Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vinkkejä kun ei tiedä mitä haluaa elämältä :(

Vierailija
01.10.2016 |

Tällä hetkellä en tiedä mitä haluan "tehdä" elämälläni. Hoidan kyllä kaikki arkiset askareet kunnialla mutta sisäisesti olen aika lamaantunut. On todella tyhjä olo ja välillä ajattelen että olenkohan edes olemassa. Ihailen niitä ihmisiä, joilla on tavoite johon he sitten pyrkivät. Kaveripiirissäni on tällaisia ihmisiä: mikä tahansa päätös kuulostaa heidän suussaan upealta ja kadehdittavalta. Heidän seurassaan olen iloinen ja välillä sama kunnianhimo tarttuu minuunkin. Ongelmana on vain se, että ei minulla ole mitään "tavoitetta". Joskus mietin pääni puhki että mikä olisi minulle esimerkiksi unelma-ammatti mutta en keksi mitään.

Sanottakoon vielä, että elämäni ei ole ollut vaan sisällä murehtimista. Olen oikeasti yrittänyt "löytää itseni". Olen asunut ulkomailla, tehnyt ja teen vieläkin vapaaehtoistyötä, tavannut ihmisia ja kuunnellut ja yrittänyt oppia heiltä. Olen myös yrittänyt ajatella että millaista "unelmaelämäni" olisi. Ajattelen aina että haluaisin olla laihempi ja joiltain osin erinäköinen, jota kohti nyt yritän mennä, mutta tuon oman ammatin ja uran ajattelu ei tuota tulosta.

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
01.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

2/11 |
01.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä asioita haluaisit arvostaa ja kokea tärkeäksi elämässä, jos sinun olisi mahdollisuutta muuttaa itsesi nappia painamalla?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
01.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

hanska kirjoitti:

Mitä asioita haluaisit arvostaa ja kokea tärkeäksi elämässä, jos sinun olisi mahdollisuutta muuttaa itsesi nappia painamalla?

No jos tietäisin niin en murehtisi. Ap

4/11 |
01.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Mitä asioita haluaisit arvostaa ja kokea tärkeäksi elämässä, jos sinun olisi mahdollisuutta muuttaa itsesi nappia painamalla?

No jos tietäisin niin en murehtisi. Ap

Teepä tuo harjoitus: http://www.thegoodproject.org/toolkits-curricula/the-goodwork-toolkit/v…

Vierailija
5/11 |
01.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko tällä hetkellä töissä? Miltä töiden tekeminen tuntuu? Onko siellä mahdollisuuksia edetä?

Mielestäni on jo tosi hyvä että pystyt pitämään arjen kasassa! Monella ei tämä ole hallussa, eli peruspalikat sinulla on hallussa, se on jo ihan tosi hyvin. Hyvä sinä! :)

Sanoisin, että aika harva pystyy päänsä puhki miettimällä löytämään itselleen unelma-ammattia, vaan valitettavasti siihen tarvitaan paljon kokeilua ja sinnikkyyttä pysyä yhdessä asiassa. Ja usein myös se unelma alkaa löytyä sitä kautta, että kokemuksen myötä kokee olevansa hyvä jossain ja sieltä alkaa löytyä mahdollisuuksia edetä ja muokata sitä uraa siihen suuntaan kun toivoo.

Suosittelen Cal Newportin "So Good They Can't Ignore You" -kirjaa, mikä ottaa aika erilaisen näkökulman siihen, miten unelma-ammattiin päädytään: Newport mm. sanoo, että "do what you love" on vaarallinen ohje, mikä voi johtaa aikamoisiin pettymyksiin.

Toisena vinkkinä voisin sanoa, että ala miettiä ja tunnistaa ihan arkisiakin asioita, joita haluaisit, työn ulkopuolella. Tässä ja nyt. Siis ihan pieniäkin asioita. Esimerkiksi tuo laihuus -- jos haluat olla laihempi, niin kokeile laihtua! (Tietysti älä, jos sinulla on syömishäiriökäyttäytymistä). Ja vastaavia asioita -- ala tehdä pieniäkin asioita, joita haluaisit kokeilla tai joita olet aina halunnut tehdä. Mene ruokakauppaan ja fiilistele, mitä uutta oikeastaan haluaisit syödä tai kokeilla. Oletko halunnut matkustaa Kreikkaan tai New Yorkiin? No säästä NYT rahaa ja buukkaa matka! Haluatko olla ihminen joka on aina tyylikäs -- kokeile seuraavan viikon verran kiinnittää huomiota tyyliisi ja meikkiisi. Ja fiilistele sitä.

Elämä on koko ajan, ei vasta sitten kun olet maagisesti saanut sen jotenkin "figured out". Mutta muista myös, että elämä ei ole edes noille inspiroiville tyypeille aivan mielettömän upeaa  kokoajan, ei KENELLEKÄÄN. Jos he niin väittävät, he valehtelevat. Tyhjyyden kokeminen kuuluu elämään! Mutta jos koet tyhjyyttä, pystyt myös kokemaan "täyttymystä". Eli asiat ei ole niin huonosti, ainakaan koko ajan. :)

Olikohan tästä sinulle apua?

Vierailija
6/11 |
01.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä vinkki saattaa tuntua typerältä ja lapselliselta, mutta ainakin minua tämä auttaa hieman kaikkein pahimpina masennuksen hetkinä: katso Avaraa luontoa. Olen tosissani, joskus oloa helpottaa se, että muistaa miten kauniita ja ihmeellisiä asioita Maapallolla on. Silloin omakin pää saattaa tuntua edes vähän selkeämmältä. Tietenkään tämä pikku vinkki ei ratkaise mitään suuria ongelmia, itseäni on auttanut esim. terapia, mielialalääkitys ja vakaa parisuhde.

Kaikkea hyvää syksyysi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
02.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos kaikille vastauksista! Ja uskomatonta mutta totta, minäkin katson aina Avaraa luontoa tai muita luontodokkareita kun masentaa. Luonto on niin kaunis ja ihmeellinen sekä luo pysyvyyden tunteen kun esimerkiksi joutsen pari palaa vuosi toisensa jälkeen samalle lammelle. Lukijalla on myös niin rauhoittava ääni!

Olen siis opiskelija tällä hetkellä, mutta en ole varma onko ala "oma". Teen opintojen ohessa töitä päiväkodissa, tykkään tästä työstä ja lapsien kanssa työskentelystä ylipäätään. Minua on houkuttanut lastentarhanopettajaksi opiskelu mutta kun olen nähnyt kuinka kiireisiä he arjessa ovat (ja alipalkattuja) niin olen alkanut epäilemään. Välillä minusta myös tuntuu, että haluan olla kätilö. Kuitenkin rakastan myös matematiikkaa ja luonnotieteitä (tiedän että olen outo) ja joskus ahdistun siitä, että työni ei sisällä mitään matemaattisesti haastavaa. Ystäväni ja vanhempani kannustavat minua hakeutumaan lääketieteelliseen mutta jotenkin sekään ei tunnu oikealta.

Vierailija
8/11 |
02.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei, ihan tälleen tsemppinä vaan, että näin muutaman viestin jälkeen vaikuttaa, että sinulla on kyllä suunta mielessä, vaikka se unelma-ura ei ole ihan vielä kirkastunut sieltä. Kertomasi perusteella nimittäin tykkäät auttaa ihmisiä ja saat siitä merkityksellisyyden tunnetta, etenkin jos työ sisältää jotain matemaattisesti haastavaa, mutta haluat myös elää taloudellisesti vakaata ja rauhallista elämää? Onko nykyinen alasi siis hyvin kaukana tästä?

Tämän perusteella minäkin läheistesi tavoin suosittelisin sinulle lääketieteellisen opintoja; mahdollisuuksia sen jälkeen on ihan mielettömästi (lastenlääkäri?!...). Työ on todellakin merkityksellistä ja haastavaa, taloudellinen vapaus auttaisi tekemään töiden ulkopuolella muitakin kivoja juttuja ja pystyisit valitsemaan myös asuinpaikkakuntaa hyvin vapaasti. Miksi lääkis ei tunnu oikealta?

Tietenkään kaikkia mielenkiinnon kohteita ei tarvitse eikä voikaan toteuttaa työssään. Sekin on ihan OK, että ei ole superintohimoinen ammattiaan kohtaan, jos töitä riittää ja palkkaa tulee itselleen riittävästi. Vapaa-ajalla voi aina tehdä muita kivoja ja merkityksellisiä juttuja, niin kuin vaikka tuota vapaaehtoistyötä. Ja niinkuin tuolla vitosviestissä kirjoitinkin, niin joskus kokemuksen ja osaamisen kautta intohimo sitä tylsempääkin työtä kohtaan voi syttyä.

Jos asia ahdistaa ja yrität liikaa miettiä, niin ota pieni sovittu tauko koko ura-asian miettimisestä. Tiedän että toistan itseäni, mutta tää on tärkeää: tee kaikkea muuta kivaa ja sen unelmaelämän ajattelemisen sijasta ala jo nyt elää elämää, jota haluat, JUST NYT niillä resursseilla mitä sulla on. Kokeile vaikka kuukausi. Keskity asioihin ympärilläsi, muihin ihmisiin, laita läppäri kii ja pidä taukoa somesta ja muihin vertailusta. Elä enemmän. Ala tehdä sellaisia asioita, joita ehkä muiden elämässä ihailet tai kadehdit. Anna tilaa uusille ajatuksille, ja kuuntele millaisia ajatuksia ja haluja sisältä alkaa kummuta.

Haha, onko liian self-helppii? :D Ehkä tästä jäi joku ajatus kytemään. Toivon sulle kaikkea hyvää! :)

T: No. 5.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
02.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakin yläasteella ja lukiossa meitä on painostettu tekemään tätä testiä:

https://asiointi.mol.fi/avo/front-page.xhtml

Työkaluja/apua:

https://upeaatyota.fi/tyokaluja/

http://toimistot.te-palvelut.fi/pohjois-savo/ammatinvalinta-ja-uraohjaus

Vierailija
10/11 |
02.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hei, ihan tälleen tsemppinä vaan, että näin muutaman viestin jälkeen vaikuttaa, että sinulla on kyllä suunta mielessä, vaikka se unelma-ura ei ole ihan vielä kirkastunut sieltä. Kertomasi perusteella nimittäin tykkäät auttaa ihmisiä ja saat siitä merkityksellisyyden tunnetta, etenkin jos työ sisältää jotain matemaattisesti haastavaa, mutta haluat myös elää taloudellisesti vakaata ja rauhallista elämää? Onko nykyinen alasi siis hyvin kaukana tästä?

Tämän perusteella minäkin läheistesi tavoin suosittelisin sinulle lääketieteellisen opintoja; mahdollisuuksia sen jälkeen on ihan mielettömästi (lastenlääkäri?!...). Työ on todellakin merkityksellistä ja haastavaa, taloudellinen vapaus auttaisi tekemään töiden ulkopuolella muitakin kivoja juttuja ja pystyisit valitsemaan myös asuinpaikkakuntaa hyvin vapaasti. Miksi lääkis ei tunnu oikealta?

Tietenkään kaikkia mielenkiinnon kohteita ei tarvitse eikä voikaan toteuttaa työssään. Sekin on ihan OK, että ei ole superintohimoinen ammattiaan kohtaan, jos töitä riittää ja palkkaa tulee itselleen riittävästi. Vapaa-ajalla voi aina tehdä muita kivoja ja merkityksellisiä juttuja, niin kuin vaikka tuota vapaaehtoistyötä. Ja niinkuin tuolla vitosviestissä kirjoitinkin, niin joskus kokemuksen ja osaamisen kautta intohimo sitä tylsempääkin työtä kohtaan voi syttyä.

Jos asia ahdistaa ja yrität liikaa miettiä, niin ota pieni sovittu tauko koko ura-asian miettimisestä. Tiedän että toistan itseäni, mutta tää on tärkeää: tee kaikkea muuta kivaa ja sen unelmaelämän ajattelemisen sijasta ala jo nyt elää elämää, jota haluat, JUST NYT niillä resursseilla mitä sulla on. Kokeile vaikka kuukausi. Keskity asioihin ympärilläsi, muihin ihmisiin, laita läppäri kii ja pidä taukoa somesta ja muihin vertailusta. Elä enemmän. Ala tehdä sellaisia asioita, joita ehkä muiden elämässä ihailet tai kadehdit. Anna tilaa uusille ajatuksille, ja kuuntele millaisia ajatuksia ja haluja sisältä alkaa kummuta.

Haha, onko liian self-helppii? :D Ehkä tästä jäi joku ajatus kytemään. Toivon sulle kaikkea hyvää! :)

T: No. 5.

Kiitos, tästä oli apua todella paljon :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
02.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihanaa, että on tullut ihan oikeita vastauksia täällä!

Samaistun ongelmaasi. Jotkin asiat kiinnostavat, mutta ei mikään tarpeeksi tai kiinnostavassa asiassa on se big downside. Itselläni tässä asiassa on helpottanut se ettei se elämä ole vain pelkkää työtä. Eikä se työkään ole aina vain sitä yhtä tapaa. Lääkäreitä on erillaisia ja lääketieteessäkin on eri suuntauksia minne mennä. Doctors without borders on myös yksi tapa olla lääkäri.

Itselläni on se ongelma, että osaamista ja mielenkiintoa löytyy moneen eri aiheeseen, mutta ei mihinkään tarpeeksi varsinkin kun on juuri huonoa kohtelua tai alhainen palkka tai suoraan työttömyyttä. Itselläni on auttanut se, että hain apua (kärsin masennuksesta ja ahdistuksesta) ja aloin elämään eikä vain odottamaan sitä maagista sign:ia että nyt napsahti kytkin päälle ja elämä alko. Tutkinto ei sinäänsä hukkaan mene ja mieltänsä voi muuttaa. Onneksi olet sentään päässyt opiskelemaan. Itse en vielä ole päässyt.

Tiedän, että itselläni olisi paljon annettavaa jos vain pääsisin opiskelemaan ja löytäisin tavoitteeni. Muiden elämään ei kannatta verrata kun harvemmin tulee ihmisten kerrottua niistä vaikeista/huonoista asioista ellei erikseen kysy! Ulkomaalaisia opiskelijoita kannattaa seurata. Heillä on yleensä jokin insinööri tutkinto menossa ja muu elämä on erikseen.

Tsemppiä! Muista ettei elämä tähän kaadu!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän kolme