Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Nostan, tuleeko vielä vastauksia kommentteihin.

Vierailija kirjoitti:

Nostan, tuleeko vielä vastauksia kommentteihin.

Haluaisitko vastauksen johonkin tiettyyn kommenttiin?

Nimimerkille Etsivä löytää:

Ajattelin tulla kertomaan tilannepäivityksen, kun puhuttiin aiemmin pyhältä tuntuvasta rakkaudesta, erillisyyshaavasta, mustasukkaisuudesta jne.

Vuoden ajan asia piinasi ja välillä tuntui siltä, että mielenterveys pettää. Tässä kesän aikana piinalle on kuitenkin tullut päätös. En tarkalleen tiedä mitä tapahtui, mutta pitkällisen kypsyttelyn jälkeen tunsin sydämessäni syvän rentoutuksen. En ole yhdessä kyseisen ihmisen kanssa, vaan pääsin irti.

Sittemmin on ollut vähän hankaluutta sopeutua vapauteen, on ollut levoton olo.  Kun on tottunut siihen että on "piikki lihassa", ei liene ihme ettei tiedä mihin huomionsa kohdistaa sitten, kun kyseistä kipua ei enää ole.  Jossain määrin mieli yrittää edelleen etsiä sitä nyt jo hupsulta tuntuvaa, kipua aiheuttavaa draamaa jostain muualta, takertua siihen, mutta tunnistan sen melko nopeasti ei-vakavasti otettavaksi jälkisätkinnäksi ja päästän parhaan kykyni mukaan irti.

Kokemuksen perusteella minusta on tullut pelokkaampi. Kauhistuttaa ajatuskin lähestyä Kristusta, kun se voi saada aikaan tuollaisen tuhoprosessin. Somessa on tullut vastaan ulkomaisten äitien päivityksiä, joissa kertovat, ettei hellävaraista vanhemmuutta ja kasvatusta voi soveltaa lapseen, joka ei itsekään ole hellävarainen, vaan kunnon jäärä. Sellainen lapsi tarvitsee tiukempia otteita ja kuria. Ja että perheessä voi olla useampia lapsia, joista yksiä voi kasvattaa hellästi, toisille on oltava tiukka. Mietin millaisia ovat nämä hellään kasvatukseen soveltuvat lapset ja miten sellaiseksi tullaan isä Jumalan silmissä :D Ettei tarvitsisi kovia otteita. Ei jaksa enää. Joka tapauksessa suvantoa lienee edessä ainakin jonkin aikaa. Jospa asiat kirkastuu.

Olisi kiva kuulla myös sinun kuulumisia.

-Kaverin puolesta 

Up.

Kaverin puolesta: Onpa kiva kuulla sinusta! Jotenkin osasin odottaakin, että tulisit vielä päivittämään prosessiasi, ja olen aina välillä käynyt katsomassa tätä ketjua. Kuulostaa oikein hyvältä tuo irti päästäminen: olet hyvin virittynyt sisimpääsi, ja tiedät kyllä itse, mikä on sinulle missäkin tilanteessa oikein.

Ymmärrän varsin hyvin tuon toiveen saada vähän hellävaraisempaa "kasvatusta" välillä, ja voin omasta kokemuksestani sanoa, ettei oppituntien tarvitse aina olla pelkästään kivuliaita. Olen itse päässyt siihen pisteeseen, missä tunnistan Kristuksen kaikissa (joissakin helpommin, joidenkin kohdalla siihen vaaditaan enemmän tietoista työtä), joten en jää enää samalla tavalla kiinni muotoihin kuin aiemmin. Toki ihmiselämässä on, ja saakin olla, erityisempiä rakkauksia ja ihmissuhteita, eikä niidenkään merkitystä tarvitse yrittää sivuuttaa. Elän elämää niin, että pysyn auki ihan kaikelle: rakkaudelle, kivulle, ja kaikelle siltä väliltä, ja sen tuoma täyttymys on jotain, mitä ei ihmissanoin pysty edes kuvailemaan.

Sitten kun pääsee suoraan kosketukseen oman Kristus-olemuksensa kanssa, mikään kipu ei enää synnytä samanlaista kärsimystä, kuin mitä tuon erillisyyshaavan kohtaaminen aiheuttaa. Hassua on, että kun sitä kipua ei enää yritä paeta, pelätä tai vältellä, se ihan luontaisesti kutistuu melko pieneksi osaksi ihmiseloa. Pääasiassa olen syvässä tyyneyden, rakkauden ja täyttymyksen tilassa, ja sen sisäisen tilan vaikutukset ulkoiseen kokemusmaailmaani ovat olleet ihmeellisiä.

Se Kristus, jota pelkäät lähestyä, on sinussa itsessäsi, ja Hän pystyy kantamaan sinut minkä tahansa kokemuksen läpi vahingoittumatta. Jotenkin aavistelen, että sinulla on kuitenkin peloista huolimatta nyt paljon vahvempi sisäinen perustus olemassa. Oletko pyytänyt ihan suoraan Isä Jumalalta sitä, että saisit kokea välillä vähän tasaisempaa eloa? Meillä on koko ikuisuus aikaa oppia tuntemaan oma todellinen olemuksemme, joten mitään kiirettä näiden asioiden kanssa ei tarvitse pitää.

- Etsivä Löytää

Ei voi olla yhtä aikaa kristitty ja mystikko. Ihan kristinuskon perusopetukset estää.

Minä olen viime viikkoina käynyt melkoista jaakobinpainia näistä metafyysisistä asioista. Kuitenkin sen jälkeen olen entistä varmempi siitä miten asiat ovat ja miten todellisuus toimii. Luin mestari Eckhartin Jumalallisen lohdutuksen kirjan, ja tuntui että se auttoi sisäistämään hieman paremmin taas sen, mikä on oikeasti tärkeää. 

Etsivä löytää: hauskaa, tuntuu siltä että minäkin olen vasta viime aikoina oikeasti tajunnut mitä "Kristuksen aistein maailman näkeminen" tarkoittaa. Vaikken vielä siihen tilaan ole päässytkään ainakaan vakituisesti, hyvinä hetkinä ehkä välähdyksellisesti. Silti arkiset asiat vielä kalvavat mieltä ja närkästyttävät. Mutta jollain tasolla jo näen niiden arkistenkin murheiden taakse. 

KM:lle myös kaikkea hyvää jos tätä luet. 

vakkarilukija jo monta vuotta

Vierailija kirjoitti:

Ei voi olla yhtä aikaa kristitty ja mystikko. Ihan kristinuskon perusopetukset estää.

Tiedoksi vain, että Jeesus itsekin oli mystikko. 

Kiva, kun vastasit Etsivä löytää!

Kiinnostaisi tietää mitä tuo Kristus-olemus merkitsee sinulle, itsessä ja muissa. Onko Kristus rakkauden/suojelun kohde, rakastaako ihmistä helpommin jos siinä tunnistaa Kristuksen? Vai mitä se merkitsee jos kaikissa ihmisissä, itsensä mukaan lukien, tunnistaa Kristuksen? Onko se ykseyden perusta? Puhuit aiemmin jostain kipinästä. Elämänhalustako?

Omalla kohdallani luulen, että jos jossakussa tunnistan Kristuksen otan jalat alleni ja pakenen vuorille. "No thanks!" :D Tai jos olen voimantunnossa ja valmis palamaan tulessa jään ottamaan kovan koulun vastaan. Mutta minulle luonteva rukous on oikeastaan vain "Tapahtukoon Sinun tahtosi". Ei tunnu luontevalta pyytää oikein mitään, ei edes pehmeämpää kyytiä. Tunnistan kyllä oman vapaan tahtoni ja tiedostan tekeväni valintoja. Eli vastedes Kristus merkitsee minulle tulta, ja jollen halua tulta voin valita toisen suunnan. Kukaan ei voi tuomita minua. Tulen läpikäyneet eivät tuomitse, ja taas ne jotka tuomitsevat eivät itse uskalla mennä tuleen, projisoivat. Projisointi onkin nyt tullut päivän sanaksi jostain syystä.

Mutta kuten sanoin ilmassa on merkkejä siitä, että nyt voi levätä ja rentoutua. 

Pakko muuten sanoa, että vähän ennen kuin tuli tuo sydämen rentoutus siihen liittyi eräs koettelemus. Kävin täällä lukemassa uudestaan tuon meidän keskustelun ja siinä tilanteessa auttoi huimasti muistutus siitä, että sydän tulee pitää auki. Oli nimittäin melkoinen kiusaus kovettaa se. 

-Kaverin puolesta

Kyllä, Kristus ja sen myötä jokainen ihminen on rakkauden kohde, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikille pitäisi antaa aikansa ja energiansa. Päinvastoin, minusta on tullut sen suhteen paljon erottelukykyisempi.

Kipinä tarkoittaa minulle vasta potentiaalina olevaa jumaluutta, ja täyteen voimaansa nousseena se palaa kirkkaana kuin tuli, joka polttaa totuuden tieltä kaikki illuusiot ja vääristymät. Itse en arkitietoisuudessa koe ykseyttä, eikä se minun kohdallani varmaan kovin käytännöllistä olisikaan, mutta kun näkee kaikessa pohjimmiltaan saman alkuperän, sisäinen suhtautumiseni muita kohtaan on aivan erilainen. Aina se ei tarkoita mitään lempeyttä tai pehmeyttä, vaan joskus Kristus ilmaisee itseään tiukkuutena, jämäkkyytenä, ja järkähtämättömänä rajojen vetona. Minun kohdallani se oli juuri tämä voima, mitä eniten pelkäsin, mutta alan aina vain enemmän tottua siihen.

Tuo on muuten merkittävä hengellinen voitto sinulle, että olet kiusauksesta huolimatta pystynyt pitämään sydämesi auki. Tämä tie on monin tavoin hyvin vaativa, mutta minustakin tuntuu, että se vaikein koettelemuksesi on jo takanapäin. Haavoittuvana ja hauraana sydämen pitäminen auki on valtava rohkeuden osoitus, ja toivon, että tunnistat sen myös itse.

- Etsivä löytää 

Etsivä löytää, minun pitää taas kiittää keskustelusta. Kuten sanoin "päivän sana" on projisointi ja sitä kautta opin tästäkin lyhyestä viestien vaihdosta jotain mikä vie taas eteen päin. Kiva ja hyödyllistä oli kuulla sinun kuulumisia ja ajatuksia. Hyvää jatkoa, ehkä törmätään taas.

-Kaverin puolesta 

Olisi kiva kuulla muilta miten henkinen taival on vaikuttanut parisuhteeseen ja muihin ihmissuhteisiin.

Jollain tavalla läheiset tuntuvat läheisemmiltä ja etäisemmiltä, samanaikaisesti. 

Tämä kokemus on tullut aallottain monta vuotta. Mitä jos tällä kertaa matkustan merille ja en enää palaa?

Minuus palaa poroksi. Olen kuin poro ihmisten maailmassa. Neljä jalkaa kahden sijasta. Osa näytelmää, mutta nyt vain katsomossa. Loikkaan näyttämölle, mutta kaikki tuntuu niin vieraalta. Tunnen haikeutta takaisin. Suren vanhan elämän kuolemaa. 

Mutta kutsu käy. 

Vanha merikarhu kuuluu mereen. 

On aika palata kotiin.

Up up