En kiinnostu mistään.

Masennus?

Mä olen samanlainen, aina ollut. Ja se on minusta minun poikkeuksellisen, tyynen onnellisuuteni salaisuus. Mitä se Buddha jo sanoikaan: että halussa on kärsimyksen juuri, ja opetti sitä miten halun siteet saisi katkottua. Minun ja ap:n kaltaiset ei tarvita siihen vuosien meditointia, koska olemme onnellisesti syntyneet sellaisiksi. 

Nuorena tosin en ollut kovin onnellinen siksi, että koko maailma rummutti että pitäisi olla erilainen. Pitäisi kiiinnostua jostain alasta, pitäisi olla kiinnostunut  harrastuksista, haluta asioita ja tavoitella niitä. Nuorena sitä oli vielä kovin herkkä toisten mielipiteille ja niinpä sitä kärsi kun oli vääränlainen. Joskus kolmenkympin jälkeen tajusin, että jos jätän pois toisten odotukset, ja hyväksyn itseni sellaisenani, niin en kärsi ollenkaan, vaan olen poikkeuksellisen tyytyväinen ja rauhassa. 

Juuri tuokin, että ei ole halua pois elämästä, mutta ei halua elääkään - mikä ihana vapautus ihmiskunnan suuresta peruspelosta, kuolemisen pelosta!