Lue keskustelun säännöt.
Tunnetteko "ammattiloukkaantujia"? Miten tulette toimeen heidän kanssaan?
04.09.2016 |
Älkää ymmärtäkö minua väärin: en väitä olevani sen parempi kuin herkkätunteinen ja helposti loukkaantuva ihminen.
Mutta olen aidosti vähän äimänä sen suhteen, voiko sellaisen ihmisen kanssa ylipäätään tulla toimeen, JOS itse on luonteeltaan rauhallinen ja välttää ylitulkintoja kenenkään puheista/käytöksestä. Miten kahdella erilaisella persoonalla varustetut ihmiset voivat tulla toimeen?
Vai onko ainoa vaihtoehto pitää kanssakäyminen minimissä?
En ole mikään ilkeilijä tai jyrä, mutta varmaan vähän suorapuheinen välillä. Tahallani en kenellekään ilkeile, ja aina pyydän anteeksi, jos olen jotakuta loukannut.
Jos itse hermostun jonkun puheesta, sanon sen suoraan, ja annan toiselle mahdollisuuden selittää tai pahoitella. Koen, että muiden puheiden ja tekemisten märehtiminen ja kaunan kerääminen on tyhmää ja hukkaa energiaa.
Aika erilainen elämänasenne siis mulla kuin näillä "ammattiloukkaantujilla", jotka saattavat panna yhtäkkiä välit jonkun kanssa poikki ihan vaan jostakin yksittäisestä kommentista, joka sivullisen mielestä ei edes ole ollut loukkaava. Kuvaan kuuluu usein myös, että he eivät suoraan sano sille henkilölle mitään, jonka tulkitsevat olleen loukkaava.
PS: ymmärrän hyvin, että "ammattiloukkaajalla" on minusta ja kaltaisistani erilainen tulkinta, enkä nyt varsinaisesti haekaan sitä, vaan että voiko kahdella erilaisella persoonalla olla keinoja tulla toimeen.
Kommentit (12)
Tunnen erään radikaalifeministin, joka loukkaantuu käytännössä kaikesta. Kaikki on hänen mielestään seksismiä, rasismia, tai mitä niitä nyt vielä onkaan. Hän on tietysti myös anarkisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, tunnenko “ammattiloukkaantujia”, mutta tunnen “ammattisuorapuheisia”, ja heitä yritän vältellä. Siis ihmisiä, jotka ovat ylpeitä kriittisyydestään ja kertovat mielellään, mikä asioissa on heidän mielestään vialla. Usein tällaiset ihmiset eivät itse kestä suoraa puhetta, vaan kaipaavat loputtomasti empatiaa ja kuuntelemista, mutta ovat siis ylpeitä siitä, että itse sanovat aina suoraan.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, tunnenko “ammattiloukkaantujia”, mutta tunnen “ammattisuorapuheisia”, ja heitä yritän vältellä. Siis ihmisiä, jotka ovat ylpeitä kriittisyydestään ja kertovat mielellään, mikä asioissa on heidän mielestään vialla. Usein tällaiset ihmiset eivät itse kestä suoraa puhetta, vaan kaipaavat loputtomasti empatiaa ja kuuntelemista, mutta ovat siis ylpeitä siitä, että itse sanovat aina suoraan.
Epäilemättä hiton rasittavia tuollaisetkin. En todellakaan kuulu sellaisiin, minulle saa ja pitääkin sanoa vastaan, kun on aihetta.
Enkä ole kenellekään tahallaan ilkeä. Jos joku esittelee minulle iloisena vaikkapa nyt uutta talvitakkia, en tietenkään ala sitä arvostella, vaikka en tykkäisi itse siitä. Voihan sitä aina sympata sitä, miten on hienoa, että toinen on löytänyt mieleisensä takin, ja se sopii hänelle hyvin.
Mutta tosiaan onko kukaan keksinyt toimivaa tapaa pärjätä sellaisen hienohipiäisen ihmisen kanssa, joka alvariinsa vetää herneitä nenäänsä muiden ihmisten sanomisista? Olemme vielä puheväleissä (itse asiassa minä olen niitä harvoja ihmisiä, joiden kanssa hän vielä on, sukuunsakin suhteet enemmän tai vähemmän katkaissut), mutta se lienee ajan kysymys.
Ja toden sanoakseni koen aika raskaaksi sen, että koko ajan pitää pää höyryten vahtia, ettei tule jutelleeksi mistään, mistä hän ei tykkää. Se hermostuminen kun ei todellakaan vaadi, että kommentti edes olisi suunnattu häneen!
ap
Musta ainoa keino on pitää hajurakoa. Meillä on duunissa tuollainen. Vaikka puhuttais kokouksessa ihan yleisistä asioista, aina hän tulkitsee jonkun sivulauseen moitteeksi itseään kohtaan. Todella rasittava ihminen.
Ja kuvaan kuuluu, että vaikka (tai pikemminkin KOSKA) hän itse on syrjäänvetäytyvä mököttäjä, kukaan muukaan ei saisi hänen mielestään olla iloinen ja puhua. Se on aina kuulemma joutavaa semmoinen "pölinä".
Pidän riittävää etäisyyttä. Vältän esittämästä jyrkkiä mielipiteitä heidän lähellään, enkä mielelläni keskustele mistään mikä voi johtaa riitaan. Läheiset välit eivät onnistuisi. Jos mahdollista, en ole missään tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, ammattiloukkaantujat on oma ihmisrotunsa. Mä veikkaan, että siinä on yhdistelmää pessimismiä, ihmisvihaa, todella huonoa itsetuntoa ja toisaalta loputonta itsekeskeisyyttä. Kaikki mitä maailmassa tapahtuu, koskee ammattiloukkaantujaa - näinhän hänen ajattelunsa logiikka kulkee. "Mitä, makeisvero poistuu, ne haluaa lihottaa minua, miksi minua noin vihataan?"
Minusta siihen ei auta kuin etäisyyden otto.
Tunnen ja pyrin loppuun asti välttelemään keskustelua tai ajanviettoa heidän kanssaan.
En tunne oloani luontevaksi ympäristössä, jossa ei voi käyttäytyä itselleen luontevasti.
Olen itse sen verran kylmän analyyttinen, jonka mielialat eivät juurikaan vaihtele.
Enkä jaksa viettää aikaa taikka keskustella, pääsääntöisesti tunteillaan ajattelevien ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ammattiloukkaantujia voi miellyttää. Ihan yleisetkin keskustelunaiheet he kokevat itseensä suunatuiksi loukkauksiksi. Minä vältän tuollaisia kuin ruttoa.
Pahinta on tosiaan tuo, että kunnon ammattimainen mielensäpahoittaja ei kerro, mistä on hermostunut. Mä kerron esimerkin. Yksi työkaveri suuttui mulle ja alkoi mököttää. Kun ystävällisesti kysyin, onko jotakin vialla, onko hän hermostunut jostakin, vastaus oli "Mieti sitä hiljaa itseksesi!"
Haloo, En kai olisi kysynyt, jos olisin tietänyt loukanneeni häntä.
Kävi lopulta pitkän hyvittelyn ja kyselemisen jälkeen ilmi, että olin nauranut jollekin vitsille kahvipöydässä, josta hän oli ottanut itseensä, Hmm. Päätin sillä istumalla, että saattaapi olla parempi, että hän mököttää jatkossa ihan vapaasti ;-D
Tunnen. Mun mieheni on sellainen. Ollaan oltu silti yhdessä jo 30 vuotta. Siinä on ihminen. joka saattaa yhdestä ainoasta väärästä lauseesta mököttää päiväkausia ja vielä vuosienkin päästä nostelee esille, miten väärin mä olen joskus sanonut.
Sanomattakin lienee selvää, että se itse saa omasta mielestään haistatella ja vähätellä mua mielin määrin.
Parasta on, että tuo syyttää mun aiheuttaneen hänelle masennuksen, kun kymmenen vuotta sitten yhden viininlipittelyillan aikana sanoin hänelle puolikeljun kommentin. Olen sitä pyytänyt kymmeniä kertoja anteeksi, silti se nousee JOKA riidan yhteydessä esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
... niin ja itsekin ihmettelen, miksen ole jo nostanut kytkintä. No, on tuo hyvällä tuulella ollessaan ihan hauskaa seuraa.
Huh, kuulostaa pahalta, 10. Miten olet noin pitkään jaksanutkin varoa mitä puhut?
ap
Jokainen vastaa omista tunteistaan. Minä vastaan vain siitä, etten toimi väärin.