Mitä mieltä ootte a-l härkösen kirjoista?

Loppuunkäsitelty oli raa'alla tavalla äärimmäisen koskettava. Muita kirjoja en ole lukenut. Mielestäni Anna-Leena on kiehtova persoona. Arvostan hänen suoruuttaan.

Esikoiskirja Häräntappoase erittäin jees, sen jälkeen ei ole kolahtanut.

Hänen fiktiivisienkin kirjojen (Akvaariorakkaus, Juhannuslapsi, Onnen tunnit, Ei kiitos jne.) on aina hän itse. Elämään kyynisesti suhtautuva nainen, jonka ammatti ja elinolosuhteet vain muuttuvat.

No jos kirjoista puhutaan, eikä kirjailijasta, niin mun mielestä kirjojen laatu vaihtelee melkoisesti. Hyviä on ainakin Häräntappoase, Heikosti positiivinen, Kiitos ei ja just tuo siskosta kertova kirja. Sitten on muutama, joita en ole jaksanut kunnolla lukea edes loppuun, esim. Avoimien ovien päivä (olikohan nimi just noin?). Ajattelen kuitenkin, että joku voi tykätä niistäkin, joista itse en pidä, makuasioita.

Kirjojen päähenkilö siis. -edellinen

Vierailija kirjoitti:

just luin heikosti positiivisen ja siskon itsemurhasta kertoman kirjan.

Päällimmäiseksi jäi tunne, että kirjailijalla on kauhean huono itsetunto.

Luulen että se on mielisairas. IMHO

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

just luin heikosti positiivisen ja siskon itsemurhasta kertoman kirjan.

Päällimmäiseksi jäi tunne, että kirjailijalla on kauhean huono itsetunto.

Luulen että se on mielisairas. IMHO

Suurin osa ihmisistä on.

Aina kun luen härkösen kirjoja, niin kuulen kertojalla anna perhon äänen 😣

Minä olen lukenut kaikki hänen kirjansa ja jotkut niistä jopa useampaan kertaan. Pidän Härkösen mustasta huumorista. Terveisiä Anna-Leenalle!

Riippuu kirjasta. Häräntappoase on hauska, hulvattoman verbaalinen ja paikoin yllättävän syvällinen kirja, samaten Juhannusvieras on mielestäni koskettava "matka menneisyyteen" -tarina. Sen sijaan Ei kiitos on lähinnä raivostuttava, kiitos päähenkilön, joka ei saa erotuksi avioliitostaan vaan mieluummin syytää seksuaaliset turhaumansa miehensä niskaan. Myös Kaikki oikein -kirjan pääosapariskunta on ahdistavan oloinen, neuroottinen ja tasapainoton kaksikko, jonka lottovoittosaagaan ei liiemmin huvita paneutua.

Härkösen omaelämäkerrallisista teoksista olen lukenut Loppuunkäsitellyn. Hän avaa tuntojaan kadehdittavan avoimesti ja piirtää siskostaan Kirstistä mielenkiintoisen, moniulotteisen kuvan. Samalla minua ärsytti hänen alentuva ja paikoin epäkunnoittavakin suhtautumisensa Kirstiin. Härkösen vimma "stailata" Kirsti ja kirkkohautajaisten järjestäminen kirkkoon kuulumattomalle siskolle perusteena "nää on meidän bileet" jättivät aika ikävän maun suuhun.

Pidän eniten hänen kolumneistaan. Äärimmäisen hauska ihminen.

Eilen tuli Teemalta Akvaariorakkaus, ja näin sen ensimmäistä kertaa. Kirjaa en ole lukenut. Loppu jäi vähän hämmentämään, odotin koko ajan että sieltä paljastuu joku lapsuudenperheen trauma joka estää naista nauttimasta seksistä, kun veljelläkin oli jotain seksuaalisuuteen liittyvää ongelmaa. Vaan eipä tullut ainakaan elokuvassa syytä esiin, tuliko kirjassa? Vai jäikö hän vaan harrastamaan samaa velvollisuudentunneseksiä poikaystävänsä kanssa silmät mitään näkemättä möllättäen ;)

Tykkään kaikista hänen kirjoistaan. Paljon.

Miljoona kertaa parempi ja aidompi kirjailija  kuin joku äärimmäisen rasittava sofi.

Härkösen kirjat ovat hyvin helppolukuisia. Paras teoksensa on edelleen esikoinen eli Häräntappoase. Jostain syystä Härkönen ei ole kovasti kehittynyt kirjoittajana, vaikka oli esikoisteoksen aikaan vain 17-vuotias muistaakseni.

Sofi Oksasta tuossa haukuttiin. En tiedä, miksi näitä kahta pitäisi verrata, mutta itse pidän Oksasesta enemmän. Teokset ovat monipuolisempia teemoiltaan, rakenteiltaan ja kieleltään. Niissä on paljon enemmän miettimistä lukijalle. Puhtaaksi viihteeksi toki suosittelen Härköstä, vaikka hänellä sinänsä raskaita aiheita onkin. 

Aika eroottista ja suoraa häpeämätöntä tekstiä. Ihan ok.

Tykkään tosi paljon. Kannattaa etsiä vaikka kirjastosta ne hänen kolumnikokoelmat myös. Niihin on siis koottu hänen lehtiin kirjoittamia kolumneja. Ne on hauskoja ja oivaltavia. (Esim. Palele porvari). 

Harmi kun uusia kirjoja tulee niin harvakseltaan.

Olen lukenut vain Ei kiitos -romaanin: oli pettymys. Alkoi hyvin ja teksti oli paikoin aivan hulvatonta, mutta tahti hyytyi nopeaan, ihan kuin kirjailija olisi totaalisesti kyllästynyt aiheeseensa pikapikaa. Loppui myös töksähtäen tuosta noin vain. Persoonaltaan Härkönen on vaikuttanut tv- ja lehtihaastatteluissa jotenkin rasittavalta "räpätädiltä" - voin toki olla väärässäkin. Varmaan pariskuntana ovat jännä ja yhteensopiva Riku Korhosen kanssa.

Joistakin olen tykännyt enemmän ja joistai vähemmän. En tykkää kiroilusta, minusta se antaa kirjailijastakin moukan  vaikutelman.

Tykkään. On helppoja lukea ja hän pamauttaa asiat suoraan. Olen huono muistamaan kirjojen nimiä, mutta kirja joka käsitteli siskonsa itsemurhaa oli upea. Kirja jossa voitetaan lotossa oli myös hyvä. Ostin itselleni joululahjaksi kirjan jota parhaillaan viipyillen luen, nimi on: Ihan ystävänä sanon.

Vierailija kirjoitti:

Eilen tuli Teemalta Akvaariorakkaus, ja näin sen ensimmäistä kertaa. Kirjaa en ole lukenut. Loppu jäi vähän hämmentämään, odotin koko ajan että sieltä paljastuu joku lapsuudenperheen trauma joka estää naista nauttimasta seksistä, kun veljelläkin oli jotain seksuaalisuuteen liittyvää ongelmaa. Vaan eipä tullut ainakaan elokuvassa syytä esiin, tuliko kirjassa? Vai jäikö hän vaan harrastamaan samaa velvollisuudentunneseksiä poikaystävänsä kanssa silmät mitään näkemättä möllättäen ;)

Katsoin eilen saman elokuvan, ja itselleni päällimmäinen ajatus sen näkemisestä oli, että noinko tunkkaista, tyylitöntä ja kulahtanutta 90-luvun alkupuolella tosiaan oli? ;) Olin itse niihin aikoihin nuori, ja muistan vielä, miten silloin ajatteli 70-luvun leffoja nähdessään juuri sillä tavoin parin vuosikymmenen takaisesta ajanjaksosta, naureskeltiin trumpettilahkeille ja ylikasvaneille hiuskuontaloille. Näin se perspektiivi vaan muuttuu...

Loppuratkaisun tai sen puutteen osalta en osaa sanoa mitään, kirjakin on lukematta.