Olenko ihan idiootti?

Tai joo, tiedostan olevani idiootti jollain asteella. Mut kun kaikki ei ole niin mustavalkoista. Tilanne on siis tämä:

Olin mieheni kanssa 14 vuotta yhdessä ja meillä on lapsi. Sitten halusin erota koska rakastuin toiseen mieheen. Tämä mies jätti minut lopulta. Nyt olen asunut omillani vuoden mutta kaipaan kaikenlaista siltä ajalta kun oltiin perheenä. Olen nyt yrittänyt lähentyä exän kanssa, meillä on ihan ok puheyhteys. Lapsi on innoissaan kun ollaan saman katon alla. Kaikki olisi muuten ok mutten halua miehen lähelle! Ajatus että joskus seksikin tulee kuvioihin kauhistuttaa. Mies ei ulkoisesti ole todellakaan mikään Brad Pitt ja polttaa yöks tupakkaakin, mutta on ns. kunnollinen työssäkäyvä mies. Nähtävästi olisin palaamassa yhteen lapsen takia ja sen takia että pääsisin taas elämään perhe-elämää. Olenko siis typerys jos palaan? Olen yksin viihtyvää sorttia joten yksinäisyyttäni en ole palaamassa. Toisaalta unelmoin rakkaudesta ja läheisyydestä.. Tilanne on pulmallinen, tuntuu että joku häviää tässä jokatapauksessa. Kaikki toitottaneet että ei lapsen takia palata yhteen mutta tosi asia on että lapsi olisi minulla yksin elellessä koko ajan koska hän ei halua isälleen esim. yöksi. Päiväseltään voi käydä mutta exän työajat on hankalat. Auttaisiko pariterapia tai muu väleihin? Tämä mies johon rakastuin oli ns. mahdoton rakkaus mutta vielä tänäänki huomasin että mietin sitä. En nyt rakasta enää mutta on jättänyt jäljen sydämeeni. Jos näen hänet jossain niin sisällä hympsähtää ja jalat menee veteläksi..