Tytär ei ole yhtään kuin minä, meillä ei tunnu olevan mitään yhteistä.:(

Miksi olisi kuin sinä. Vain koska annoit puolet geeneistä ei tee tytöstä "mini me":tä vaan hän on täysin oma ihmisensä ja persoonansa

Jotenkin sitä itsekkäästi kuvitteli pystyvänsä siirtämään lapselleen edes vähän omia arvojaan ja mielenkiinnon kohteitaan.

Ap

Sehän voi olla ihan hyväkin asia.

Relaa. Ehkä tyttäresi siitä vielää muuttuu. Minusta nimittäin tuntui ihan samalta tyttäreni suhteen mutta nyt kun hän on 18v meillä on paljon yhteistä. Löytyy samanlaista makua vaatteiden ja tyylin suhteen ja paljon keskusteltavaa ja samanlaisia mielipiteitä. Olen kovin onnellinen ja positiivisesti yllättynyt, että aikuistuvan tyttären kanssa meillä on hyvin hauskaa kun shoppailemme ja liikumme yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin sitä itsekkäästi kuvitteli pystyvänsä siirtämään lapselleen edes vähän omia arvojaan ja mielenkiinnon kohteitaan.

Ap

Ensinäkin tytöt yleensä ovat isin tyttöjä ja pojat enemmän äitinsä kanssa. Toisekseen jos vaihtoehtoina on elää kuin ellun kanat ja soitella mitä haluaa tai sitten säännöt ja pihistely niin kyllä suurin osa valitsee ensimmäisen

No joo, ankeaa vain olla se vanhempi joka yrittää opettaa edes jotain sääntöjä ja rotia. Ehkä voisin itsekin yrittää löysätä pipoa. Itse kun yksin hoidin lapset ja kodin 5 vuotta kun exää ei kiinnostanut niin rutiinit ja tolkku olivat ainoa keino selviytyä. Nyt sitten eron jälkeen exä hyppää rahoineen areenalle ja kietoo lapset pauloihinsa herkuilla ja huvituksilla ja tavaralla. Syödään pelkkää noutopizzaa ja reissataan. Minusta olisi reilua että kumpikin vanhempi uskaltaisi olla se ankea auktoriteetti ja opettaa kotitöihin ym. Ehkä olen itse sitten vaan ikävä ihminen. :/

Ap

Nosto

Jatka sitkeästi linjaasi ja kyllä lapset jossain vaiheessa tajuavat arvostaa sitä.

Vierailija kirjoitti:

Jatka sitkeästi linjaasi ja kyllä lapset jossain vaiheessa tajuavat arvostaa sitä.

Kiitos! :)

Älä koskaan sano tyttärellesi... olet kuin isäs.

Mulla oli noin äitini kanssa, ja on edelleen, kun olen jo nelikymppinen. Olemme vaan täysin erilaisia ihmisiä, emmekä ymmärrä toisiamme yhtään.

Äiti on hyvin sosiaalinen, ja hänen pääasialliset puheenaiheensa liittyvät siihen mitä muut ihmiset, joko tutut tai vaikka julkkikset, on sanoneet tai tehneet. Tai tykkää psykologisoivasti pohtia ihmisten tekojen motiiveita. Itse olen erakkoluonne, ja sellainen jota ei ihmiset kiinnosta vaan asiat. Äitini mielestä taas ihmisiin suoraan liittymättömät asiat ovat kuivia ja täysin epäkiinnostavia. Esim. työtäni it-alalla hän halveksuu syvästi, sanoo että semmoista "istumista ja näpyttelyä vaan, ei kellekään mitään hyötyä semmosesta". En minä tuosta loukkaannu, enkä ala edes perustella mitä hyötyä ohjelmistoista jota teen on, mutta ei meidän keskustelusta tule missään muissakaan asioissa mitään, kun ei ole mitään yhteistä. Molemmat pitävät toistaan vaistomaisesti epämiellyttävänä persoonana ja tyhmänä, vaikka molemmat yrittää ymmärtää ja jaksaa, koska "se nyt on kuitenkin äiti / se nyt  on kuitenkin mun tytär".

Voihan se tyttäresi siellä isän luonakin kehua "kuinka äidin luona..."

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin sitä itsekkäästi kuvitteli pystyvänsä siirtämään lapselleen edes vähän omia arvojaan ja mielenkiinnon kohteitaan.

Ap

Tottakai arvot siirtyy. Mutta valitettavasti niin että ei ne kerrotut arvot vaan ne todelliset. Esim sinun tapauksessa se, ettet arvosta ihmisiä.

Arvot ei näy välttämättä esimurrosikäisessä lapsessa. Mutta tarttuu aina. Vaikka yrittäisi estää.

Pahinta mitä lapselle voi sanoa tai ajatella. "Olet kuin isäsi". Kuvastaa sitä että ei arvosta lapsen isää eikä lasta.

Mitä oikein odotat esimurkkuikäiseltä?

Vierailija kirjoitti:

Pahinta mitä lapselle voi sanoa tai ajatella. "Olet kuin isäsi". Kuvastaa sitä että ei arvosta lapsen isää eikä lasta.

Mitä oikein odotat esimurkkuikäiseltä?

No ikävä kyllä lapsen isä on itsekäs ja ilkeä kiusaaja jonka kynsistä en aiemmin uskaltanut yrittää pois. Nämä piirteet voimistuivat vasta lasten tultua. En ole tytölle hokenut että olet kuin isäsi vaan ihan itsekseni miettinyt. Eilen kulki ohitseni ja tiuskaisi että väistä. Ja tönäisi sitten kun en väistänyt. Juuri kuten isänsä voisi tehdä minulle ja on tehnytkin. Pidin tiukan puhuttelun tietysti mutta eipä siitä mitään hyötyä ole.

Ap

Onneksi minulla ei ole lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahinta mitä lapselle voi sanoa tai ajatella. "Olet kuin isäsi". Kuvastaa sitä että ei arvosta lapsen isää eikä lasta.

Mitä oikein odotat esimurkkuikäiseltä?

No ikävä kyllä lapsen isä on itsekäs ja ilkeä kiusaaja jonka kynsistä en aiemmin uskaltanut yrittää pois. Nämä piirteet voimistuivat vasta lasten tultua. En ole tytölle hokenut että olet kuin isäsi vaan ihan itsekseni miettinyt. Eilen kulki ohitseni ja tiuskaisi että väistä. Ja tönäisi sitten kun en väistänyt. Juuri kuten isänsä voisi tehdä minulle ja on tehnytkin. Pidin tiukan puhuttelun tietysti mutta eipä siitä mitään hyötyä ole.

Ap

Sietämällä isää olet tehnyt tyttärestäsi samanlaisen.

Lapsi elää teidän molempien kanssa, mitäpä luulet, haluaako kasvaa uhriksi kun näkee miten ikävää sinun elämäsi on?

Ero tai pariterapia saattaisivat auttaa.

Miksi pitäisi olla? Itse olen tyttärenä tullut isääni (onneksi) Äitini ei tätä murkkuiässäni millään tajunnut

Oma teini-ikäinen tyttäreni on myös ihan erilainen kuin minä.

Kasvuympäristö,netti ym erilaiset kuin mulla niin ymmärrettävää.

Tuo on ongelma monessa eroperheessä. Yleensä aikuisena lapset havahtuu ja näkee kuka se oikea vastuunkantaja oli. Jos vain olet oikeudenmukainen ja hyväsydäminen, se välittyy kyllä vähän salaakin.

Onko teillä mitään kivaa mitä voisitte tehdä yhdessä? Uimahalli? Jotkut tietyt leffat? Leipominen?

Yritä keksiä yksi asia, mistä molemmat tykkäätte ja alkakaa tehdä sitä säännöllisesti - saatte molemmat positiivisia muistoja!

Ehkä miehes on pettänyt etkä oikeasti olekkaan tyttären äiti.