Tytär muutti pois kota, tyhjä olo ja tyhjä talo
Tavallinen tarina, löytyi tosi mukava poikaystävä jonka kanssa muutti yhteen. Vähän yli kakskymppisiä molemmat.
Näin se elämä hurahti jonnekin, lapsi kasvoi ja lensi pois pesästä. Jotenkin tyhjä olo.
Muita samassa elämäntilanteessa olevia? Millaisia tunteita ja ajatuksia teillä?
Kommentit (4)
Elämä antaa ja elämä ottaa. Nyt keskityt itseesi ja keksit jotain uutta kivaa.
Ala täyttämään tyhjyyttä. Moni aktiivinen ihminen olisi iloinen sijassasi. Sinun on tosin tehtävä vähän työtä, eikä jäädä sohvalle makaamaan. Nyt otat niskalenkin ja lähdet taidetta katsomaan, ulkoilmakonsertteihin, maalaat kämpääsi uudelleen tai jopa laitat sen myyntiin, viet turhat tavarat kirppareille, menet ristelylle tai aloitat kuntokuurin. Laikaan elämään tottuu liian nopeasti, mutta elämä vaatii ponnistuksia, jotta sitten on jotain, mistä levätä.
Minulla nuoriso on muuttanut ja tullut takaisin aika monta kertaa, opiskelemaan, armeijaan, vaihdosta kotiin kun oma asunto on annettu välillä pois, reppureissusta kotiin, eron tultua kotiin. Nyt kun alkavat olla 30v taitaa olla tilanne, että eivät enää muuta takaisin. Vuosien jälkeen ovat asettuneet tyytyväisinä kivoihin koteihinsa suht lähelle ja vietetään aika usein aikaa yhdessä, ilman huolto- tai kasvatusvastuuta.
Haikeutta en ole oikeastaan tuntenut missään vaiheessa, varmaan viimeistä kertaa kun esikoinen meni ekalle luokalle, aika usein kyllä ahdistusta miten pärjäävät esim jossain intiassa reppuineen.
Nyt ahdistaa oma elämä yksin isossa tyhjässä omakotitalossa, johon olen juuttunut, vanhat vanhemmat alkavat tarvita yhä enemmän apua ja lähellä ei ole mahdollisuutta pienempään, remontiakin pitäisi tehdä, piha vaatisi täyden uudistuksen, oma työ tuntuu vaativan enemmän kuin 53v jaksaa jne
Aluksi oli oudon hiljaista, vaikka meillä teinit eivät olleet mitään möykkäporukkaa, muuttivat muutaman kuukauden sisällä kumpikin pois kotoa. Nyt melkein vuoden päästä olen tottunut ja on ihan mukavaa. :) En itkenyt sitä kertaakaan, haikea olo oli kyllä.