On tehtävä päätös elää sinkkuna, suhteet ei kohdallani onnistu

Sinkkuus ei minulle ollut mikään tietoinen juttu, mutta nyt kahdeksan vuoden sinkkuuden ja selibaatin jälkeen huomaan sen kasvaneen elämäntavakseni. En tiedä onko se oikein vai väärin edes itseni kohdallani ja vielä vähemmän suostun sanomaan toisista.

Tapaan vääriä miehiä, aluksi ovat niin kiinnostuneita, mutta viimeistään kahdessa kuukaudessa homma kuivuu kokoon. Ehkä järkevää unohtaa miehet.

Jos olet vielä harkitsemassa lapsen tekoa niin silloin kumppanin löytäminen voisi olla hyvästä. Minä olen muutaman suhteen jälkeen päättänyt, että ehkä se minun loppuelämä etenee sinkkuna.  Aluksi se tuntui jotenkin yksinäiseltä, mutta sitten kun siitä surustaan herää, niin mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen löytyy vaikka mitä. Voit tehdä kaikissa asioissa omat päätöksesi ja  aikataulusi ja se jo antaa positiivisen tunteen. Lukeminen on minulla lisääntynyt ja samoin luonnossa liikkuminen josta saa, niin halutessaan positiivista energiaa huomaamattaan.

Ei se sinkkuus ole pahasta kun päättää, että ei etsi ketään,vaan tekee niitä asioita joita itse haluaa ja jos sitten jossain yhteydessä ystävystyisikin jonkun kanssa, niin sehän olisi vain rikkaus, mutta suhteen aloittamisessa pitää muistaa mitä voi mahdollisesti menettää siinä sinkkuudessaan

Aloita uusi harrastus tai hankkiudu ystäväksi jollekin rajoitteiselle tai yksinäiselle vanhukselle.

Ei se sinkkuus ole elämänloppu kun sen oikein oivaltaa. Tseppiä sinulle:-)

Ei ole lapsentekoa harkinnassa. Lapset on jo tehty.

Tuo vuosi on mielestäni aika lyhyt aika hypätä uuteen vakavaan suhteeseen 10 vuoden suhteen jälkeen. Itse olen eronnut myös yhtä pitkään kestäneestä suhteesta ja olin sen jälkeen laastarisuhteessa (FWB -tyyppisessä), jonka aikana kävin läpi aika monenlaisia tunteita parisuhteeseen liittyen.

Olen aika tyytyväinen nykytilanteeseeni ja siihen, että laastarista ei ole kehkeytynyt sen enempää, sillä en tällä hetkellä halua seurustella kenenkään kanssa enkä edes tapailla (sitäkin olen kokeillut). kiirettä sitoutumiseen ei ole eikä kiinnostusta muihinkaan virityksiin.

Ajattelin katsella rauhassa, mitä elämä tuo tullessaan. Nauttia nykytilanteesta ja keskittyä lapseeni, työhön yms. harrastuksiin ja kavereiden tapaamiseen. Uusi kumppani tulee sitten ajallaan, jos on tullakseen. Ensin pitää päästä menneen kanssa sinuiksi.

Itsellä takana 3 vuotta sinkkuutta, takana pitkä avioliitto. Ei yhtään yli parin kuukauden juttua takana ja niitäkin peräti 2, joista toinen näyttäisi miehen puolelta kuivahtavan. En ole edes ladannut kummoisia odotuksia tähän juttuun enää, koska olen pettynyt aiemmassa elämässä aivan riittävästi. Yksi pitkä suhde, joka toimi kauan, on ehkä sitten minun saldoni.

Joskus kaipaan parisuhdetta, mutta tässä yksinolossa on paljon hyvää. Olen hyvin itsenäinen tyyppi ja kaipaan paljon omaa aikaa, josta suhteessa joutuu luopumaan. Muun muassa. Ylipäätään olen sitä mieltä, että ei kannata jäädä surkuttelemaan, jos ei saa jotakin, mitä haluaa, vaan juuri kuten olet ap miettinyt, suuntaa huomion muualle. Ajan kanssa helpottaa. En usko, että koskaan totun fyysisen läheisyyden ikävään, jota fb-jutuilla ei saa koskaan täytettyä täysin, mutta kuka sanoi, että elämässä saisi aina kaiken, mitä haluaa. Näillä mennään ja suurimman osan aikaa tyytyväisenä. :)

Tahattomasti lapseton 40-vuotias

Kiitos teille hyvistä vastauksista. Sain lohtua ja ajateltavaa. Nimenomaan sitä, että olisi nyt rauhoituttava olemaan ja elämään yksin ja miettiä elämää ilman minkäänlaisia tapailuita. Ehkei itsellänikään ole vielä annettavaa uuteen suhteeseen riittävästi ja yleensä tässä iässä (yli 40v) on sillä toisellakin osapuolella  haavoja parannettavana. Tiedän, että kyyneleet on vielä herkässä jonkin aikaa, välitin oikeasti tuosta miehestä. Toki hänen tilanteensa oli hankala kaikkiaan, sillä eronnut tänä vuonna. Kun saisi tämän tunnemylläkäm asettumaan , nukuttua ja syötyä, tiedän pystyväni järjelliseen ajatteluun.ap