Tunnetko ketään jolta olisi jäänyt yliopisto kesken?
Kommentit (33)
Tunnen. Ei ollut omalla alallaan ja vaihtoi valtsikasta parin vuoden jälkeen amikseen, on nyt yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, pienikokoinen nainen.
Eihän sitä tiedä jääkö se kesken, kun opiskeluoikeus on elinikäinen. Pientä taukoa voi olla, itsellä nyt 30 ja risat v taukoa takana.
Menivät töihin. Keltään ei ole tutkintotodistusta kyselty, tärkeintä on osata tehdä sitä duunia. Iso palkka kaikilla.
Yliopstojen opiskeluoikeus on ollut aikarajattu jo kymmenkunta vuotta. Ihme käsityksiä täällä, mutta tyypillistöhän se on, että kritisoidaan yliopistoja ja sosiaalijörjestelmää jostain, mitä ne eivät ole olleet enää 1980-luvun jälkeen.
Mutta siis tiedän monia, jlla opinnot ovat jääneet kesken. Eri syistä. Joitain on työelämä kutsunut, joillekin gradunteko on ollut liian iso projekti, joillekin on tullut terveyshaasteita, yksi tyyppi päätti panostaa urheilu-uraansa vaikka koitettiin puhua sille että mitä se sit tekee kun urheilu loppuu. (Sen kroppa prakasi jo parin vuoden päästä, mutta opintoihin se ei enää saanut otetta). Olen siis yliopistolla töissä ja siksi paaponut näitä.
Minä lopetin kesken valtsikan, kun tajusin ettei vakitöitä luultavasti löydy ihan helpolla. Halusin turvatumman elinkeinon. Nyt mukava vakiduuni sairaanhoitajana. En ole katunut.
Entinen luokkakaverini. Mukava tyyppi. Jokin vei elämän alamäkeen, en tiedä oliko alkoholisoitunut ennen vain jälkeen, mutta ihan alkkis hänestä tuli. On kuulemma päässyt taas kuiville.
Mun mies. Meni vuodeksi Kauppakorkeaan, mutta seuraavassa Finnairin ilmailuopiston haussa pääsi sisään, valmistui siitä parissa vuodessa ja on toiminut lentäjänä siitä lähtien. Ei jatkanut opintojaan kun valmistui ammattiin. Tämä siis 15 vuotta sitten.
Monella on käynyt niin, että päässyt hyvään thöhön ja opiskelut jääneet. Sit onnin työ menbyt alta ja ei oo saanutkaan kunnollista työtä, kun ei oo papereita.
Montakin! Yliopiston keskenjääminen on aika yleinen ilmiö vaikka siitä ei julkisesti puhutakaan.
Meni töihin. Nyt kun työelämää on ollut takana monta kymmentä vuotta ja kävi yt niin suorittaa koulun loppuun :D
Vierailija kirjoitti:
Montakin! Yliopiston keskenjääminen on aika yleinen ilmiö vaikka siitä ei julkisesti puhutakaan.
miksi jättivät kesken?
Onneksi ehdin aloittaa opinnot jo 2000-l. alkupuolella. vaikka taukoa onkin opinnoista ollut jo vuosikausia, en minä yliopistoa vielä ole kesken jättänyt!
Itse jätin kesken kun en enää jaksanut opiskella, ei kiinnostanut, ei ollut motivaatiota graduun, ja koin että kandi riittää. Vaikeinta oli myöntää itselleen, ettei se maisteri ollutkaan tärkeä. Koko akateemisuus menetti merkityksensä ja siihen loppui motivaatio. Joten sanotaanko että syy lopettamiseen oli sisäinen kasvu ja maailmankuvan muutos. Nykyään markkinointi alalla ihan mukavissa töissä.
Toiset maisteriopinnot taitavat minulla jäädä kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montakin! Yliopiston keskenjääminen on aika yleinen ilmiö vaikka siitä ei julkisesti puhutakaan.
miksi jättivät kesken?
Paniikkihäiriö ja traumat, työelämä vei mennessään, gradukynnys, hengellinen herääminen ilman uskonnollista elementtiä (tajusi että voi olla ihan yhtä arvokas ihminen ilman korkeakoulututkintoakin), ylipäätään arvomaailman totaalinen muutos, pariutuminen ja lapsien hankkiminen....
Tässä siis vain muutamia tietämiäni syitä keskeyttämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi ehdin aloittaa opinnot jo 2000-l. alkupuolella. vaikka taukoa onkin opinnoista ollut jo vuosikausia, en minä yliopistoa vielä ole kesken jättänyt!
Niinpä! Oi niitä aikoja :) onnittelut! Itseäni ihan harmittaa että olin niin hölmö ja valmistuin, olisi niin upeaa palata aina halutessa opiskelemaan kaikkea :) akateeminen vapaus
Hyvä ystävä nuoruusajoilta. Oli jotenkin läheisriippuvainen ja 20 km välimatka silloiseen poikaystävään oli liikaa.
Entinen työkaveri. Dippatyö tehty etc, mutta pakkoruotsi ja yksi fysiikan töiden kurssi jäi jäljelle. Sitten keskittyi liikaa duuniin ja pikkuhiljaa tuo pari vajaata kurssia olikin yht'äkkiä 10 vanhentunutta kurssia ja se siitä, mies heitti pyyhkeen kehään. Luki itsensä sitten joksikin hoitsuksi tms ja sillä tiellä on.
Aika hemmetin monta. Itse sain paperit ulos, vaikka olenkin tehnyt muita hommia ( duunarin hommia). Niissä tienaa paremmin. Mutta voinpahan ainakin sanoa, että olen maisteri....:(