Onko kukaan käynyt Lapissa loka-marraskuussa?
Ei siis missään turistikeskuksissa, vaan ihan jossain mökkeilemässä yms. Mietin vaan, että valoisa aika on aika lyhyt, että miten illat kuluu? Onko tuohon aikaan revontulia?
Kommentit (6)
Ai? No kiva tietää jonkin sossumamman mielipide.
Ollaan käyty Lapissa tuohon aikaan (lokakuussa) koirien kanssa riekostamassa. Iltaisin ei oo kauheasti kaivannu ohjelmaa, kun on päivän ollut ulkona kävelemässä. Ruoka, sauna ja vähän telkkua, sen jälkeen on uni malttanut ja sama uudestaan seuraavana aamuna.
Oltiin pari vuotta sitten Kiilopäällä muutaman yön vaelluksella lokakuun lopulla. Ohjelmaa ei kovin paljon kaivannut, kun päivät vaelsi. Illalla tehtiin autiotuvalla ruokaa, rupareltiin kämppäkavereiden kans ja alettiin nukkumaan. Mutta loistava reissu oli!
Ei, ruska ja ruskamatkat on huijausta. Vaikka kaikki on ruska-aikaan ilmaista, kukaan ei matkusta sinne, hotellit tyhjinä ja kiinni.
Loka-marraskuu ei varsinaisesti ole enää ruska-aikaa.
Ei. Kukaan ei ole käynyt Lapissa. Lapissa ei myöskään poroja lukuun ottamatta asu ketään.