Yksinäisyys

Pärjäsin huonosti vielä vuosi sitten, tuntui että kaikki ystävät ja kaverit ei enää ymmärtäneet minua enkä minä heitä, jokin tuntui olevan pielessä kokoajan ja olin tavallaan yksinäinen "ystävien" seurassa.

Huomasin, että melkein kaikki ihmissuhteeni oli alkaneet niin nuorina, että ne eivät enää tuntuneet oikeilta tänä päivänä. Lähimmän ystäväni käytös muuttui ja se alkoi tuntua todella ahdistavalta, nyt kun emme enää pidä yhteyttä tuntuu että on helpompi olla eikä tarvitse viettää aikaa ihmisen kanssa jonka kanssa arvot ei enää kohtaa, kun poistaa kaiken pahan elämästä jää omaa tilaa. Töissä ystävystyin miespuolisen työkaverin kanssa niin, että nähdään paljon töiden ulkopuolellakin, just käytiin syömässä yhdessä.

Nyt kuitenkin on ihan hyvä olla yksin, nykyään kaipaan sitä kaiken hässäkän keskelle.

Varmasti sinun kohdallesi sattuu joku ihminen jonka kanssa voisi ystävystyä.

Voi vittu taas näitä. Sulla on perhe sinä et ole oikeasti yksin. Kokeile olla oikeasti yksin ilman omaa perhettä 5v yksiön sisällä.

itse olen avoliitossa, mutta olen yksin. ainoalla kaverillani (asuu 300km päässä) on lapsi, mutta on silti yksin. sitä luulee, että kun on lapsi niin tapaa jatkuvasti muita vanhempia ja ystävystyy, mutta ei se niin mene. ei sitä aikuisena vaan löydä mitään kavereita. miesystävälläni on muutamia kavereita, mutta en juurikaan tunne heitä. ei ole lenkkiseuraa, eikä shoppailuseuraa. 

Vierailija kirjoitti:

Voi vittu taas näitä. Sulla on perhe sinä et ole oikeasti yksin. Kokeile olla oikeasti yksin ilman omaa perhettä 5v yksiön sisällä.

Siis miksi hänen pitäisi kokeilla? Täysin naurettava kommentti, ihmiset kokevat yksinäisyyttä eri tavoin, toisella voi olla paljon kavereita mutta silti tuntea olonsa ylsinäiseksi, kun ei ole yhtään ystävää.

Ihan samoin voi sulle sanoa, että taas näitä, kokeileppa itse elää yksin taivasalla, itselläsi on sentään yksiö. Kurjuus ei ole mikään kilpailu.