Mies lukitsee makuhoneen oven yöksi, siis ei päästä minua sinne

Vuosien taistelun jälkeen olen saanut mieheni hiukan avautumaan. Miten? Välillä painostamalla ja välillä antamalla tilaa pohdiskella itse. Olen myös tukenut ja rakastanut miestäni koko ajan ja osoittanut sen avoimesti, pikku hiljaa luottamuksen kasvaessa on mieskin pystynyt näyttämään tunteitaan joskus.

Vierailija:

Oli taas riita ja mies nolasi minut sukulaisteni edessä. Vuosikausia on ollut ongelmia miehen puhumattomuudesta, mutta nyt kun oli sukulaisia kylässä niin äijä saikin hervottoman puhekohtauksen ja haukkui minut pystyyn kaikkien edessä. Nyt sitten nukun lastenhuoneessa ja äijä lukkiutuu meidän makkariin (ihan kuin muutenkaan menisin sinne vaikka ovi olisi apposen auki). No kirjoitinpahan vaan kun olen niin kyllästynyt elämään tuppisuun kanssa, mitään asioita ei voi puhumalla selvittää vaan kaikki menee aina tämmöisiin järjettömyyksiin. Olisi kiva kuulla muiden puhumattomien miesten vaimojen kokemuksia.

painostaminen, jankuttaminen yms. on aivan turhaa. Kääntyy vain enemmän itseensä. Kun antaa aikaa pähkiä ja kysäisee aina välillä, että jokos sulla olis jotain sanottavaa tähän asiaan, saattaa saada vastauksen yhdellä kertaa tai useammassa erässä.



Jossain vaiheessa tää ahdisti mua niin paljon, että ajattelin laittaa tavarat jakoon. Päätin kuitenkin jäädä ja opetella antamaan aikaa ja tilaa. Nyt sujuu paremmin. Joskus sanon, että tiedoksi vaan, tähän en jää odottamaan vastausta montaa kuukautta, jos et puhu nyt, päätän itse miten asia ratkaistaan. Jos ei puhu, teen omat johtopäätökset ja ratkaisut. Joskus ne miestä miellyttää, joskus ei, mutta itepähän valitsi.



Minu miehellä puhumattomuus johtuu kahdesta asiasta. Ensinnkäkin isänsä on samanlainen. Hänen ratkaisu joka asiaan oli kossupullo autotallissa. Onneksi tämä ei ole periytynyt. Toinen syy on se, että mieheni on hirveän vaikea pukea asioita sanoiksi. Minä taas olen sanoilla kikkailija ja kova puhumaan. Tykkään hihtellä omille nokkeluuksille (?) ja suuttuessani olen tosi vittumainen, koska hallitsen kielelliset kikkailut. Minun suusta tulee sellaisia iskuja vyön alle, että se on aivan kamalaa. Inhoan sitä.



Eli... mieheni on opetellut sietämään kiukunpuuskiani ja " perkele kun sä et sano mitään mihinkään" -kiukuttelujani ja minä olen oppinut sietämään sen, että me olemme erilaisia ja jos haluan säilyttää puheyhteyden mieheeni, on minun hillittävä itseni -ainakin osittain.



Arki meillä rullaa hyvin. Riitoja on harvoin, mutta ne on kyllä aika kamalia. Minä puhun ja mies kuuntelee..ei sano mitään..minä puhun lisää jne... ei asiat niin ratkea, mutta joskus minä vaan poksahdan.



Koitan antaa tilaa ja aikaa.