Löytyykö Suomesta enää tasapainoisia, kriisittömän perhetaustan omaavia 25-32v. miehiä??

En jaksa enää olla yhdenkään lapsuuttaan kriiseilevän, henkisesti keskenkasvuisen "miehen" kotiterapeutti tai sylkykuppi, jolle voi (usein humalan myötä) purkaa kaikki patoutuneet aggressiot tai murheet. Ei kumppani voi olla se, jonka oletetaan kestävän kaikki shcaiba, ihan vain siksi kun nyt sattuu olemaan miehen ainoa läheinen, luotettava henkilö elämässä. Koska jätkien kaveriporukassahan asioista ei voi nyyhkyttää. Ja psykoterapia on ihan huijausta. Ja "eihän mua mikään vaivaa, se nyt oli vaan sellasta känniavautumista". Niin. Ja selvinkin päin miehet heittäytyvät välillä tosi oudoiksi,kiukuttelevat, mököttävät, ottavat itseensä ja nostavat esiin asioita, joilla ei ole mitään tekemistä sen hetkisen tilanteen kanssa. Mutta jostain alitajunnan ja sielun syövereistä ne ongelmat kaivautuvat ja purkautuvat sitten hallitsemattomasti, mitä ihmeellisimpien asioiden yhteydessä. Asioita ei tietenkään osata pukea sanoiksi eikä miehet itsekään hahmota, mistä on kyse. Siksi monet tilanteet sitten kärjistyvätkin ihan oudoiksi riidoiksi, joiden alun ja lopun välissä ei ole mitään punaista lankaa.

Mieluummin olen loppuelämäni yksin, kuin joudun katselemaan menneisyyttään kipuilevaa miestä.