Miten päätätte/ olette päättäneet hääpäivän?
Onko randomisti valittu, esimerkiksi heinäkuussa kiva lauantai päivä. Vai onko vuosi päivä, tavattiin vaikka 14.8 ja silloin mennään naimisiin, Miten ja miksi olette päättäneet hääpäivän?
Kommentit (14)
8.8.2016
8+8=16.
Enää pari päivää!!
Me valittiin aikoinaan ihan summassa vkoloppu. Minusta on jotenkin noloa seurata päivämääriä.
Eka: sattui olemaan lauantai ja yleinen liputuspäivä. Päätettiin sitten se. Että muistettaisiin siitä liputuspäivästä aina meidän hääpäivä. (Ei se mies sittenkään muistanut.)
Toka: haluttiin tietty viikonloppu koska se sopi; töiden puolesta ja muutenkin. Sovittiin maistraattivihkiminen perjantaiksi ennen tuota viikonloppua. Vihkiminen perjantaina, juhlat lauantaina.
Tavattiin miehen kanssa 23.2.2011 ja naimisiin menimme 23.2.2015. Jotenkin tuntui sopivalta.
Mekin mentiin maistraatissa naimisiin. Sen jälkeen pieni ja kotoisa kahvihetki perheen kesken. Päätettiin sen mukaan miten oli maistraatti vapaa ja meille (+perheille) sopi. Tavallaan päivämäärä on myös helppo muistaa, mut em. syyt painoivat vaakakupissa enemmän.
Olisin halunnut avioitua keskiviikkona, mutta maistraatti ei vihki silloin. Mies sitten valitsi seuraavan päivän, torstain, jonka päivämäärä oli minulle mieluinen, näytti hyvältä kirjoitettuna ja kuulosti kivalta lausuttuna. Se päivä ei ollut mikään vuosipäivä meille eikä muutenkaan mikään merkityksellinen.
Jälkikäteen on harmittanut ja kaduttanut tosi paljon ettei valittu jotain muuta päivämäärää. Samalla numerolla on melkein joka kuukausi jonkun lähipiirin jäsenen syntymäpäivä, kuolinpäivä tai nimipäivä. En tajunnut tätä ajoissa.
Minäkin haaveilen siitä, että mennään maistraattiin ja varataan aika heti kun mahdollista. Arkena kuitenkin, vaikka saahan sen vkoloppunakin. Todistajina käy työntekijät.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin haaveilen siitä, että mennään maistraattiin ja varataan aika heti kun mahdollista. Arkena kuitenkin, vaikka saahan sen vkoloppunakin. Todistajina käy työntekijät.
Kannattaa muistaa että riippuen päivästä ne todistajat saattaa sielä maistraatilla maksaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin haaveilen siitä, että mennään maistraattiin ja varataan aika heti kun mahdollista. Arkena kuitenkin, vaikka saahan sen vkoloppunakin. Todistajina käy työntekijät.
Kannattaa muistaa että riippuen päivästä ne todistajat saattaa sielä maistraatilla maksaa
Näin sanotaan maistraatin sivulla:
Olisi toivottavaa, että parilla olisi mukanaan vihkimisessä tarvittavat kaksi todistajaa, mutta erikseen etukäteen sovittaessa myös maistraatin henkilökunta voi toimia todistajina. Todistajaksi käy henkilö, joka on täyttänyt 15 vuotta.
Muissa tilanteissa on syytä olla yhteydessä maistraattiin hyvissä ajoin, jotta mahdolliset aikataulu- ja tilakysymykset ehditään selvittää.
Tällöin peritään myös hinnaston mukainen maksu ja matkakustannusten korvaus.
Meillä kihla- ja hääpäivä on samana päivämääränä vuoden välillä. Mies oli katsonut sopivan päivän ja sitten kosi tasan vuotta ennen. Oli kyllä myös tasapäivä tyyliin 7.7.07 (ei tuo kuitenkaan).
Vierailija kirjoitti:
Olisin halunnut avioitua keskiviikkona, mutta maistraatti ei vihki silloin.
Tässä lienee maistraatti-/aluekohtaisia eroja. Meidän hääpäivä oli keskiviikko. T nro 6
Työehtosopimuksen mukaan muistaakseni hääpäivä on palkallinen vapaa, joten katsotaan joku soppeli aika maistraatista, mutta arkena ehdottomasti.
haluttu juhlapaikka oli melkein täyteenbuukattu jo vuotta ennen häitä, joten valittiin niistä muutamasta vapaasta lauantaista alkukesän lauantai.
Mentiin maistraatissa naimisiin. Kun saatiin esteiden tutkinta päätökseen soitettiin ja varattiin ensimmäinen vapaa aika