Lue keskustelun säännöt.
Voiko rakastaa miestään ja olla samalla onneton?
12.07.2016 |
Minusta tuntuu hirveän ristiriitaiselta. Ihan oikeasti rakastan miestä tunnetasolla kamalasti. Kuitenkin samalla tunnen jatkuvaa pientä tyytymättömyyttä häntä ja meitä kohtaan. Meillä ei ole juuri mitään yhteistä ja meille tulee usein riitaa eroavaisuuksistamme. Esim. kierrätän ahkerasti ja mies vittuilee jatkuvasti siitä miten ituhippi olen ja kaikki kaverini ovat hänestä outoja. Kasvissyöntini, harrastukseni, vapaaehtoistoiminta, kaikki on miehestä naurettavaa ja hän muistaa mainita sen melkein päivittäin. Olen sanonut miehelle useasti, että kannattaisi miettiä mitä sanoo koska en vuodesta toiseen jaksa kuunnella tuollaista, mutta sitten hän ihmettelee mistä suutun. Välillä tuntuu, ettei hän oikeasti ymmärrä miksi olen vihainen. Itse voin sanoa, etten huomauttele miehelle tämän elämäntavoista tai kavereista. Ainakaan ensin. Olen ehkä lapsellinen kun jatkan, mutta nykyään alan pilkkaamaan miehen kavereita jos hän pilkkaa ensin minun kavereitani. En vaan jaksa enää ignoorata, joten isken samalla mitalla takaisin. Kyllä, olen koettanut keskustella monta kertaa rakentavasti tästä, mutta keskustelu kestää ehkä minuutin ja sitten mies kieltäytyy kuuntelemasta koska aihe on hänestä käsitelty ja hän ymmärsi jo. Ja sitten se käytös kuitenkin jatkuu.
Mikä tässä on, että voi istua toisen kainalossa ja rakastaa toista syvästi mutta seuraavana hetkenä kimpaantua, koska mies vittuilee ja laukoo ääliömäisiä kommenttejaan? Olemme olleet yhdessä nelisen vuotta, ja tämä miehen käytös vaan pahenee kuukausi kuukaudelta. Mies huutelee minulle ohjeita kun ajan autoa ja kun multa menee pasmat sekaisin huutelun takia, se on mun vika enkä osaa ajaa. Kun teen ruokaa jossa ei ole lihaa, se on automaattisesti paskaa eikä mies suostu usein edes maistamaan sitä. Jos miehellä on aikainen herätys, hän huutaa minulle jos laitan valot hetkeksi päälle, mutta hän suuttuu minulle jos pyydän häntä puhumaan hiljaa puhelimeen kun nukun. Jne. Jne. Olen valmis hyväksymään sen ettei häntä koskaan tule kiinnostamaan ympäristö- ja eläinasiat samalla tavalla kuin minua. Olen valmis hyväksymään hänen inhottavat tapansa. Olen siivonnut hänen sotkujaan päivittäin, ja koettanut keskustella rakentavasti siitä että toivoisin hänen siivoavan enemmän. Miksi mies ei sitten voi pitää turpaansa kiinni ja hyväksyä minua? Eikö aikuisen ihmisen (lähemmäs 30) olisi pitänyt jo oppia miten toisia kohtaan käyttäydytään? Välillä mies on ihana ja huomaavainen, mutta yleensä ei. Ymmärrän että parisuhde arjistuu ja toista ihmistä ei enää katsota rakkauslinssien läpi, mutta huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta ei saisi silti unohtaa. Viikon naljailun jälkeen ei riitä, että vie pizzalle. En tarvitse sitä pizzaa, tarvitsen kunnioitusta.
Rakastan miestä ja mies rakastaa minua, mutta alkaa jumalauta rakkaus rakoilla vittuilun tieltä. Onko parisuhteessa normaalia yhtenä hetkenä rakastaa ja seuraavana miettiä eroa? Ei kai kukaan jaksa kuunnella säännöllistä vittuilua ja olettaa että sitä jaksaa kunnes kuolema erottaa? Ei se vittuilu päivittäistäkään ole, mutta kun kuulee joka toinen päivä miten typerät elämäntavat mulla on, niin se jää kyllä takaraivoon jyskyttämään. Olen alusta asti tiennyt, että me ollaan todella erilaisia. Se on ok. Sitä vaan en tiennyt, että se voi olla toiselle niin saatanan vaikeaa että se pitää tuoda jatkuvasti esille.
Kommentit (20)
Niin, ja miksi ajattelit, että on okei olla todella erilainen? -1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On normaalia. Todella harva eroaa siksi, ettei rakkautta ole, vaan muiden ongelmien takia.
Ihmettelen kyllä miten jaksat miestä, joka ei kunnioita sun valintoja ja on huomattavan välinpitämätön tunteitasi kohtaan. Älä aseta itseäsi ääliön maalitauluksi siksi, että tahdot rakastaa ja olla rakastettu.
Voin sanoa, että toi suhde tulee kuluttamaan sut henkisesti täysin paskaksi. Lähde kiitämään.
Ei tuo kovin tasapainoiselta suhteelta kuulosta. Itse tuskin kestäisin tuota tunteiden huopaamista.
Ensimmäinen vastaaja on villakoiran ytimessä.
Eikä se, että toinen osapuolista rakastaa kovasti vielä riitä. Kyllä sitä rakkautta ja yrittämistä ja suhteeseen panostamista pitää olla molemmilta. Parisuhteessa on kaksi ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap- aloitusviestistäsi välittyi hienosti tunteesi ja ajatuksesi suhteesta. Näyttäisin tuon miehelle kokonaisuudessaan. Kuulostat kieltämättä kypsemmältä, kuin hän... Harvoin sanon näin suoraan, mutta jos miehesi ei muutu ja ymmärrä kunnioittaa sinua, niin kannattaa laittaa kiertoon.
Mikähän saa sut uskomaan, että rakkautta riittää puolin ja toisin? Kovin ykspuoliselta kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, ja miksi ajattelit, että on okei olla todella erilainen? -1
No ei ole ok olla tosi tosi erilainen, mutta olen jaksanut ajatella ettei me kuitenkaan niin erilaisia olla. Esim. elämänkatsomus on aika samanlainen. Samoja kiinnostuksen kohteita on, mutta ei niin paljoa. Ei se mitään. Ajattelin että jos rakastaa ja hyväksyä niin se riittää.
Se siis kiikastaa, ettei mies osaa pitää turpaansa kiinni ja hyväksyä minua tällaisena, vaikka jaksaa hehkuttaa sitä ettei toista saa yrittää muuttaa parisuhteessa. Olen koittanut vaikuttaa hänen vaatekaappinsa sisältöön ja hiustenväriin, ja mies flippaa siitä aina kauheasti. Mies taas koettaa vaikuttaa minun harrastuksiin, elämäntapoihin ja kavereihin eikä ymmärrä miksi suutun... Huoh.
Tässä ihmetyttää yksi asia: miksi vielä rakastat miestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä ihmetyttää yksi asia: miksi vielä rakastat miestä?
No kun hän on vittuilun välissä kiltti ja ystävällinen. Kuuntelee ja tukee. Pidän miestä viehättävänä. Mies osoittaa että rakastaa minua ja meillä on yhteistä aikaa. Niin ei se rakkaus ihan helposti katoa, vaikka vituttaa. Aika vuoristorataa tämä meidän parisuhde on.
Eilen oli hyvä esimerkki meidän päivästä. Katsottiin telkkaria ja syötiin karkkia. Tunnelma oli hyvä ja rauhallinen. Sit ilmoitin että menen huomenna kaverini luo. Mies sanoo että kunhan pysytte siellä kaverisi luona, en jaksa kuunnella sen homon ininää täällä. Siihenpä se hyvä tunnelma sit katosi.
Mies ei osaa käyttäytyä, olla kohtelias ja huomaavainen.
En kestäisi ja jaksaisi kuunnella jatkuvaa piikittelyä.
Kierrättäminen, kasvissyönti...ovat tosi fiksua toimintaa sinulta :) :)
Millainen taito ja kyky miehellä on ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta?
Olen kasvissyöjä ja aviomieheni ei tee siitä numeroa.
Kasvatan versoja, idätän ja teen vihermehuja...
Reissussa kyllä huolehtii, kun mennään syömään, että ruokapaikassa on minulle jotain sopivaa.
Valmistan miehelle liharuokaa. Itse syön suurimmaksi osaksi raakaa :)
Ansaiset parempaa käytöstä ja kohtelua 💛
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmaisin itseäni paikoin väärin aloitusviestissä. Meillä siis on yhtenäväisyyksiä, mutta ne eivät juuri tule esille paitsi tuo elämänkatsomus. Mies kohtelee minua hyvin, paitsi silloin kun vittuilee tai suuttuu turhasta, ja se jää sitten takaraivoon ja ärsytys jatkuu pitkään sen jälkeen. Ei riidellä päivittäin, mutta silloin kun riidellään mies loukkaa minua ihan kunnolla. Mietin nykyään lähes päivittäin onko suhteessa järkeä, mutta epäilykset hälvenee kun mies ottaa kainaloon työpäivän jälkeen. Siellä ne ajatukset kuitenkin pysyy ja vahvistuu vähän aina riidan jälkeen.
Sinänsä vaikeinta ei ole vittuilu eikä eriäväisyydet. Vaikeinta on, ettei mies osaa hyväksyä minua tällaisena ja hänen on pakko tuoda se esille. Jos minulla on joku inhottava tapa, niin voisin korjata sen, mutta elämäntapani ja kasvissyöntini eivät valitettavasti ole korjattavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ihmetyttää yksi asia: miksi vielä rakastat miestä?
No kun hän on vittuilun välissä kiltti ja ystävällinen. Kuuntelee ja tukee. Pidän miestä viehättävänä. Mies osoittaa että rakastaa minua ja meillä on yhteistä aikaa. Niin ei se rakkaus ihan helposti katoa, vaikka vituttaa. Aika vuoristorataa tämä meidän parisuhde on.
Eilen oli hyvä esimerkki meidän päivästä. Katsottiin telkkaria ja syötiin karkkia. Tunnelma oli hyvä ja rauhallinen. Sit ilmoitin että menen huomenna kaverini luo. Mies sanoo että kunhan pysytte siellä kaverisi luona, en jaksa kuunnella sen homon ininää täällä. Siihenpä se hyvä tunnelma sit katosi.
Eli kesken mukavan illan mies on ihan yhtäkkiä tahallaan ilkeä sinulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kesken mukavan illan mies on ihan yhtäkkiä tahallaan ilkeä sinulle?
Niin. Ilmeisesti hän ei vaan osaa olla tahdikas ja pitää suutaan kiinni.
Komppaan muita ja sanon että tuo suhde ei tee sulle hyvää.. olin itse viisi vuotta miehen kanssa joka ei arvostanut eläinsuojelu- ja ympäristökiinnostustani. Arvosteli ja haukkui muutenkin elämäntapojani, miksi en käy lenkillä ym (vaikka itse ei harrastanut liikuntaa ollenkaan). Itsetuntoni oli ihan maissa.. mutta niin uskoin hänen olevan se oikea.
Nykyinen aviomieheni on arvostanut minua alusta saakka sellaisena kuin olen vaikka ei jaa innostustani näihin asioihin. Hänestä on kiva kun lähdin vapaaehtoishommiin ja syö minun tekemät muonat tai tekee omat ruoat. Nyt tunnen olevani rakastettu ja ei ole koko ajan paha mieli.
Mikä tarkalleen ottaen on se elämänkatsomus, joka teitä muka yhdistää? Näyttää että teillä on perusteellisesti erilainen arvomaailma. Olisit onnellisempi jonkun samanhenkisen kanssa, etsi toinen ituhippi rinnallesi.
16 jatkaa: Ei kyse ole siitä että pitäisi etsiä "ituhippi".. vaan kyse on kumppaninsa arvostamisesta ja kunnioituksesta vaikka ei kaikessa olekaan samaa mieltä tai arvot joiltain kohdin eroaisi! Ja ap:n mies ei arvosta puolisoaan kyllä. Eikä hänen ystäviään! Ei rakkaan läheisistä puhuta noin!
Hmh. Kuulosti paljon meidän suhteelta. Tosin en kierrätä enkä ole erityisen kiinnostunut eläinten oikeuksista ym. Mutta mieheni arvostelee monia muita, minulle tärkeitä asioita ja tapoja.
Avopuolisollani on todettu epävakaa persoonallisuus, jossa on ääri-impulsiivisia piirteitä. Hän suuttuu helposti ja sanoo mielipiteensä miettimättä toisten tunteita. Hän syyttelee minua omista virheistään jne. Alkuun se oli pelottavaa, nyt enää kuluttavaa. Painin myös omien mielenterveyshäiriöideni kanssa, jotka taas buustaavat pahaa oloa, jota mies minuun purkaa.
Rakastan silti miestäni järkyttävän paljon. Ja olemme toki pystyneet parantamaankin suhdettamme ja välejämme, mutta se vaatii työtä ja omistautumista. Ja vihaisena välillä sekin kaikki unohtuu. Suhteemme on niin räjähdysherkkä, että ensimmäisenä hetkenä olemme kuin vastarakastuneet ja toisena valmiita eroamaan.
Tiedän siis tunteesi. Enkä osaa neuvoa. Parempi kun lähtisi, mutta toinen on samalla maailman ihanin ja kamalin.
Otsikon kysymykseen: Kyllä voi rakastaa. Mutta on eri asia, onko tuollaiseen suhteeseen jääminen viisasta...
Älä ainakaan pliis tee lapsia tuollaiseen kasvuympäristöön.
Kun ei. Se ei muutu kuitenkaan.
Ei pelkkä tunne hyvää suhdetta tee. Myös elämäntavan, arvojen, persoonallisuuden, huumorintajun, seksuaalisten mieltymysten ja elämän isojen tavoitteiden täytyy osua jotenkin yksiin. On todella harvinaista päästä suhteeseen, jossa kaikki todella mätsää.