Lapsiluku täynnä? Miltä muiden raskaus/vauvauutiset tuntuu?

Lämmin läikähdys. Ihanaa, kun ihmiset saavat vauvoja, ja ihanaa, että se on omalta kohdalta ohi.

Todellakin helpotus että itsellä ohi.

3 lasta, joista viimeisin oli vahinko--tosin ihana sellainen ja sen jälkeen teinkin sterilisaation niin vilpittömästi voin sanoa omalla kohdallani sen olevan onnellisesti takana päin ja tuntevani syvän helpotuksen tunteen.

Helpotus. Meillä on yksi neljävuotias helppo lapsi. Monet kavereista odottavat juuri toista tai ovat juuri saaneet. Itselläni ei ole mitään kaipuuta vauva-aikoihin.

Iloitsen kovasti tuttavien vauvauutisista.

Helpotus, että onneksi ei ole omalle kohdalle osunut. Veikkaan, että kun lähestyn neljääkymppiä, iskee vielä se hormonaalinen haikeus, mutta tällä hetkellä iloitsen, että pikkuvauva-aika on takanapäin.

Ei oikeastaan miltään. Itsellä 5 lasta  20v-8v. Kuopuksen syntymän jälkeen oli selvää että jää viimeiseksi.

Sen jälkeen en ole tuntenut kateutta, en kaipuuta tmv. kenenkään tuttavan raskauteen liittyen.

Ehkä kun perhekoko on oikeesti selvillä ja molemmat osapuolet on oikeesti sitä mieltä että ei enään lapsia niin ei tule enään vauvakuumetta vaikka lähipiiriin vauvoja tulisikin

Iloitsen raskaana olevan puolesta (toki edellyttäen että raskaus on toivottu/henkilö itsekin iloitsee). En samaistu tilanteeseen itse, enkä siis koe kateutta, haikeutta tai huojennusta.

Onnellisuus muiden puolesta, huvittenuisuus heidän hössötyksestä ja helpotus omalta osalta. En jaksaisi enää kertaakaan. Lapsia kaksi pienellä ikäerolla.

Olin jo nuorena päättänyt, että kolme lasta on maksimimäärä. Kun kolmatta odotin, varmuus asiaan lisääntyi. Kolmannen syntymän jälkeen olin helpottunut, että lapset oli nyt tehty ja sen jälkeen ystäville tulevat vauvat aiheuttivat olon, että "onneksi minulle ei enää ikinä". Vaikka kaikki lapseni ovat helppoja hoidettavia olleetkin, niin en tiedä mitä olisin tehnyt jos ehkäisy olisi pettänyt ja neljäs olisi ilmoittanut olemassaolostaan. Nyt kun kaksi vanhinta lasta ovat jo yläkoulussa, niin naureskelemme saman ikäisten lasten vanhempien kanssa lastenlapsista, joita voi hyvinkin tulla jo kymmenen vuoden päästä.

Ei oikeestaan tunnu miltään. En ole koskaan ollut mikään lapsirakas, eikä mua oikeestaan muiden lapset kiinnosta. Oma on tärkeä ja rakas<3

Velojen kannattais tappaa itsensä. Normaalinkin lapsia saaneen ihmisen olisi hyvä antaa vapaaehtoisesti tilaa muille itsarilla, kun lapsiluku on täynnä, ja kaikki on lentäneet pesästä.

Miks ihmiset hankkii lapsia jos niiden jälkeen tuntee vaan helpottuneisuutta siitä että itse ei enää tarvitse niitä tehdä?

T. 21v joka vasta pohtii haluaisiko joskus lapsia

Vierailija kirjoitti:

Miks ihmiset hankkii lapsia jos niiden jälkeen tuntee vaan helpottuneisuutta siitä että itse ei enää tarvitse niitä tehdä?

T. 21v joka vasta pohtii haluaisiko joskus lapsia

YMMÄRRÄT SIT JOSKUS :')

t. HENGISESTI KEHITTYNYT N59

Itselleni iskee pieni haikeus. Erityisesti niissä tilanteissa joissa ystävät jäävät esikoista odottaessa mammalomalle. Se aika oli niin ainutlaatuisen ihanaa ja kutkuttavaa aikaa kotona rauhassa laittaa juttuja valmiiksi ilman kiirettä mihinkään yms. Tuntuu ettei itse nauttinut siitä ajasta itse silloin tarpeeksi.

Mutta joo kaksi lasta itsellä alle 2v ikäerolla riittää kyllä oikeasti meille. Kyllä näissä kahdessakin murehdittavaa ja valvottavaa varmasti riittää loppuelämäksi :D

Vauvatuoksuja saa sitten ystävien luona nuuskia.

Tunnen iloa ja sellainen lämpimän läikähdyksen, ja jos henkilö on läheinen, samaistun siihen odotuksen tunteeseen.

Haikeutta saatan tuntea kun muistelen mielessäni jotakin omien lasten (3kpl) vauva-aikoja, mutta siihen tunteeseen liittyy myös helpotus. Raskaus oli minulle tuskaista, synnytykset helppoja, mutta vauvavuodet taas tosi väsyttäviä - siksi en halua enää enempää, vaikka omat niin rakkaita onkin.

Olen iloinen vauvauutisista. Esikoisäitien hössötys huvittaa. Toista lasta odottavia kohtaan tunnen pientä sääliä. Lisäksi tunnen helpotusta, että itse ei enää tarvitse kokea raskasta vauva vuotta. Olen parempi äiti vähän isommille lapsille. On kai pientä ohimenevää haikeuttakin.

Helpottunut olo että se en ole minä. 4 lasta ja olen täysin varma että ei ikinä enää. Ikääkin jo 40.

En tunne oikeastaan mitään. Ehkä enemmän onneksi ei meille enään 2 ihanaa on nukkuvat yönsä ja syövät ei jaksa enää

Uppp

En minäkään mitään tunne, mutta en ole tuntenut koskaan ennenkään, siis ennen kuin oma lapsilukuni (5 kpl) oli täysi. Harvoin tajuan edes onnitella. Omani ovat kuitenkin minulle kaikki kaikessa.