Voi hemmetti että mua ärsyttää kun lapseni on luonteeltaan luovuttaja!!

Miksi olet lytännyt lapsesi itsetunnon?

Voi vidddu, mistähän johtuis.

No mitenköhän mä olen sen lytännyt? Ai sillä kaikella kannustamisella ja kehumisella, kun jokin on mennyt hyvin tai lapsi on yrittänyt uudestaan?

Ap

Mun esikoinen on myös. Aikani hakkasin päätäni seinään hänen kanssaan ja yritin muuttaa häntä. Sitten luovutin. Lopulta löysin paremman keinon lähestyä häntä. Kohta tyttö on teini-ikäinen ja on todella erilainen mitä itse olin tuossa iässä. Joskus tulee omituinen olo, että olen jotenkin epäonnistunut hänen kanssaan, koska hän on vähän erikoinen. Hän kumminkin on todella onnellinen.

Vähän ohis, mutta toivon että annat lapsesi olla oma itsensä, tai muistat että pakottamalla pahennat vaan teidän välejä.

eskari-ikäiset ovat monesti tuollaisia. On tullut niin kova kolaus, kun huomaa, ettei se usko, joka on ollut nuorempana, että voisi olla esim. supersankari, toimikaan.

Tuo luovutus on joissain tapauksissa sitten ihan hyväkin asia. Ei lyö turhaan päätänsä seinään. Sinun tulee itse tiedostaa tuo. Sitten kysymys: kuinka paljon olette pienissä asioissa harjoitelleet sitkeyttä? Sehän on piirre joka vahvistuu harjoittelemalla ja ymmärtämällä, että harjoittelemalla oppii. Oletko kehunut onnistumisista, vai siitä, kun lapsi on jaksanut pitkään kokeilla jotain. Se minuuttikin voi olla pitkään.

Viitonen: ei me olla harjoiteltu sitkeyttä mitenkään systemaattisesti tai tieten tahtoen. Pitäisi varmaan jotenkin konkreettisesti ruveta ihan pienestä, siis todella pienestä: viisi syöttöä sulkapallolla, tyyli vapaa. Tai ennen jäätelöä laittaa lapsi miettimään ja keksimään yhden asian, jossa on onnistunut päivän aikana.

Huoh...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Lopulta löysin paremman keinon lähestyä häntä.

Mikä tämä parempi keino oli?

Vierailija kirjoitti:

Viitonen: ei me olla harjoiteltu sitkeyttä mitenkään systemaattisesti tai tieten tahtoen. Pitäisi varmaan jotenkin konkreettisesti ruveta ihan pienestä, siis todella pienestä: viisi syöttöä sulkapallolla, tyyli vapaa. Tai ennen jäätelöä laittaa lapsi miettimään ja keksimään yhden asian, jossa on onnistunut päivän aikana.

Huoh...

Ap

Miksi  ajattelet , että vain hyvistä suorituksista pitää kehua, tai että lapsi  siitä, että lapsi yrittää uudestaan? Miksi ette pohtisi sen jäätelön äärellä, että missä hän on onnistunut tai oikeammin, että mikä on ollut kivaa. Tunnut stressaavan lastasi kovin. Mitä asioita hän ei siis ole oppinut, joita hänen olisi pitänyt mielestäsi oppia? Onko oppimisesta itsestään tehty hauskaa? Oletko puhunut liikaa oppimisesta?

Minulla on lapsi, joka ei liikunnallisesti ole todellakaan lahjakas. Oppi kuitenkin ihan itse lukemaan 3v ja kahden päivän ikäisenä. On ensinnäkin tehty selväksi, että kaikkien ei tarvitse olla kaikessa hyviä. Lisäksi on käytetty tuota asiaa, että hän oppi 3-vuotiaana lukemaan esimerkkinä siitä, että jos joku muu osaa jo uida, niin täytyykö hänen osata. Jos hän on sitä mieltä että täytyy, niin olen kysynyt, että pitikö kaikkien muidenkin oppia 3vuotiaana, koska hän oppi. ja aina on suuri nauru päälle lapselta , että ei, kyllähän koulussa oppii.

Ja todellakin kehuja niistä kolmesta sulkapallolyönnistä, ja siitä, että kylläpä keskittyi niiden aikana hyvin. Muista, että oppimisessa on iloa siitä lopputuloksesta ihan itsessään, eli niistä hyvistä suorituksista ei tarvitse kehua niinkään paljon, vaan siitä yhdessäolosta: olipas ihanaa, kun pelasti äidin kanssa, olet se äidin paras pelaajakaveri ja mahdollisesti yrityksistä.

Onko oppimisesta tullut sellainen pakko myös lapselle, että ilo tekemisestä tai yhdessäolosta ei ole se pääasia?

Mitä 6,5v:n pitäisi sitten osata?

Aika karua että ap leimaa 6,5 -vuotiaansa luovuttajaksi. Siis alle 7-vuotiaan lapsen.. Sitten ihmetellään mistä johtuu ihmisten suorituspaineet, stressihäiriöt ja burn outit. Lapsen pitää antaa itse löytää sisunsa.  Ap: n kirjoituksesta paistaa läpi se, ettei pysty näkemään lastaan irralliseksi itsestään. Ei anna tilaa lapsen omalle persoonalle.

Hän ON LAPSI. Lapsilla on taipumusta luovuttaa, koska ei ole kokemusta siitä, että lun yrittää ja yrittää, saattaa lopulta onnistua.

Relaa vähän. Vaikea uskoa, että lapsi voisi olla "luonteeltaan luovuttaja". Kivasti määrittelet ja lyttäät lapsen tuolla tavalla. Saattaisiko mahdollisesti syy olla siinä, että lapsi pelkää epäonnistumista niin paljon, ettei halua edes yrittää. Omalla asenteellasi on aika paljon tekemistä sen kanssa. Jos ihminen on "luovuttaja" niin syy onkin monesti lamaannuttava perfektionismi ja epäonnistumisen pelkääminen. Anna lapsen tehdä myös virheitä, rohkaise ja kannusta, älä ole tuollainen jäätävä nipo. Kuulostat vaativalta ja ikävältä ihmiseltä.

Vierailija kirjoitti:

No mitenköhän mä olen sen lytännyt? Ai sillä kaikella kannustamisella ja kehumisella, kun jokin on mennyt hyvin tai lapsi on yrittänyt uudestaan?

Ap

Ongelman syynä voi juuri olla väärä kannustaminen. Psykologi Carol Dweck selostaa asian kirjassaan "Mindsets", josta voi näin aluksi lukea Jani Kaaron kirjoituksen: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/02/jani-kaaro-lahjakkuus-synnynnai…

Tärkeätä on kannustaa yrittämisestä, ei onnistumisista, ja saada lapsi tuntemaan itsensä arvostetuksi ja rakastetuksi riippumatta siitä miten menestyy ja onnistuu.

Kyllä minunkin poikani on aina luovuttanut, jos ei heti onnistu. Heittää luistimet nurkkaan, jos kerran kaatuu jäällä. Kun harjoitteli lukemaan, heitteli kaikki kirjat nurkkaan. Kun teki lettuja, eikä osannut niitä kääntää, kaikki letut hän heitti roskikseen ja itki toista tuntia. Pikkuhiljaa on kehittänyt kärsivällisyyttä. Nyt 10-vuotiaana lukee hyvin. Keittiössä ei suostu tekemään mitään. Ehkä muutaman vuoden päästä sitten. Ja itkee, jos jokin asia ei heti onnistu. Laskettelemaan oppi viime talvena ihme kyllä ilman itkua. Olin oikein hämmästynyt, ettei heti heittänyt suksia mäkeen. Sinnikkyys opetella jotain vaikeaa kasvaa sitä mukaa kun luottaa, että voi oppia.

Tuo on todella yleistä 6-7-vuotiailla. Toki jotkut ovat siihen enemnän taipuvaisia kuin toiset, mutta on myös ikäkysymys. Toisen tunteita ei voi pakottaa ja hermostuminen ei ainakaan auta mitään.

Samanlaisen lapsen äitinä olen jälkiviisaana todennut että olisi pitänyt jotenkin olla kehumatta niin paljon suorituksista, koska nyt lapseni tekee paljon asioita vain meiltä saamansa palautteen takia, sisäinen motivaatio puuttuu...mutta toisaalta hän oli niin herkkä ja luovutti niin nopeasti, että olisi ollut tosi vaikeaa olla kannustamatta ja kehumatta. Vaikeaahan tuo on.

Tuo Jani Kaaron artikkeli aiheesta oli oikein hyvä, kannattaa lukea se. Muistan itse lapsuudestani miten epäonnistuminen jossain asiassa oli mielestäni merkki siitä miten minä näin ihmisenä yleensä olin aivan kelvoton. Siten jos esim. matematiikka ei sujunut, johtui se siitä että olin tyhmä ja koska en siitä sen kummemmaksi ikinä muuttuisi, joten turha edes yrittää mitään. Syntyy itseään ruokkiva kierre jossa lapsi pelkää tehdä tiettyjä asioita koska kokee, että silloin muut ihmiset näkevät minkälainen ihminen lapsi "oikeasti" on, ja välttelyn johdosta taitotaso tietysti sitten oikeasti pysyykin alhaalla. Miten tuollaisesta ajattelutavasta pääsee irti onkin sitten vaikeampi kysymys. Yhä edelleen minulla on taipumusta ajatella kaikista virheistäni miten ne todistavat koko maailmalle miten kelvoton yksilö olen, vaikka kaikkihan virheitä silloin tällöin tekevät.

Up

Vierailija kirjoitti:

Hän ON LAPSI. Lapsilla on taipumusta luovuttaa, koska ei ole kokemusta siitä, että lun yrittää ja yrittää, saattaa lopulta onnistua.

Höpöhöpö. Itselläni on 10-vuotias poika joka on aina ollut luovuttaja. Hänen luovuttamistaan käsiteltiin normaalina käyttäytymismallina. No nykyään ei jaksa lukea sanoja vaan arvaa osan koska on liian vaivalloista. Ei pelaa joukkuepelejä koska niissä joutuu yrittämään. Ei tee oikeastaan mitään mitä ei jo osaa, jos ei ensimmäisestä yrityksestä onnistu. Ei puhalla edes ilmapalloon ilmaa koska se on niin vaivalloista ettei jaksa yrittää puhaltaa kovempaa, vaikka 5 vuotta nuorempi sisar onnistuu. Näin kävi meillä, kun relattiin, onnistumisia ei koskaan tullut ja nyt on niin huono itsetunto ettei halua sitäkään vähää yrittää minkä yritti 6-vanhana.