Lue keskustelun säännöt.
No niin, nyt on sitten sekin nähty, että pelottelin omaa lastani :///
08.06.2007 |
Olen maailman paskin ihminen! Näin kaikki alkoi:
Kävimme 3 v. uhmispoikani kanssa yli 2 tuntia kestänyttä nukutussotaa, jossa hän mm. huusi, raivosi ja itki, potki minua, kun istuin sängyn vieressä, heittelin sängystään kaiken irtaimen lattialle useampaan otteeseen, riisui itsensä alasti ja valitti sitten, että on kylmä (mikä ei tällä helteellä VOI pitää paikkaansa). Ja kaikki tämä vain sen vuoksi, että herra ei olisi halunnut nukahtaa omaan sänkyynsä vaan äiskän viereen (olen yh. Niin just, sekin vielä!). Olen kuitenkin aloittanut nyt sen linjan, että omaan sänkyyn pitää nukahtaa. Väsynytkin pikku raivopää oli, meinasi moneen otteeseen nukahtaa, mutta viime hetkillä muisti taas, että pitikin alkaa huutamaan ja protestoimaan.
Tämä kaikki oli nyt siis vain alustusta siihen, millaisissa oloissa muutuin hirviöksi. Kun kaikki tietämäni keinot oli suunnilleen käytetty ja olin jo moneen otteeseen yrittänyt vuoroin hyvällä (laulu, silitys), vuoroin " pahalla" (suuttuminen, paikoillaan kiinni pitäminen), kilahdin ja sanoin pojalle, että jos tuo huutaminen ei lopu, niin naapurit varmaan soittaa poliisit paikalle. Siihen poika: mihin poliisit vie minut? Ja äiti: ei ne sinua viekään, vaan minut, kun olen niin huono äiti, etten saa omaa lastani nukkumaan. Poika oli hetken hiljaa ja puhkesi sitten lohduttomaan itkuun ja sopersi: mulle tulee äitiä ikävä, kun äiti on vankilassa.
Tajusin tietysti samassa mokani ja lohduttelin poikaa ja sanoin, että ei äitiä minnekään viedä... mutta onpa nyt tosi hyvä mieli, kun olen saanut kylvettyä pieneen mieleen syyllistämisen, yksinjäämisen, poliisipelon ja ties minkä trauman siemenet... :/
Kertokaa pliis, miten voisin muuttua paremmaksi ja viisaammaksi äidiksi?
Kommentit (9)
on hyvä kun tiedostat tehneesi väärin. maailma on täynnä vanhempia, jotka eivät tiedosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuohon tulee itsekin syyllistyttyä, mulla kaksi lasta, ja jos pienempi temppuilee, eikä suostu kävelemään esim. niin usein heitän ilmoille klassisen " heippa, äiti menee sitten" . No ei se sitä pienempää ainakaan näkyvästi hetkauta, mutta isompi menee ihan paniikkiin ja alkaa suunnilleen itkeä, että ei kai me jätetä pikkuveljeä" ?
En kyllä tuota ole enää heittänytkään ilmoille, kun huomasin miten kova juttu se voi lapselle olla.
mutta tilanne ei todellakaan ollut sitä, ja lapsi oli ihan oikeasti hädissään. Kyllä mua kovastikin mietityttää, mitä seuraavaksi mahdan sanoa tai tehdä, kun hermot menee. Onhan tuokin jo henkistä väkivaltaa. Lyönyt en ole lasta koskaan (vaikka joskus ois mieli tehnytkin, myönnetään), mutta jäähylle olen monesti retuuttanut turhankin kovakouraisesti. Ei siis todellakaan ole mikään maailman paras äiti -fiilis!
Mutta ehkä tosiaan pitäis mennä nukkumaan, että jaksaisi taas huomisen päivän...
Itse tein tuossa samassa tilanteessa, kun kaksoset olivat samanikäisiä kuin oma lapsesi ja tulivat koko ajan pois sängyistään ja huoneistaan, että sanoin heille, että jos vielä kerran tulette pois sieltä sängyistänne ja huoneesta, niin mörkö tulee ja syö teidät.
Ja kun he sitten tietysti tulivat vielä sen kerran, odotin heitä sängynpeitto pääni päällä kummitukseksi tekeytyneenä ja säikäytin heidät pahanpäiväisesti esiintymällä mörkönä... Eivät muuten enää tulleet sieltä sängyistään eikä huoneestaan sen jälkeen.
Vähän kyllä hävetti jälestäpäin :-)
yritin saada sille yöpukua päälle ja se karkasi nakupellenä hiekkalaatikolle. Siinä sattui just lentämään ampiainen mitä se kamalasti pelkää niin sanoin että näin illalla niitä on paljon liikkeellä ja ne ovat aika ärhäköitä, nyt kannattaa tulla äkkiä sisään nukkumaan. Ja kyllä se tulikin aika kyytiä.
En ota tavaksi mutta ei kai tuo nyt niin vakavaa ole ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en kyllä jaksa tollasta souta kyllä se jossain iässä nukahtaa omaan sänkyyn.
Sinänsä lohdullista, että meitä on muitakin. En vain siltikään osaa nähdä pelottelua minään pikku juttuna, lapsen mielessä ne asiat kumminkin pakkaavat suurentumaan. Ja ampiaisilla pelottelu on hiukka eri asia, amppareitahan ihan oikeasti saakin pelätä ja kaihtaa! Sen sijaan se, että viestitän lapselle, että hän omalla käytöksellään on jotenkin vastuussa siitä, miten äidille käy, on aika raskauttavaa... Toki lapsen pitää osata ottaa toiset huomioon, mutta ei hänen tehtävänsä kuitenkaan ole ylläpitää kodin turvallisuutta.
No, ehkä hieman liiottelen, enhän kuitenkaan ole mikään alkoholisoitunut lapsenhakkaaja (ainakaan vielä, kop kop ;).
Ja eräällä kysyjällä, joka sanoi, että miksi en voi nukuttaa lasta omaan sänkyyni vastaan vain, että niinpä... miksi en? Niin me ollaan tähän asti tehtykin, mutta on kyllä sanottava, että unetulo saattoi siitä huolimatta kestää kaikenmaailman uhmailun ja temppuilun takia. Kai mä vain kyllästyin tanssimaan pojan pillin mukaan. aamuyöstä on kyllä lupa tulla mamman viereen tuhisemaan, ja niin poikkeuksetta tapahtuukin.
kai sitä myös jotenkin ajattelee, että näin kuuluu olla ja kaikki muutkin kolmevuotiaat nukkuvat omassa sängyssään ja monet vieläpä nukahtavat ilman pitkiä nukutussessioita ihan yksikseen. Siihen itsekin haluaisin joskus tulevaisuuden haavekuvitelmissa päästä! Ja sekin vielä, että olen yh: varmaan pelkään, että meille muodostuu pojan kanssa jotenkin liian tiivis sidem jos yötkin nukutaan yhdessä.
Mutta toki välillä mietin, että onko tässä nyt mitään järkeä. Varsinkin kun hirviömamma nostaa päätään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toimi meillä saman ikäisen tytön kanssa. Ja kun tarroja on tarpeeksi, saa jonkun kivan yllärin :)
mee vaik maate jo. ;)