Muita joiden miehet eivät juhlista synttäreitä tai vuosipäivää?
Eli ikuisuuskeskustelua siis.
Olen ollut mieheni kanssa 9 vuotta. 2 pientä lastakin meillä on. Meidän perheessämme minä juhlistan aina lasten ja miehen synttäreitä. Poikammekin tykkäävät juhlistaa. Miestä juhlimme isänpäivänä ja synttärinä. Usein katettuna on aamiainen ja kokattuna herkkuateria pitkän kaavan mukaan. Lahjan olen ostanut myös. Synttärinä olen saattanut yllättää miehen minilomalla, eli hotelliyö ja ravintolaillallinen. Muistettu on aina jollain tapaa, vaikka olisi ollut vauva talossa ja vähän rahaa.
No, entäpäs minä? Joskus suhteen alussa mies muisti synttärit, äitienpäivät ja vuosipäivän.
Tämän vuoden saldo: äitienpäivänä mies oli omalla äidillään, minä omallani.
Synttärini oli kuin ihan tavallinen päivä. Kuulemma mennään sitten myöhemmin syömään kahdestaan. Ei menty.
Vuosipäivää ennen ajattelin olla nokkela, ja vihjailin, että "sunnuntainahan on meidän vuosipäivä. Olet varmaan keksinyt siihen jotain erityisen romanttista". Tulos: mies ei edes muistanut onnitella. Taas lupaus, että juhlistetaan myöhemmin. Eikä mitään ole vieläkään suunnitteilla.
Meitä on moneen junaan. Jonkun lapsuudenkodissa on juhlittu merkkipäivä, joidenkin ei. Se kaiketi sanelee paljon sitä, mitä itse aikuisena pitää tärkeänä. Mutta jos kumppanille merkkipäivät ovat tärkeitä, niin eikö parisuhteen toisen osapuolen pitäisi huomioida tämä? Eri asia, jos mies unohtaa tai kuvittelee, ettei synttäreillä tai vuosipäivillä ole merkitystä. Mutta minun mieheni tietää mitä ajattelen, eikä siltikään huomioi.
Ei ole kai mitään tehtävissä? Vai oletteko saaneet miehen jotenkin huomioimaan merkkipäivinä?
Se on varmaa, että tästä lähtien en järjestä mitään isänpäivänä tai miehen synttärinä. Ehkä siitä ymmärtää, että muistamatta jättäminen on melkoinen loukkaus.
Kommentit (6)
Mä ihmettelen et miehen pitää järjestää vuosipäivä. Se on teidän yhteinen juhla, joten voit ihan hyvin itsekin varata sen ravintolan. Ja mainitsit teidän vuosipäivän "mies ei edes muistanut onnitella", Onnittelitko itse häntä? Mitä hän vastasi, jos kerta ei edes siinä yhteydessä onnittelut?
Syntymäpäivät eivät kaikkien mielestä ole mitään merkkipäiviä, tarkoitan siis aikuisia. Nykyään 50-päivätkin usein ohitetaan ja juhlitaan vasta 6-kymppisiä, joten nuorten naisten 19-30 -syntymäpäivät tuntuvat, no, aika oudolta.
Yllätysmuistaminen tai muuten sopivaan aikaan sijoitettu puolison huomioiminen tuntunee monista luontevammalta, määräpäivämuistaminen voi tuntua pakottavalta. Silläkin on tietysti väliä, mihin on lapsuudenkodissa oppinut. TV:sta ja elokuvistakin omaksutaan uusia tapoja ja tuntuu, ettei kyläänkään kutsuta ilman jotain "syytä".
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen et miehen pitää järjestää vuosipäivä. Se on teidän yhteinen juhla, joten voit ihan hyvin itsekin varata sen ravintolan. Ja mainitsit teidän vuosipäivän "mies ei edes muistanut onnitella", Onnittelitko itse häntä? Mitä hän vastasi, jos kerta ei edes siinä yhteydessä onnittelut?
Mainitsin, että tänään on muuten meidän vuosipäivä. Siihen vastasi, että oho, unohdin.
Olisin kyllä voinut itsekin tietysti järjestää. Toisaalta, miksi minun tulisi järjestää kaikki? Olen kesän ja alkusyksyn aikana järjestänyt kaiken juhlinnan ja matkustelun (molempien lasten synttärit, juhannuksen vieton, kaksi perheen lomamatkaa) joten olin sanonut ennalta, että vuosipäivän voisit sitten sinä järjestää.
Ja edes onnittelu tai kukkakimppu olisi ollut ok. Ei tarvita mitään suureellista. Mutta mies ei ymmärtänyt, että se ajatus siinä on tärkein.
Minulle miehenä on tärkeintä ensi(sokko)treffipäivämme. Rouva saa silloin "kaikkea extraa", mutta muina päivinä, edes hääpäivänä ei tipu. Siksi että me muut päivät ovat vain jatkumoa tuolle ensitapaamiselle eikä niitä pidä erityisemmin nostaa esille eikä niitä edes olisi ilman tuota yhtä päivää/iltaa.
En pidä miehenä muita syntymäpäiviä merkittävänä, kuin 18v ja tasakymppejä.
Ja sama pätee vuosipäiviin, hääpäiviin yms jne.
Saan halitekstarin aina synttärinä ja hääpäivänä. Käydään syömässä jos viitsitään. Minä ehdotan yleensä, mies saattaa joskus - harvoin - ehdottaa. Ei osteta lahjoja toisillemme, ostamme yhdessä jotain kivaa. Tämä toimii paremmin, kun mies ei oikein muista päiviä muutenkaan.