai mies ja kuinka vanha? 

Määrittele vanha?

Vierailija kirjoitti:

Määrittele vanha?

Siis paljon sulla on ikää? 

Miksi ajattelet näin? Ja tosiaan, mikä sinun mielestäsi on vanha? Ajattelen itsekin niin, että eläisin mieluummin vaikka 60-vuotiaaksi terveenä ja hyväkuntoisena, kuin esimerkiksi 80-vuotiaaksi hyvin raihnaisena, sairaana ja kyvyttömänä tehdä mitään mielenkiintoista. Siis niin, että suuri osa loppuajasta olisi tätä jälkimmäistä.

Näen kyllä elämässä noin yleensä paljonkin järkeä ja pidän elämääni melko hyvänä.

Mä haluan elää vanhaksi, mut vaan tiettyyn rajaan saakka. En niin et joutuisin makaamaan "vihanneksena" jossain täysin muiden hoidettavana tai niin muistisairaana, etten edes tuntis omia lapsiani tms. Et mieluiten kuolisin "saappaat jalassa" suht vanhana, mutta toimintakykyisenä.

Oon miettinyt paljon tuota, että miks ihmisten elinikää yritetään väkisin venyttää, kun viimeiset vuodet siitä todennäkösesti menee laitoksessa muiden armoilla. Oma isoisäni on asunut vanhainkodissa yli 10 vuotta, ei oikein ole enää tässä maailmassa, kun ei kuule eikä näe mitään. En ehkä itse haluaisi sellaista, vaikka hoitajien mielestä isoisä on kuulemma hyvällä tuulella jne. Tuskinpa kuitenkaan enää juuri elämästään nauttii. :(

Vierailija kirjoitti:

Oon miettinyt paljon tuota, että miks ihmisten elinikää yritetään väkisin venyttää, kun viimeiset vuodet siitä todennäkösesti menee laitoksessa muiden armoilla. Oma isoisäni on asunut vanhainkodissa yli 10 vuotta, ei oikein ole enää tässä maailmassa, kun ei kuule eikä näe mitään. En ehkä itse haluaisi sellaista, vaikka hoitajien mielestä isoisä on kuulemma hyvällä tuulella jne. Tuskinpa kuitenkaan enää juuri elämästään nauttii. :(

Miksei nauttisi,siellä omassa maailmassaan, jos kerran on hyvällä tuulella?

Mitä sanotte minusta sitten? Olen alle 30 ja monien sairauksien takia elämä on ja tulee olemaan aika vittumaista. En toivo että tätä samaa jatkuu vielä 70 vuotta, mutta ennemmin toivon tieteen kehittymistä edukseni kuin kuulaa kalloon. Ja pelkään yhteiskunnan romahtamista, kun olen heikoimpien joukossa itse. Mun mielestä on loukkaavaa jos joku ajattelee, että tuskin nautin mistään. Kyllä mä yritän!

Tietysti jos saisi valita 20 vuotta melko laadukasta elämää vs 40 vuotta kehnompaa, ei olisi vaikeaa.

Riippuu siitä, millainen vanhuus olisi. Jos vielä 90-vuotiaanakin pää ja kroppa toimisi niin, että kykenisi muuhunkin kuin vain makaamaan sängyssä hoitoa odottamassa, niin mikäs siinä. Mutta jos elämä olisi vain makaamista ja kuoleman odottelua - jos on vielä sen verran tolkuissaan, että älyää kuolemaa odotella - niin sitten kuolen mieluummin nuorena.

Et. Itsellä samat ajatukset. On ollut niin kauan kuin muistan. Mulla oli jo reilu parikymppisenä olo, että oon täyttänyt mun elämän tarkoituksen, eikä jatko-osalle ole tarvetta. Enkä ole masentunut. Elämä on hyvää ja onnellista, mut en halua sen jatkuvan vuosikymmeniä.

Toki olisi ihanaa elää vaikka 100-vuotiaaksi jos pysyy sellaisena pirteänä ja toimintakykyiseä! Muutama vuosi sitten luin  jutun 96-vuotiaasta naisesta joka oli vielä työelämässä, hän opetti joogaa ja kuvissa mummo oli todella notkea :D

Sitten kerran näin amerikkalaisen dokumentin yli 100-vuotiaista ja siinä yks pappa sanoi että elämä alkaa 80-vuotiaana, paranee 90-vuotiaana ja 100-vuotiaana elämä on parasta, en usko että pappa houri koska vaikutti ihan järjissään olevalta.

Sitten se asia mikä huolettaa, samassa dokumentissa oli yksi 100v nainen joka asui omassa kotonaan ja toimi omaishoitajana, ei miehelleen vaan 80v tyttärelleen joka oli paljon huonommassa kunnossa kuin äitinsä! Itse tein lapset 18 ja 20 vuotiaina eli jos elän 100-vuotiaaksi ovat omatkin lapseni jo vanhoja. En halua että he joutuvat vielä vanhoilla päivillään  hoitamaan minua tai jos käykin niin että he ovat minua huonompikuntoisia niin joutuisin hoitamaan heitä. Yhteiskunta menee varmasti tuohon suuntaan että omaiset joutuvat hoitamaan niin mielummin kuolen kuin olen taakka.

Se nainen joka oli tyttärensä omaishoitaja, kiinnitin huomiota että se oli tosi toimelias ja puhelias, höpötti kaikkea iloisesti koko ajan ja oli laiha kun sen sijaan se tytär oli ylipainoinen. En anna kilojen kertyä ja pyrin olemaan vapaa-ajalla aktiivinen ja oppimaan uusia asioita jotta aivot pysyy kunnossa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon miettinyt paljon tuota, että miks ihmisten elinikää yritetään väkisin venyttää, kun viimeiset vuodet siitä todennäkösesti menee laitoksessa muiden armoilla. Oma isoisäni on asunut vanhainkodissa yli 10 vuotta, ei oikein ole enää tässä maailmassa, kun ei kuule eikä näe mitään. En ehkä itse haluaisi sellaista, vaikka hoitajien mielestä isoisä on kuulemma hyvällä tuulella jne. Tuskinpa kuitenkaan enää juuri elämästään nauttii. :(

Miksei nauttisi,siellä omassa maailmassaan, jos kerran on hyvällä tuulella?

Hän sanoi monesti jo vielä kotona asuessaan, että on jo saanut elämältä kaiken eikä haluaisi enää jatkaa. Silloin se tuntui pahalta kuulla, mutta ymmärrän kyllä, mitä hän tarkoitti. Itsekään en monien vaikeuksien takia useinkaan jaksa nauttia elämästä, mutta yritän silti pysyä hyvällä tuulella.

Mä haluan kuolla ennen kuin joutuisin vanhainkotiin säilöttäväksi 0,4 hoitajan "hoitoon".

Vierailija kirjoitti:

En näe elämässä paljoakaan järkeä... ? En ole masentunut muuten.

Missään ei ole järkeä. Kyllä se sunkin aika tulee, sitä ennen kannattaa yrittää nauttia elämästä vaikka siinä ei järkeä olekaan

Mieluummin päivä leijonana kuin tuhat lampaana, luulisi että yli 70-vuotias on jo nähnyt kaiken kiinnostavan ja elämä toistaa itseään.

En todellakaan halua. Työskentelen vanhusten hoitokodissa, eli säilytyspaikassa. Joka päivä melkein itkettää heidän puolestaan. Pelottaa ajatus, että itse sinne joutuisi.

Olen ajatellut noin siitä asti, kun äitini sairaus äkisti paheni ja hän kuoli nuorena, ollessani 22-vuotias. En tiedä kuinka jaksan vielä vuosikymmeniä, vanhaksi saakka, jos ja kun se tarkoittaa vain lisää menetyksiä. Pelkään jääväni viimeisenä jäljelle.

Vierailija kirjoitti:

Olen ajatellut noin siitä asti, kun äitini sairaus äkisti paheni ja hän kuoli nuorena, ollessani 22-vuotias. En tiedä kuinka jaksan vielä vuosikymmeniä, vanhaksi saakka, jos ja kun se tarkoittaa vain lisää menetyksiä. Pelkään jääväni viimeisenä jäljelle.

Täällä myös 24-vuotiaana olen joutunut kohtaamaan isoja menetyksiä kuoleman muodossa. Olen viime aikoina pohtinut paljon elämää ja koen myös etten haluaisi kovin vanhaksi elää, juurikin koska se tarkoittaa vain lisää menetyksiä. 😔 Ympäriltä katoaa yksi kerrallaan läheisiä. Jos tulevan lapseni (maaliskuussa laskettu aika) näen kasvavan aikuiseksi ja näen että hän pärjää elämässään, työni on täytetty. Herran käsissä on kuinka pitkä elon taival sitten minulla on.

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan halua. Työskentelen vanhusten hoitokodissa, eli säilytyspaikassa. Joka päivä melkein itkettää heidän puolestaan. Pelottaa ajatus, että itse sinne joutuisi.

Aivan! Pahimmillaan 10-20 vuotta toisten hoidettavana, höperönä alzheimerpotilaana. Voi kun siltä vaan välttyisi!

On mullakin vähän semmonen pulma, että ilo ja mielekkyys elämästä on kadonnut. En keksi uusia kivoja ajanvietteitä enkä harrastuksia. En ymmärrä miten jaksaisin elää vielä reilu 30 vuotta, että olisin saman ikäinen kuin äitini nyt. 

Kulunut korona-aika on vienyt viimeisetkin ilot ja huvit. Mitään järkevää ja kivaa en ole löytänyt tilalle.