Tunnetteko yksin eläjiä?

Itse olen lähes tuo. Yksi kaveri pitää minuun yhteyttä, sukua asuu samassa talossa, mutta siinäpä se.

Puhelinliittymäkauppias yritti saada minut vaihtamaan uudempaan pakettiliittymään, mutta koska minulla oli kahden viimeisen laskutusjakson aikana vain 20min puheluita, niin jopa hän totesi, ettei minun kannata vaihtaa minuuttivelotteista mihinkään.

Aika jännä määritelmä yksineläjälle taas.

Myös minä olen tuollainen. Yksinäistä. Mutta kun koskaan ei ole kai oppinut ihmissuhteita. Tai jotain vikaa on. En vain tiedä mikä se on. Pidän ihmisistä, mutta he ovat yllättäen ilkeitä. Joten tässä ollaan. Töissä käyn.

Tunnen yksin montakin eläjää.

http://www.kolumbus.fi/mm.salo/LinkitAidinkieli.htm

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä määritelmä yksineläjälle taas.

No heitin otsikon sen kummempia ajattelematta ketä saatan loukata. Toisaalta yksin eläjähän se on jos ei ole juuri yhteyksiä muihin ihmisiin tai ollenkaan. Silti heitä joukossamme paljon on ja joku heidät tietää. Tuttavani on kai tällainen. Alkoi kiinnostaa kuinka ihminen pärjää yksin, ilman juttukaveriakaan.

Löytyyhän niitä juttukavereita paremman puutteessa vaikka netistä.

Mä asun yksin, ja ei oo kauheesti kavereita koska en jaksa ylläpitää suhteita. Viihdyn hyvin yksin, seura saa mut väsyneeksi. Koulussa tapaamat ihmiset riittää sosiaalisiksi kontakteiksi, ja tulevaisuuden työssäkin tuun tapaamaan päivittäin paljon ihmisiä. En häpeä elämääni, miks häpeäisinkään :D

Joo. Varmaan aspergerpiirteitä hänellä, tai jotain lapsuudentraumoja. Ei hoida edes vanhempiensa hautaa, vaikka asuu paikkakunnalla. Eikä ole ottanut hoitoa seurakunnaltakaan. Ainoa lapsi. Pelokas, mutta käy töissä. 

Näin itsekin.  Enemmän se on toisten neuvomista, heidän jotka eivät yhtään osaa olla yksin ja käyvät toistensa hermoille kumminkin. 

Itsellä se on kai osittain vapaaehtoista, en tiedä. Olen masentunut ja haluan olla yksin vaikka välillä olen myös yksinäinen. No, äitiin pidän yhteyttä ja työkavereista kyllä tykkään. Mutta häpeän kyllä tätä .

Tunnen yhden yksineläjän, itseni. Jo lapsena olin sellainen ja äidin kertoman mukaan minua ei saanut muiden lasten leikkeihin osallistumaan. Puolet elämästäni yritin olla niinkuin muutkin ja olla ihmisten kanssa. Ja kärsin. Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut yksin. En pidä yhteyttä edes sukulaisiin, eiväthän he minua hyväksy.  Tunnen nyt oikeesti eläväni ja saan olla sellainen kuin olen.

Jonkun verran pidän yhteyttä sukulaisiin (kerran vuodessa) vanhempiani ja sisaruksiani näen pari kertaa kuukaudessa.

Oli minulla nuorempana kavereita ja ystäviä sekä muutamia seurustelusuhteita.

Ne ihmissuhteet eivät mielestäni olleet yksikään jatkamisen arvoisia.

Vaadin ihmisiltä luotettavuutta ja vastavuoroisuutta tai jonkun näköistä kunnioitusta.

Olen myös tuollainen joka väsyy helposti sosiaalisuudesta.

Yksin eläminen on minulle niin paljon mielekkäämpää ja helpompaa etten edes yritä "parantua" tästä vammastani.

Olen juuri tuollainen yksin oleva ihminen, mutta aina on vain tuntunut, etten löydä kaltaisiani mistään. Taidan jo vähän pelätäkin ihmisiä.