En osaa erota

Avioero mielessä jatkuvasti. Onneton, mutta päällisin puolin toimiva suhde. Lapsia tehty. Tuttavapiirissä eronneita, mutta en voi kysyä heiltä asioista, koska en voi paljastaa aikeitani. Olen pyöritellyt tätä vuosia, ja olen henkisesti aika kuitti. Kätken huonoa oloa milloin mihinkin sijaistoimintaan. Joskus tekee mieli juoda murheet maan rakoon. En kestä fyysistä läheisyyttä puolison kanssa. Koetan välttää yhteistä aikaa. Puoliso ei näe tai halua nähdä mitään henkisiä puoliani, vaan kuvittelee, että olemme samanlaisia. Hän ei halua, että kävisin puhumassa asiantuntijalle mistään huolista. Luulen, että pelkää alitajuisesti, että tajuaisin eron tähdellisyyden. En tiedä, miten kerätä uskallus eroon ja kuinka selvitä siitä, sillä vastoinkäymisiä on ollut riittämiin. Kuinka muut olette eron ja siitä puolisolle kertomisen hoitaneet? Syyllisyys, kuinka sen kanssa pärjää? Olen huomannut, että jotkut ovat erottuaan kuin uudesti syntyneitä, toiset vanhenevat silmissä.