Olin lapsipuoleni kanssa 3vk kahdestaan, ja vaikeuksista huolimatta oli kivaa

Hieno juttu!

Vierailija kirjoitti:

Lapsi 8-v: äiti joutui sairauden vuoksi sairaalaan, isä (eli miesystäväni) on Norjassa töissä ja mummolat niin kaukana koulusta että koulunkäynti olisi ollut hankalaa. Pitkin hampain suostuin alun perin koska mulla on ollut lapsen kanssa haastavaa aikaa koulun alusta lähtien. Nyt täytyy sanoa että tää teki meidän perheelle hyvää.

Alussa sovittiin lapsen kanssa säännöistä. Mulla on mahdollisuus etätyöhön, joten sovittiin että lapsi ilmoittaa koulun jälkeisistä menoista.

Alussa oli hankalaa, meinattiin riidellä ja lapsi vertasi mua jatkuvasti äitiin ja ei suostunut tekemään asioita eri tavoin kuin äiti. Toki varmasti ikävä ja huoli vaivasi, eteenkin kun äiti ei halunnut alussa että tullaan katsomaan kun oli niin heikossa kunnossa (ei kuitenkaan mitään hengenvaarallista). Lapsi just laittoi viestiä kuinka olen tyhmä ja huono, mut onneksi tää äiti sitten ei lähtenyt mukaan ollenkaan.

Pikkuhiljaa se lähti sujumaan, ja alun raivoista huolimatta homma sit alkoi sujua. Mä huomasin että lapsella oli hieman vaikeuksia läksyjen kanssa niin alettiin sit panostaa niihin ja lapsi saikim ekaa kertaa koulu-urallaan kokeesta täydet pisteet. Seuraavalla viikolla päästiinkin jo katsomaan äitiä. Askarreltiin hälle yhdessä kortti ja paperikukkia. Isän kanssa skypetteli pari kertaa viikossa.

Tänään tuli kotiin lapsen isä, joka oli ihan hämmästynyt miten hyvin tultiin juttuun ja mitä kaikkea oltinkaan tehty. Lapsesta on kuoriutunut ihan uusi ihminen, mulla on ollut aika tiukat säännöt mutta koen että lapsi on ainakin täällä meillä ollessaan ollut kovasti sääntöjen tarpeessa. Halusi jopa itse osallistua kaikenlaiseen touhuun kokkailusta siivoukseen, jaksoi keskittyä kun kännykkä jätettiinkin illaksi keittiöön latautumaan jne. Nyt kun isä tuli niin tuli vähän sellainen fiilis että olis me vielä tulevat pari päivää pärjätty kaksinkin, eteenkin kun isä oli heti näitä sääntöjä "vastaan". Tämä kokemuksena avasi silmiäni niin että hoksasin nyt konkreettisesti että meidän perheen ongelmat eivät johdu lapsesta tai hänen äidistä, vaan mun ja mieheni puutteellisesta vuorovaikutuksesta.

Joten joo, hyvä kokemus oli josta opin paljon! Lapsi istuu tossa mun vieressä tosi tyytyväisenä, valmiina unille. Sanoi äsken että on tykännyt olla täällä yhtä paljon kuin äidin luona, ja mulle tuli melkein itku silmään kun ennen lapsi lähinnä laski päiviä että pääsee pois. :')

Hmm...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi 8-v: äiti joutui sairauden vuoksi sairaalaan, isä (eli miesystäväni) on Norjassa töissä ja mummolat niin kaukana koulusta että koulunkäynti olisi ollut hankalaa. Pitkin hampain suostuin alun perin koska mulla on ollut lapsen kanssa haastavaa aikaa koulun alusta lähtien. Nyt täytyy sanoa että tää teki meidän perheelle hyvää.

Alussa sovittiin lapsen kanssa säännöistä. Mulla on mahdollisuus etätyöhön, joten sovittiin että lapsi ilmoittaa koulun jälkeisistä menoista.

Alussa oli hankalaa, meinattiin riidellä ja lapsi vertasi mua jatkuvasti äitiin ja ei suostunut tekemään asioita eri tavoin kuin äiti. Toki varmasti ikävä ja huoli vaivasi, eteenkin kun äiti ei halunnut alussa että tullaan katsomaan kun oli niin heikossa kunnossa (ei kuitenkaan mitään hengenvaarallista). Lapsi just laittoi viestiä kuinka olen tyhmä ja huono, mut onneksi tää äiti sitten ei lähtenyt mukaan ollenkaan.

Pikkuhiljaa se lähti sujumaan, ja alun raivoista huolimatta homma sit alkoi sujua. Mä huomasin että lapsella oli hieman vaikeuksia läksyjen kanssa niin alettiin sit panostaa niihin ja lapsi saikim ekaa kertaa koulu-urallaan kokeesta täydet pisteet. Seuraavalla viikolla päästiinkin jo katsomaan äitiä. Askarreltiin hälle yhdessä kortti ja paperikukkia. Isän kanssa skypetteli pari kertaa viikossa.

Tänään tuli kotiin lapsen isä, joka oli ihan hämmästynyt miten hyvin tultiin juttuun ja mitä kaikkea oltinkaan tehty. Lapsesta on kuoriutunut ihan uusi ihminen, mulla on ollut aika tiukat säännöt mutta koen että lapsi on ainakin täällä meillä ollessaan ollut kovasti sääntöjen tarpeessa. Halusi jopa itse osallistua kaikenlaiseen touhuun kokkailusta siivoukseen, jaksoi keskittyä kun kännykkä jätettiinkin illaksi keittiöön latautumaan jne. Nyt kun isä tuli niin tuli vähän sellainen fiilis että olis me vielä tulevat pari päivää pärjätty kaksinkin, eteenkin kun isä oli heti näitä sääntöjä "vastaan". Tämä kokemuksena avasi silmiäni niin että hoksasin nyt konkreettisesti että meidän perheen ongelmat eivät johdu lapsesta tai hänen äidistä, vaan mun ja mieheni puutteellisesta vuorovaikutuksesta.

Joten joo, hyvä kokemus oli josta opin paljon! Lapsi istuu tossa mun vieressä tosi tyytyväisenä, valmiina unille. Sanoi äsken että on tykännyt olla täällä yhtä paljon kuin äidin luona, ja mulle tuli melkein itku silmään kun ennen lapsi lähinnä laski päiviä että pääsee pois. :')

Hmm...

No? Kakista ulos.

Yllätyitkö, että suurin osa uusperheiden ongelmista johtuu siitä että biologiset vanhemmat ovat paskoja ja saattavat jopa mustasukkaisuuksissaan asettaa kapuloita perheensä rattaisiin. Tässä tapauksessa on ilmeisen fiksu äiti, toiminnallinen äitipuoli ja "rento", sääntöjä vastustava isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi 8-v: äiti joutui sairauden vuoksi sairaalaan, isä (eli miesystäväni) on Norjassa töissä ja mummolat niin kaukana koulusta että koulunkäynti olisi ollut hankalaa. Pitkin hampain suostuin alun perin koska mulla on ollut lapsen kanssa haastavaa aikaa koulun alusta lähtien. Nyt täytyy sanoa että tää teki meidän perheelle hyvää.

Alussa sovittiin lapsen kanssa säännöistä. Mulla on mahdollisuus etätyöhön, joten sovittiin että lapsi ilmoittaa koulun jälkeisistä menoista.

Alussa oli hankalaa, meinattiin riidellä ja lapsi vertasi mua jatkuvasti äitiin ja ei suostunut tekemään asioita eri tavoin kuin äiti. Toki varmasti ikävä ja huoli vaivasi, eteenkin kun äiti ei halunnut alussa että tullaan katsomaan kun oli niin heikossa kunnossa (ei kuitenkaan mitään hengenvaarallista). Lapsi just laittoi viestiä kuinka olen tyhmä ja huono, mut onneksi tää äiti sitten ei lähtenyt mukaan ollenkaan.

Pikkuhiljaa se lähti sujumaan, ja alun raivoista huolimatta homma sit alkoi sujua. Mä huomasin että lapsella oli hieman vaikeuksia läksyjen kanssa niin alettiin sit panostaa niihin ja lapsi saikim ekaa kertaa koulu-urallaan kokeesta täydet pisteet. Seuraavalla viikolla päästiinkin jo katsomaan äitiä. Askarreltiin hälle yhdessä kortti ja paperikukkia. Isän kanssa skypetteli pari kertaa viikossa.

Tänään tuli kotiin lapsen isä, joka oli ihan hämmästynyt miten hyvin tultiin juttuun ja mitä kaikkea oltinkaan tehty. Lapsesta on kuoriutunut ihan uusi ihminen, mulla on ollut aika tiukat säännöt mutta koen että lapsi on ainakin täällä meillä ollessaan ollut kovasti sääntöjen tarpeessa. Halusi jopa itse osallistua kaikenlaiseen touhuun kokkailusta siivoukseen, jaksoi keskittyä kun kännykkä jätettiinkin illaksi keittiöön latautumaan jne. Nyt kun isä tuli niin tuli vähän sellainen fiilis että olis me vielä tulevat pari päivää pärjätty kaksinkin, eteenkin kun isä oli heti näitä sääntöjä "vastaan". Tämä kokemuksena avasi silmiäni niin että hoksasin nyt konkreettisesti että meidän perheen ongelmat eivät johdu lapsesta tai hänen äidistä, vaan mun ja mieheni puutteellisesta vuorovaikutuksesta.

Joten joo, hyvä kokemus oli josta opin paljon! Lapsi istuu tossa mun vieressä tosi tyytyväisenä, valmiina unille. Sanoi äsken että on tykännyt olla täällä yhtä paljon kuin äidin luona, ja mulle tuli melkein itku silmään kun ennen lapsi lähinnä laski päiviä että pääsee pois. :')

Hmm...

No? Kakista ulos.

Yllätyitkö, että suurin osa uusperheiden ongelmista johtuu siitä että biologiset vanhemmat ovat paskoja ja saattavat jopa mustasukkaisuuksissaan asettaa kapuloita perheensä rattaisiin. Tässä tapauksessa on ilmeisen fiksu äiti, toiminnallinen äitipuoli ja "rento", sääntöjä vastustava isä.

Lähinnä ihmettelin, miten Minttu Vettenterän tunnettu maneeri oli eksynyt aloitukseen.

Hieno juttu ap! Olen onnellinen teidän puolesta! Sekä sinä että lapsen äiti joudutte tilanteen hyvin! Toivottavasti saatte miehenkin nyt osallistumaan fiksusta (lapset tosiaan tarvitsevat sääntöjä ja nuo mainitsemasi jutut ovat lapselle hyväksi, eivät kiusaksi)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi 8-v: äiti joutui sairauden vuoksi sairaalaan, isä (eli miesystäväni) on Norjassa töissä ja mummolat niin kaukana koulusta että koulunkäynti olisi ollut hankalaa. Pitkin hampain suostuin alun perin koska mulla on ollut lapsen kanssa haastavaa aikaa koulun alusta lähtien. Nyt täytyy sanoa että tää teki meidän perheelle hyvää.

Alussa sovittiin lapsen kanssa säännöistä. Mulla on mahdollisuus etätyöhön, joten sovittiin että lapsi ilmoittaa koulun jälkeisistä menoista.

Alussa oli hankalaa, meinattiin riidellä ja lapsi vertasi mua jatkuvasti äitiin ja ei suostunut tekemään asioita eri tavoin kuin äiti. Toki varmasti ikävä ja huoli vaivasi, eteenkin kun äiti ei halunnut alussa että tullaan katsomaan kun oli niin heikossa kunnossa (ei kuitenkaan mitään hengenvaarallista). Lapsi just laittoi viestiä kuinka olen tyhmä ja huono, mut onneksi tää äiti sitten ei lähtenyt mukaan ollenkaan.

Pikkuhiljaa se lähti sujumaan, ja alun raivoista huolimatta homma sit alkoi sujua. Mä huomasin että lapsella oli hieman vaikeuksia läksyjen kanssa niin alettiin sit panostaa niihin ja lapsi saikim ekaa kertaa koulu-urallaan kokeesta täydet pisteet. Seuraavalla viikolla päästiinkin jo katsomaan äitiä. Askarreltiin hälle yhdessä kortti ja paperikukkia. Isän kanssa skypetteli pari kertaa viikossa.

Tänään tuli kotiin lapsen isä, joka oli ihan hämmästynyt miten hyvin tultiin juttuun ja mitä kaikkea oltinkaan tehty. Lapsesta on kuoriutunut ihan uusi ihminen, mulla on ollut aika tiukat säännöt mutta koen että lapsi on ainakin täällä meillä ollessaan ollut kovasti sääntöjen tarpeessa. Halusi jopa itse osallistua kaikenlaiseen touhuun kokkailusta siivoukseen, jaksoi keskittyä kun kännykkä jätettiinkin illaksi keittiöön latautumaan jne. Nyt kun isä tuli niin tuli vähän sellainen fiilis että olis me vielä tulevat pari päivää pärjätty kaksinkin, eteenkin kun isä oli heti näitä sääntöjä "vastaan". Tämä kokemuksena avasi silmiäni niin että hoksasin nyt konkreettisesti että meidän perheen ongelmat eivät johdu lapsesta tai hänen äidistä, vaan mun ja mieheni puutteellisesta vuorovaikutuksesta.

Joten joo, hyvä kokemus oli josta opin paljon! Lapsi istuu tossa mun vieressä tosi tyytyväisenä, valmiina unille. Sanoi äsken että on tykännyt olla täällä yhtä paljon kuin äidin luona, ja mulle tuli melkein itku silmään kun ennen lapsi lähinnä laski päiviä että pääsee pois. :')

Hmm...

No? Kakista ulos.

Yllätyitkö, että suurin osa uusperheiden ongelmista johtuu siitä että biologiset vanhemmat ovat paskoja ja saattavat jopa mustasukkaisuuksissaan asettaa kapuloita perheensä rattaisiin. Tässä tapauksessa on ilmeisen fiksu äiti, toiminnallinen äitipuoli ja "rento", sääntöjä vastustava isä.

Lähinnä ihmettelin, miten Minttu Vettenterän tunnettu maneeri oli eksynyt aloitukseen.

Lievät vainoharhat sulla :D Tänne varmaan saattaa kirjoittaa joku muukin kuin Minttis. XD