Taas yt:t
En edes muista kuinka monennet nämä nyt on. Melkein vuosi tässä on välillä ollut rauhallista mutta nyt näyttää taas yt-kierre alkavan.
Aika toivoton olo tulee kun muistaa edelliset yt-aallot jolloin uudet yt:t alkoivat pahimmillaan jo ennen kuin edelliset päättyivät. Ja aina neuvottelut koskivat koko henkilöstöä. Monta vuotta meni niin että käytännössä koko ajan oli yt:t päällä.
Tiedän että sama tilanne on monessa muussakin firmassa. Aika heikot mahdollisuudet löytää mitään uutta työtä tässä tilanteessa.
Kommentit (9)
Tämä todella on lamaannuttavaa nykyisessä taloustilanteessa.
Onko Suomen Pankissa ollut jo yt:t?
Kaikkein parasta on, että nykysin jokaisessa työhaastattelussa kysytään moneen otteeseen, miten sitoutunut sinä olet työhön. Kiva siinä on selittää kaikkea mahdollista silmät kirkkaina, kun tekisi mieli nauraa ääneen, että ihanko tosissasi tuollaista kyselet.
Meidän perheessä oli kolmet yt:t tänä vuonna. Ensin miehen töissä yt:t tammi-helmikuussa. Mies selvisi niistä, mutta tiimi siirrettiin uuteen organisaatioon. Meni 5 viikkoa, ja jälleen YT:t, jotka nyt koskivat juuri tätä uutta organisaatiota. YT:t olivat vielä kesken kun minun työpaikallani alkoivat YT:t.
Ajoitus oli mahtava: olin äitiysvapaalla, mutta pidin lomia äitiysloman jatkeeksi. Siispä kuuluin YT:n piiriin, toisin kuin ne äidit, jotka olivat jääneet hoitovapaalle ja ottaneet lomat rahana. No, kohdalle osui. Ja olisihan se ollut jo onnenkantamoinen, että kolmista YT:stä olisimme selvinneet. Onneksi sentään miehen työ säilyi. Selvästi hän ei lähde tuosta firmasta kulumallakaan. YT:t neuvotteluita kun on ollut lähes vuosittain siitä lähtien kun ensimmäinen lapsi syntyi 5 vuotta sitten.
Uutta työtä hakiessani huomaan koko ajan miettiväni onko yritys sellainen, että siinä alkavat heti YT:t. Sillä toki viimeksi taloon tulleet irtisanotaan heti ensimmäisten joukossa. En tiedä kestäisinkö kaksia irtisanomisia peräkkäin. Tämä pelko on ihan järjetöntä, mutta sen vuoksi olen hakenut vähemmän kiinnostavia paikkoja taloissa, joissa uskon YT-neuvottelujen olevan epätodennäköinen skenaario.
Olen saanut yhden työtarjouksenkin. Sen jälkeen tuli helpotus, mutta iski todellinen shokin purkautuminen ja masennus päälle. Olen itkenyt ja vapissut shokissa, ihan kuin kunnon katastrofin jäljiltä. Ikuiset arvet tästä saa.
"Sillä toki viimeksi taloon tulleet irtisanotaan heti ensimmäisten joukossa. "
Tätä usein kuulee sanottavan, mutta monien yt:den perusteella voin sanoa, ettei pidä paikkaansa.
YT = yksipuolistoiminta"neuvottelu"
Määräaikaisten soppareita ei voi jatkaa
Itse sain vajaa 2 v sitten yt-neuvotteluissa kenkää...olin vain 3kk työtön ja sain uuden hyvän työn, sitä onnea ei kauan kestänyt, kk päästä taas työtön kun yksikkö lakkautetaan... Aina vain vaikeampi löytää työtä. 🙁 Alan olla ihan lamaantunut.