Miksi murheeseen tekee mieli syödä?

Sinua on lohdutettu lapsena ruualla.

Hyvänolontunne? Muuta ajateltavaa? Makuaistimukset peittävät murhetta?

Itse ryyppään murheeseen joten voin vaan arvailla.

Eikö siitä aiheudu vain lisämurhetta kun mässäilyn jälkeen katsot itseäsi peilistä?

Lapsena ehdollistettu käytösmalli

useless kirjoitti:

Eikö siitä aiheudu vain lisämurhetta kun mässäilyn jälkeen katsot itseäsi peilistä?

Juu kyllä aiheutuu. Mutta mitä se lisämurhe enää haittaa, kun murhetta on kuitenkin. Laihdutetaan sitten huomenna. Ap

Vierailija kirjoitti:

Hyvänolontunne? Muuta ajateltavaa? Makuaistimukset peittävät murhetta?

Itse ryyppään murheeseen joten voin vaan arvailla.

Juu kyllä täällä kännissä tuli oltua jo aamupäivän puolella. Mutta sen ymmärrän, että se nollaa päätä. Mässäilyn mekanismi ei ole yhtä helppo sisäistää. Ap

Ei todellakaan tee. Minulla menee ruokahalut kokonaan jos on stressiä tai murhetta. Pitää pakottaa itsensä syömään säännöllisesti, ja silloinkin melkein yökkäyttää.

Ruoka ei tule mieleenkään murheellisena, ei edes ole nälkä.

Mä en oo koskaan ymmärtänyt sitä. Itsellä ei ole surullisena, stressaantuneena tai masentuneena ollenkaan ruokahalua ja pitää pakottaa itsensä syömään. Ihmetyttää, kun joka tuutista toitotellaan, kuinka stressi lihottaa. Terveellisesti ja tarpeeksi syön vain silloin, kun olen onnellinen ja huoleton.

En ole huomannut tuollaista. Itselleni murheeseen auttaa parhaiten piri, mutta alkoholikin toimii.

Minä tukahdutan syömisellä tunteitani. Vähän kun alkaa vihaa, surua tai häpeää nousta pintaan niin äkkiä syömään. Saa tunteet piiloon. Sokerihumala turruttaa ja hyvä maku lohduttaa. Tahtoisin kohdata ja hyväksyä tunteeni, mutta vaikeaa on.