Ai, että amiksessa on oikeesti kivaa! Sääliks käy lukiolaisia :D
Alotin amiksen käytönnän alalla. Meidän kaikki päivät päättyy viimeistää kahdelta. Sekä joka viikko on päivä, ettei ole koulua ollenkaan vaan tehdään kotona tehtäviä.
Meillä alkaa ne vähäiset lukuaineet vasta keväällä eikä nyt ole ollenkaan. Kotitehtäviäkään ei tavallisina päivinä tule.
Kaikenpäälle asiat ovat niin helppoja ja meillä on viikon syysloma kun saman kaupungin lukiolaisilla on 2 päivän loma.
Me ollaan 3 vuoden päästä valmiita töihin kun lukiolaiset vasta alottelee ammatin opiskelua.
Kommentit (34)
Musta tuo oli surullisen kuuloista. Mut amiksena et tajua sitä, että koulutuksella tehdään tulevaisuudessa asioita. Ei lukioon me nevät halua mennä sieltä, mistä aita on matalin. Ne tykkää opiskella!
T. Sekä lukion, että amiksen käynyt.
Amikseen menneet kehitysvammaiset ei jaksakaan käydä koulua niin montaa tuntia kuin normaalijärkiset ihmiset. Eikä heille tietenkään voi asettaa yhtä vaativia tehtäviä. Amis on mitoitettu vajaataitoisille ihmisille mutta kai niillekin joku säilöntäpaikka on oltava etteivät kaduilla maleksi sottaamassa.
Odota vaan, kyllä se hauskuus vähenee kun vauhtiin pääsette.
Amikset ovat kyllä kunnon läpihuutomeininkiä, ei se voi stressata ketään. Pakko niitä laitoshuoltajiakin on valmiiksi saatava!
Hyvä et on kivaa. Mulle kuitenkin lukio oli elämäni parasta aikaa, enkä kokenu sitä mitenkään rankaks.
No tuollaisella opiskelupanoksella saadaan varmasti oikein osaavia ja asiantuntevia ammattilaisia...
Amiksen jälkeen voi kouluttautua korkeammalle omalla alalla eli saattaa lopulta tienata saman verran tai jopa enemmän kuin korkeakoulun käynyt. Kaiken päälle heidä aloilla usein vähän töitä. Paitsi terveysala on poikkeus.
Ap
Minä rakastin niitä lukuaineita lukiossa. Ihanat innostavat opet, oli ihanaa oppia uutta, saada uusia virikkeitä monipuolisesti jne.
Njooh, alku varmaan on helpompi. Itselläni on amiksen käymisestä kymmenisen vuotta eikä me ainakaan kovin helpolla päästy. Kyllä lähes kaikki päivät olivat kahdeksasta neljään, toki jaksoissa oli eroja. Yhdessäkin jaksossa meidän perjantaipäivä oli 12-20.
Ja kyllä niitä läksyjäkin tuli teoriajaksoilla.
Vierailija kirjoitti:
Odota vaan, kyllä se hauskuus vähenee kun vauhtiin pääsette.
Ollaan jo päästy. Meidän tämän hetkinen työjärjestys on sellainen, kuin kerroin aloitusviestissä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Amiksen jälkeen voi kouluttautua korkeammalle omalla alalla eli saattaa lopulta tienata saman verran tai jopa enemmän kuin korkeakoulun käynyt. Kaiken päälle heidä aloilla usein vähän töitä. Paitsi terveysala on poikkeus.
Ap
99,9 prosentilla amispölöistä kykyjen yläraja on siinä että onnistuu juuri ja juuri selvittämään amiksen
paitsi tietty ne palsta mammojen sukulaiset ja tuttavat, jotka menee aina heittämällä amiksesta suoraan lääkikseen ja oikikseen
Voisko olla niin, että amikseen menee ne, jotka haluaa vain pelkkää kivaa ja helppoa? Päästä elämässä helpolla, sieltä missä rima on matalin? Ja lukioon hakeutuu he, jotka haluaa haastaa itseään, päästä pitkälle? Jotka ei haaveile siitä, että 3 vuoden päästä on paperit, joilla pääsee ehkä asentamaan putkia tai tekoripsiä, kaupan kassalle, auton rattiin. Vaan haaveilevat hyvästä jatkokoulutuspaikasta, ehkäpä tavoitteena on lääkärin, juristin tai vaikka kaupungin johtajan työ. Niin. Jotain eroa ehkä asenteessa.
Vierailija kirjoitti:
Njooh, alku varmaan on helpompi. Itselläni on amiksen käymisestä kymmenisen vuotta eikä me ainakaan kovin helpolla päästy. Kyllä lähes kaikki päivät olivat kahdeksasta neljään, toki jaksoissa oli eroja. Yhdessäkin jaksossa meidän perjantaipäivä oli 12-20.
Ja kyllä niitä läksyjäkin tuli teoriajaksoilla.
Meille sanottiin, että päivien päättymis keskiarvo on klo 14 eli suurimmaksi osaksi päivät päättyvät vähän aijemmin tai myöhemmin.
Ap
juu helppoa oli, mutten ole ollut päivääkään media-assarina misäänn sen jälken kun valmistuin
En kadu hetkeäkään, että kävin lukion. Tähtäsinkin siitä yliopistoon ja valmistuttuani vuosipalkkani tulee olemaan suurempi kuin sinun kahden vuoden palkkasi. :)
Ennen pitkää tulee se aika, kun osa ryhmästä oivaltaa opiskelevansa tulevaisuutta varten, tekee enemmän tai paljon enemmän kuin vain sen mitä vaaditaan, on aidosti kiinnostunut alasta, haluaa oppia. Ja osa ryhmästä menee sieltä mistä aita on matalin ja keskittyy lähinnä räkimään tupakkapaikalla. Ensin mainitut kärsivät alasta riippuen enemmän tai vähemmän rupusakista, mutta sekös rupusakkia kiinnostaa. Ensin mainitut työllistyvät ja luultavasti jatkavat opiskelua, rupusakki ei.
Lähiopetuksesta säästetty. Koneiden käyttöä opetellaan itsenäisesti YouTube-videolta, kun aiemmin sen opetti opettaja.
Olen käynyt lukion ja kaksi ammattitutkintoa. Molemmissa puolensa, mutten sanoisi kumpaakaan helpoksi sluibailuksi, jos OIKEASTI haluaa oppia ja olla hyvä siinä mitä tekee.
Nautin rakennusalasta, kiinnostusta korkeampaan koulutukseen ei ole. Olen löytänyt oman juttuni ja olen siinä hemmetin hyvä. ;)
N.83
Toivon, että mulla on kivaa sitten seuraavan asteen opinnoissa t. väsynyt lukiolainen