Kuolisitko lapsesi vuoksi?

Lapsellani on vielä pitkä elämä edessä. Hän pärjäisi ilman minua. Tiedän koska olen itse pärjännyt ilman äitiä. Muut pitäisivät kyllä hänestä huolta. Pääasia että hän ei kuolisi.



Valintaakaan ei tulisi kun on ainoa lapsi.

Uskon visusti siihen, että lapsella olisi onnellinen elämä isänsä ja isovanhempien sun muun suvun kanssa. Kävisi koulun ja perustaisi ehkä perheen. Tai mitä ikinä haluaisikaan. Miten se, että itse olisin elossa, takaisi paremman tulevaisuuden lapselle. Eihän sitä voi tietää.

Mä en usko, että kovin moni kiipeäisi veneeseen itse.



Jokainen vanhempansa menettänyt taas tietää, että se on menetyksistä kamalin, mutta siitä selviää. Monet menettävät vanhemman jo ennen täysi-ikäisyyttä, se kuuluu valitettavasti elämää. Ehkä teidän on vain vaikea hyväksyä sitä, että kuolette kuitenkin?

Kyllä minä tunkisin siihen veneeseen kaikin voimin lastani. En ajattelisi, jos tässä nyt ajattelisin että vaikka häntä hoitaisivat aivan (aluksi) uppo-oudot ihmiset niin parempi olla elossa ja kasvaa aikuiseksi ja saada oma perhe ja lapsia.

Vierailija:

Mä en usko, että kovin moni kiipeäisi veneeseen itse.

Jokainen vanhempansa menettänyt taas tietää, että se on menetyksistä kamalin, mutta siitä selviää. Monet menettävät vanhemman jo ennen täysi-ikäisyyttä, se kuuluu valitettavasti elämää. Ehkä teidän on vain vaikea hyväksyä sitä, että kuolette kuitenkin?

että se on menetyksistä kamalin, mutta siitä selviää

Sitäpaitsi, on eri kysymys pohtia sitä, yrittäisikö pelastaa lapsensa henkensä uhalla kuin että kuolisiko lapsensa puolesta. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa.

Siis periaatteessa ilman muuta kuolisin. Lapseni ovat luultavasti ainoita olentoja maan päällä, joiden puolesta tarvittaessa antaisin henkeni. Mutta... Mitenkäs sitten lapset pärjäisivät, jos äitiä ei olisi? En haluaisi aiheuttaa lapsilleni sellaista tuskaa. Mutta jos kuvitellaan tilanne, että terroristit uhkaisivat ampua joko lapseni tai minut, niin en kyllä voisi kuvitella eläväni sen jälkeen, jos antaisin heidän ampua lapseni itseni asemasta.



Huh, toivottavasti en koskaan joudu noin kauheita valintoja tekemään.

että äidin henki on sikiön henkeä tärkeämpi ja synnytyksessäkin turvataan äidin etu, mikäli äidin ja lapsen elinmahdollisuudet ovat toisiaan poissulkevia.



Sitä ei kysytä.

en ole korvaamaton, eikä lapseni tarvitse minua kuin elämänsä alkutaipaleella muutenkaan joten tottakai se olisin minä jonka olisi aika lähteä ensin (muutenkin).

viikatemies tulee kun tulee, sille kelle haluaa, oli se lapsi tahi aikuinen

Ehkä siksi, että kuolema ei ole itselleni minkäänlainen tabu tai etäinen asia. Olen sinut sen kanssa.

Vierailija:

ap:

Olen miettinyt tätä jonkun verran ja en ole varma vastauksestani.

Ajatellaan vaikka , että saisin valita kumpi meistä kuolee vaikkapa äkilliseen sydänkohtaukseen minä vai lapseni. Mä olen niin kamala, että en voi sanoa uhrautuvani tuosta noin vaan.....

Mites muut, käsi sydämmellä valitsisitteko välittömästi itsenne?

koska en haluaisi tuottaa lapselleni sitä tuskaa, että menettäisi vanhempansa

En vain kestäisi ajatusta lapsen kuolemasta.

En usko oikein, että lapsen elämä olisi kauhean herkkua äidin kuoleman jälkeen. Ja kun mulla on kaksi lasta, niin miten perustelisin toiselle, että riistän molemmilta äidin, jotta toinen lapsi saisi elää? Toki jos lapset olisivat jo aikuisia niin tilanne olisi toinen, silloin voisi keski-ikäinen tai vanha nainen uhrautua (nuoren) aikuisen miehen vuoksi.



ONNEKSI tämä on vain teoreettinen kysymys. Käytännön elämässä jos tällainen valinta tulisi eteen, niin tilanne olisi varmaan sellainen, ettei siinä juuri ehtisi miettiä ratkaisuaan vaan toimisi kuten osaisi.

Lapsella vakava sydänvaiva, kuolemaisillaan. Jos luovutat oman sydämmesi lapsi säilyy hengissä. tiedän, kamala, ajatus, mutta joskus on ehkä hyvä punnita vanhemmuttaan....Ap

Leikkaukseen liittyvät riskit olisivat suuret. Pahimmassa tapauksessa molemmat kuolisivat. Joka tapauksessa siirrännäisen kanssa elävällä olisi elinikäinen lääkitys ja jatkuva sairastelun riski. Ei se olisi hauskaa sekään. Joksus pitää hyväksyä, ettei lastaan kuitenkaan voi suojella kaikelta hinnalla millä hyvänsä.



Ja taas: Jos lapsi olisi jo aikuinen niin voisin tulla erilaiseen johtopäätelmään.



Ja edelleen: Tuskin Suomessa kukaan lääkäri riistäisi äidin henkeä pelastaakseen lapsen, vaikka sitähän nyt ei kysyttykään.



4

jos pystyisin pelastamaan molemmat lapset henkeni uhalla, tekisin varmasti niin, samoin jos pieninkin olisi niin iso että uskoisin isän pärjäävän hyvin hänen kanssaan ilman minua.

Kyllä, eikä tarvitse edes miettiä vastausta!!!

Mä en pystyisi valitsemaan...jos olisi ihan oikea pakko, niin varmaan arpoisin...



Mutta alkuperäiseen kysymykseen, kuolisin.

No doubt!