Vanhempien oma aika ilman lapsia
Uskotteko että vanhempien kahden keskinen aika joko kotona (jolloin lapset hoidossa) tai muualla auttaa jaksamaan perhe-elämää ja arkea ja auttaa parisuhdetta? Vai pitääkövanhempien vaan tyytyä hoitamaan suhdetta lasten ohessa?
Kuinka usein saatte omaa aikaa? Riittääkö? vai suhtaudutko kielteisesti koko ajatuksee tyyliin " meillä on ihanan perhe ja lapsille on ihaninta olla omien vanhempien kanssa" ? Mielipiteitä?
Kommentit (18)
eikä me juuri koskaan käydä missään kahdestaan. Meillä ei ole sellaisia tukijoukkoja, jotka rientäisivät apuun. Ei meidän parisuhteessa mikään huonosti ole, emmekä sitä varten yhteistä aikaa kaipaa. Lähinnä kyse on siitä, että joskus tulee eteen kivoja menoja, jotka piristäivät sinällään, jos niihin vain joskus pääsisi.
Tällä hetkellä tuntuu, että kaipaisin mieheni kanssa omaa aikaa ensin viikon, ja sitten säännöllisesti ainakin illan verran joka kuussa. Vaan kun ei ole hoitajia, eikä varaa palkata ketään kotiin ja itse mennä hotelliin, niin sinnitellään näin.
Meillä on kolme lasta, 2v, 5v ja 7v. Viime kesänä (aika tarkkaan vuosi sitten) eräs ihana ystäväni otti koko lauman viikoksi luokseen. Nyt hänkin on niin kiireinen, ettei ehdi vahtia lapsia edes iltaa. Isovanhempia meillä ei ole ja kummit asuvat kaukana.
Hoitajia kun ei ole ellei sitten MLL:sta saa ketään. Meillä onkin käynyt yksi tyttö muutaman kerran, että ollaan päästy miehen kanssa kahdestaan esim. syömään tai leffaan.
Silloin kun lapset olivat pienempiä niin kynnys ulkopuolisen avun palkkaamiseen oli aika suuri. Vieras ihminen kotiin hoitamaan lapsia joita hän ei ikinä ole nähnytkään... Melkein sama kuin lykkäisi omat lapsensa jossain marketissa vieraan, mutta mukavalta näyttävän ihmisen hoiteisiin.
Kyllä meillä parisuhde kaipaisi paljon enemmän hoitoa kuin se nyt saa. Käytännössä se näkyy sitten sillä tavalla, että yhteistä hehkua ei enää oikein löydy, onneksi sentään rakkautta riittää. Kai ?
Saadaa siis esim. la-ilta olla kaksin mieheni kanssa, tai sitten koko viikonloppu.
Pidän tätä kyllä tärkeänä asiana. Olen kotiäitinä, joten se " oma aika" on erityisen ihanaa. Olen sen sitten yksin tai kaksin.
Kertoo joko vääränlaisesta arjen organisoinnista tai kyvyttömydestä nauttia arjesta.
Joskus harvoin n . 2 - 4 krt vuodessa lapset ovat yökylässä meidän menojen takia . Tosin nyt alkavat kysellä jo itse yökyläilymahdollisuuksien perään kun ikää alkaa tulla enemmän ( 5 ja 8 v ) .
Ja meitä on kyllä lykästänyt isovanhempien ja kummien osalta - saadaan toppuutella heidän intoaan hoitamiseen .
Olimme juuri todella ylellisellä pitkällä viikonlopulla ulkomailla miehen kanssa.
Tätä edelsi pitkä vaihe kun olin todella väsynyt töihin ja varsinkin vanhempiin lapsiimme ( 6v ja 4½ v) - siihen riehumiseen ja kaaokseen. Arkeen yleensä ruokaostoksineen, spaghetin kokkaamiseen, riehumisineen, kylpyineen, iltapaloineen ja nukkumaan laittamisineen - sen jälkeen kaikki pyykkäys, tiskikoneen täyttö, siistiminen yme. Ja sitten kaikki taas alusta muutaman tunnín yöunen jälkeen.
Ihanan loman jälkeen tunnen taas jaksavani niin paljon paremmin. Silti jo loman vikana päivänä hiipi mieleen se perisuomalainen huono omatunto lasten jätäämisestä mummolaan jne. Samoin työasiat...Ja puolet ihanasta olosta katosi taivaan tuuliin. Onneksi jäi se puolikas josta ammentaa :)
tärkeiintä on normaalien päivien sujuminen. Jos niitä ei saa sujumaan, ei sitä yksi leffailta pelasta. Muuten hengähdystauot ovat ihan ok.
enkä näe tarvettakaan. Tai mukavaa kai se olisi, jos tietäisi, että ovat hyvässä hoidossa ja viihtyvät, mutta ehkä sitten seuraavassa elämässä... Kuka nyt kolmea lasta ottaisi hoitoonsa?? Palkkaa ei olisi vara maksaa.
Minä tarvitsen.
Vaikka parisuhde pysyykin hengissä myös arjen keskellä, on minusta tärkeää saada joskus olla kaksin sen oman kumppaninsa kanssa ihan rauhassa. Toiset eivät tällaista aikaa tarvitse, tai ainakaan myönnä tarvitsevansa, mutta _minä tarvitsen_.
Sitä paitsi, usein nämä " meillä on niin ihanat lapset ja ihana koti, ettei tarvita omaa aikaa" -tyypit ovat juuri niitä, joiden vanhemmat kilpailevat siitä, milloin saavat lapsenlapsensa yöksi luokseen.
Kaikki on itsestä kiinni, miten itse elämäänsä suhtautuu.
OLI IHANAA!! Kyllä ne neljä päivää piristivät kummasti ja taas huomasi kuinka ihana mies mulla todellakin on. Se tuppaa siinä arjen äherryksessä unohtumaan:-) Oli eka loma kahdestaan kahteen vuoteen.
Meidän molemmat vanhemmat asuvat eri maissa, joten yksin täällä ollaan ilman suurempia sosiaalisia verkostoja.
Meillä sitä on myös riittävästi.
Joku aiemmin kirjoitti, ettei parisuhdetta pelasteta millään satunnaisella leffakäynnillä tms., vaan ratkaisevaa on arjen pyöritys. Totta. Mutta kuitenkin se oma aika on osa sitä arkea :) Se osa, joka antaa voimia sille arjelle. Toki arjelle antaa voimaa myös ihanat hetket lapsen kanssa, koko perheen kanssa, ystävien kanssa... " Oma aika" on tärkeä osa suurempaa kokonaisuutta :)
ja kerran ollaan mieheni kanssa päästy leffaan. Pikaisesti, ei edes hodaria ehditty kotimatkalla syömään...
Iltaisin ei omaa aikaa myöskään ole, sillä lapset olleet niin huonoja nukkumaan, että samaan aikaan on niiden kanssa painuttava pehkuihin, jos tahtoo vähänkin saada nukuttua.
arkea jos on tukiverkostoa, joka hoita kerran viikossa. Mutta oikeasti kerran vuodessa ilta yhdessä ei tosiaan pelasta tai tue mitään.
En usko tuollaiseen höpötykseen.
Yksinoloaikaa kyllä vanhempikin kaipaa, mutta sen saa kun vuorottelee.
mies on enemmän sillä kannalla, että lapset vaan mukaan.. mutta hän onkin päivät töissä ja minä kotona.. olisko siinä syy?