En tiedä, kuinka muiden ihmisten kanssa ollaan.

Etenkin naisten seurassa on vaikeaa. En tunne sääntöjä. Jään aina vähän ulkopuolelle.

minusta luontevuus on sitä, että on luontevasti oma itsensä. Joskus tapaa ihmisiä, jotka eivät tunne " sosiaalisia koodeja" , mutta silti höpöttävät omia juttujaan. Ihan kivojahan he ovat - erilaisia, mutta mukavia.



Seuraapa, mitä muut puhuvat. Kirjaa ylös puheenaiheet. Niin seuraavan kerran kysy, mitä muille kuuluu. Ja aina, kun jotain itse tiedät jossain kohdin, kerro mielipiteesi. Jos joku sanoo, että kävin jo toukokuussa järvessä uimassa kerro, että niin minäkin, tai minä vihaan vettä. Vastavuoroisuus on a ja o. Monologista ei ole mihinkään.



Erityisen hyvä on kysyä puutarhaihmiseltä puutarha vinkkejä, keittiöihmiseltä hyviä resepteja, äiti täydelliseltä hyviä kasvatusohjeita... Selvitä, mistä ihmiset tykkäävät ja mistä ovat innoissaan ja ala haastattelemaan heitä. Näin aika kuluu leppoisasti ja ihmiset puhua pälättävät omasta mieliaiheestaan.



Ei se sen kummosempaa ole.

Ehkäpä minä olen sellainen, joka ei osaa noita mainitsemiasi sosiaalisia koodeja.



Juttelen ihmisten kanssa, osaan mielestäni olla vastavuoroinenkin. Mutta silti jotain menee aina pieleen. Näen ihmisten katseista, että he pitävät minua joko outona tai tyhmänä.



En usko, että ikinä sulaudun joukkoon, vaikka kuinka ahkerasti harjoittelisin. Minusta puuttuu jokin ihmeellinen taito mikä muilla on.

yksinkertaisesti " lyö tyhjää" , en vaan keksi mitä sanoa. Sitten jälkikäteen kyllä tulee mieleen vaikka mitä juttuja, mutta itse tilanteessa olen ihan tuppisuu. Ja se on tosi ärsyttävää, koska syvällä sisimmässäni olen sosiaalinen ja olisi ihanaa olla ihmisten kanssa paljon tekemisissä, mutta mä en vaan osaa :(.

Onko siinä oireena tällainen? Mitä muita oireita asperger-ihmisillä on?



t.hämmästynyt ap

harva meistä sulautuu joukkoon. Kaikilla ihmisillä on omat omituisuutensa. Jos mielenkiintosi aiheet ovat erilaiset, niin ehkä et vain löydä samaa aaltopituutta muiden kanssa.



Kun ajattelen ihmisiä, jotka ovat " erilaisia" , tulee mieleeni eräs nörtti sekä eräs kirjailijanalku. Molemmilla on hyvin suppeat puheenaiheet. Kun puhe kääntyy vieraalle alueelle, eivät he osaa esittää kysymyksiä - koska sitähän voi aina tehdä, vaikkei aiheesta tietäisikään mitään, ja pitää yllä vuorovaikutusta.

Toinen asia on se, että molemmat paukauttavat mielipiteensä. Mielipide sanotaan faktana ja voimakkaana. He eivä tkäytä sanoja " voisi olla" tai " minun mielestäni" .

Minäkin olen enemmän hiljainen kuin äänekäs ryhmässä ollessani. Mutta mielelläni kommentoin ja juttelen. Mutta tuntuu että joka kerta sanon jotakin väärin. Onko juttujeni ajoitus väärä vai aihe vai se tyyli, jolla asiani ilmaisen?



En ole niin tonttu ettenkö näkisi, että muut eivät ymmärrä minua. Miettivät olenko outo vai tyhmä.



ap

Et ymmärrä.



Minun tapauksessani ei ole mitään merkitystä sillä, onko toinen ihminen (tai ryhmä jossa olen) samanlainen tai erilainen kuin minä. Mielestäni osaan ihan hyvin jutustella monenlaisista eri aiheista.



Mutta minulla vaikeutena on ylipäätään ihmisten kohtaaminen, pääseminen samalle aaltopituudelle heidän kanssaan. Melkeinpä aina tuntuu siltä, että olen ulkoavaruudesta ja kaikki muut maan päältä. En saa mitään " tartuntapintaa" muihin. Olo on aina ulkopuolinen ja epämukava jotenkin.



ap

tai ainakin luulee ymmärtävänsä. niin tutulta kuulostaa.



Minäkin kyllä höpötän ja olen vastavuoroinen kuten edellä neuvottiin, mutta ihmiset jäävät vähän hitaasti katsomaan puheenvuoroni jälkeen...



Yleissivistykseni on laaja, voin keskustella lähes mistä tahansa, olen oppinut antamaan ihmisten puhua enemmän itsestään (nuorempana ehkä puhuin enemmän ja kuuntelin vähemmän...) ja osaan jo aika hyvin välttää paljastamasta liian " erilaisia" ´mielipiteitäni.



Monet pitävät minusta, mutta hekin kyllä taitavat pitää outona (tai " originellina" ) ystävänään. Sisäpiireihin en pääse.

yritän löytää yhtymäkohtia tarinoistamme; oliko koulunkäyntisi esimerkiksi jotenkin poikkeuksellista? Oletko matkalaukkulapsi? kävitkö koulua koulupiirisi ulkopuolella? Oliko vanhemmillasi alkoholiongelma?



Haluasin todella ymmärtää, mistä outouteni kumpuaa...

kakkonen kyselee

Itseä alkaa kiinnostaa, niin muut lipeävät keskustelusta...

Vierailija:

yritän löytää yhtymäkohtia tarinoistamme; oliko koulunkäyntisi esimerkiksi jotenkin poikkeuksellista? Oletko matkalaukkulapsi? kävitkö koulua koulupiirisi ulkopuolella? Oliko vanhemmillasi alkoholiongelma?

Haluasin todella ymmärtää, mistä outouteni kumpuaa...

Olin lapsenakin outo, aina ulkopuolella. En ollut matkalaukku- tai avainkaulalapsi. Vanhemmillani ei ollut alkoholiongelmaa. Mutta minua on lapsuudessa käytetty seksuaalisesti hyväksi. Olen miettinyt, voiko tämä olla yhtenä syynä vuorovaikutusongelmiini. Oikeastaan se olisi aika loogista. Opin jo lapsena salaamaan ja muuntelemaan totuutta, alistumaan toisten mielipiteisiin...enkä osaa olla kovin leikkimielinen jutuissani. Olen aika tosikko, nauran ääneen erittäin harvoin.

ap

Enkä niiden mukaan ole " assi" . Muuten as-henkilöiden kuvauksissa oli mielenkiintoisia kohtia, jotka osuivat oikeaan - enemmän tosin niitä, jotka eivät osuneet. En siis ole riittävän outo sopiakseni siihenkään porukkaan...



Matkalaukkulapsella tarkoitin lapsia, jotka muuttavat maasta toiseen. Mietin nimittäin näitä mahdollisia syitä kontaktien syventämisen vaikeuksiin ja tunteiden tulkinnan ja osoittamisen hankaluuteen...



jatkuu...

Sinulla ihan varmasti hyväksikäyttö vaikuttaa ihan kaikkeen, itselläni vanhempien alkoholismi opetti salailemaan, kätkemään tunteita ja varomaan paljastamasta oikeita halujani.



Kävin erikoiskoulua, jonne oppilaat tulivat eri puolilta aluetta, eli oli yhdet koulukaverit, yhdet pihakaverit ja yhdet harrastuskaverit - ei yhtä tiivistä kaveriporukkaa, jonka kanssa jakaisi vähän enemmänkin kuin yhden osa-alueen elämästään. Nämäkin vaihtuivat - muutimme, kaverit lopettivat harrastuksen, koulukaverit lähtivät muualle. Sain tottua siihen, ettei mikään ole pysyvää.



Kouluiässä tosin jo lin outolintu, eli tiedä sitten kuinka paljon noilla asioilla voisi olla vaikutusta...

...enpä ollut tullut ajatelleksi... Mielestäni mieheni on ihan outo, kun nauraa röhöttää typerille komedioille... Taidan olla tosikko.



Olisihan se toisaalta riskaabelia paljastaa tunteensa edes nauramalla...



Vähemmän oudoksi olen itseni tuntenut hakeuduttuani vähemmistöjen seuraan - tuntuu että ulkopuolisten seurassa voin olla lähes kotonani...