Lue keskustelun säännöt.
En osaa riidellä rakentavasti, aina menee överiksi
11.07.2016 |
Tein sen sitten taas, vedin överiksi riidan mieheni kanssa. Meillä oli mielipide-eroja eräistä asioista, ja hermostuimme molemmat toisiimme. Siinä missä mieheni osaa pysyä asiassa ("asiat riitelevät, eivät ihmiset"), niin minulta häviävät kaikki käytöstavat. Sanon toista tyhmäksi, idiootiksi jne. Ja tässä tapauksessa olimme julkisella paikalla, ja kyllästyin koko tilanteeseen ja kuiskaten käytyyn dialogiin, otin spurtin ja jätin mieheni jälkeen. Tämä loukkasi häntä pahasti.
Kotona riitelimme asian loppuun, minä yhtä epäasiallisesti kuin ennenkin. Loppuillaksi sulkeuduin työhuoneeseen itkemään sitä, että näin kävi taas, vaikka jokaisen riidan jälkeen lupaan itselleni, etten seuraavalla kerralla enää huuda tai hauku. Se pettymys itseeni oli niin musertavaa, ettei henki ollut kulkea. Pyysin anteeksi, kuten aina ennenkin, ja mies antoi anteeksi, kuten aina ennenkin. Mutta ei asioiden kuulu olla näin, en saa olla näin heikko ja lapsellinen riitelijä.
Tämän riitely"taktiikan" olen oppinut kotoa. Esim. työstressi ja PMS saavat räjähtämään helpommin, jos jotain kinaa tulee. On ihmeellistä, että olen suurimman osan ajasta kiltti, empaattinen, joustava ja pitkäpinnainen puoliso, mutta silloin keittää täysin yli, ja mies saa siitä kärsiä. En tiedä mihin se kontrolli katoaa, kun lupaan ja vannon itselleni etten enää hauku toista idiootiksi tai ilmoita kylmällä sävyllä halveksivani hänen mielipidettään. Silti näin käy, ja tilanteet päättyvät aina siihen että itken ja halveksin itseäni. Miten voi muuttua ihmisenä, jos kovasta halusta huolimatta ei edisty asian suhteen? Tiedän että monilla tällaista riitelyä on, eivätkä kaikki pode niin huonoa omatuntoa, mutta minä EN HALUA olla tällainen.
Lapsia meillä ei ole.
Kommentit (20)
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä aika tavallista, vaikka valitettavaa. En tiedä mitä neuvoisin, itsekin räjähdän helposti kuukautisten aikaan. Henkilökohtaisia loukkauksia pitäisi aina välttää, ne jäävät arviksi sydämeen. Huomaa, että kärsit asiasta paljon.
Kärsin itse, kyllä, mutta suurin huolenaihe on mieheni. Hän ei ikinä hauku tai mollaa minua, miksi en kykene olemaan yhtä hyvä hänelle? On inhottavaa ja halveksittavaa, etten kykene. Välillä mietin, pitäisikö minun elää vaan yksin, kun konfliktitilanteessa olen näin kamala.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapia.
Av:lla ehdotetaan vähän joka ongelmaan terapiaa, outoa
Satun juuri lukemaan kirjaa Onnellisuusansa, elinvoimaa hyväksymisen ja omistautumisen avulla. Kirjoittanut Russ Harris, suomentanut Arto Pietikäinen. Lainasin ihan sattumalta tämän. Tässä voisi olla jotain ajattelemisen aihetta myös käyttäytymisen hallintaan liittyen. Tällaisia kirjoja on tietysti monenlaisia ja paljon ja paljon niissä on varmaan höttöä, mutta on hyvä antaa mielelle ajattelemisen aihetta. Aina jokin oivalluksen kipinä voi syttyä.
Älä syyttä soimaa itseäsi. Oma vaimoni käyttäytyy täysin samoin paitsi, ettei edes pyydä anteeksi. Ainakin itselleni silloin harvoin kun älyää sen yhden pienen sanan sanoa korvaa aika paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia.
Av:lla ehdotetaan vähän joka ongelmaan terapiaa, outoa
Ulkopuolisen, ammattilaisen apu voi auttaa raivonhillinnässä. Siitähän tässä on kyse. AP tietää tekevänsä väärin, mutta ei pysty hillitsemään itseään suuttuessaan.
En ole ikinä ollut terapiassa, mutta voisin kuvitella, että se saattaisi auttaa.
Mulla ei ole tähän mitään empiiristä pohjaa, mutta liikunta, terveellinen ruokavalio ja tarpeeksi pitkät unet tekevät ihmisestä yleensä rauhallisemman ja vähemmän stressaantuneen. Sellainen ihminen ei sitten provosoidu ja ylihermostu yhtä helposti.
Mutta toki tuota kotoa opittua toimintamallia on pakko käsitellä aktiivisesti muutenkin. Tuskin se ihan juoksulenkillä häviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Satun juuri lukemaan kirjaa Onnellisuusansa, elinvoimaa hyväksymisen ja omistautumisen avulla. Kirjoittanut Russ Harris, suomentanut Arto Pietikäinen. Lainasin ihan sattumalta tämän. Tässä voisi olla jotain ajattelemisen aihetta myös käyttäytymisen hallintaan liittyen. Tällaisia kirjoja on tietysti monenlaisia ja paljon ja paljon niissä on varmaan höttöä, mutta on hyvä antaa mielelle ajattelemisen aihetta. Aina jokin oivalluksen kipinä voi syttyä.
Self help -kirjoihin en ole koskaan missään asiassa turvautunut, mutta ei sekään huono ajatus varmaan olisi :) Mitään terapiaa en ole harkinnut. Jos on luonteeltaan sellainen, että välillä räjähtää, vaikka PMS:n yhteydessä, niin mitä terapeutti voisi asialle tehdä?
ap
Vierailija kirjoitti:
Jos on luonteeltaan sellainen, että välillä räjähtää, vaikka PMS:n yhteydessä, niin mitä terapeutti voisi asialle tehdä?
ap
Auttaa kehittämään sitä luonnetta yhdessä sinun kanssasi? Ihan kuten kuka tahansa "treenari/ohjaaja".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole tähän mitään empiiristä pohjaa, mutta liikunta, terveellinen ruokavalio ja tarpeeksi pitkät unet tekevät ihmisestä yleensä rauhallisemman ja vähemmän stressaantuneen. Sellainen ihminen ei sitten provosoidu ja ylihermostu yhtä helposti.
Mutta toki tuota kotoa opittua toimintamallia on pakko käsitellä aktiivisesti muutenkin. Tuskin se ihan juoksulenkillä häviää.
Kuvittelisin, että olet oikeassa terveellisten elintapojen vaikutuksen suhteen. Harmi, että nykyinen hektinen elämä tekee vaikeaksi esim. hyvien yöunien saamisen. Ja hormonitoiminnan heittelyt ovat aina vaikuttaneet minuun vahvasti, ehkä vahvemmin kuin moniin muihin :(
Lapsuudessani olen nimenomaan nähnyt ja saanut osakseni sitä "oletko aivan tyhmä" -tasoista kohtelua, ja on aivan selvää että toteutan nyt samaa itse. Niin paljon kuin yritänkin muuttua ja parantaa tapojani, niin tämä käytösmalli minulla on alitajunnassa, silloin kun hermot menevät oikeasti.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia.
Av:lla ehdotetaan vähän joka ongelmaan terapiaa, outoa
No kun vähän joka ongelmaan on terapiaa tarjolla. Vai oisko siusta lääkehoito parempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on iso ongelma, koska sanottuja sanoja ei saa takaisin, ne jäävät mieleen. Itse olen nimitellyt myös lapsiani. En voi antaa anteeksi itselleni.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on iso ongelma, koska sanottuja sanoja ei saa takaisin, ne jäävät mieleen. Itse olen nimitellyt myös lapsiani. En voi antaa anteeksi itselleni.
En ole AP, mutta itse vähän pelkään miten osaisin kasvattaa omia lapsia, koska olen kasvanut perheessä jossa on ollut ihan ok sanoa mitä tahansa sylki suuhun tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on ikävä juttu. Olen itse hankkimassa eroa miehestäni juuri tuonkaltaisen käytöksen takia - jokainen riita tappaa jotain tunteistani häntä kohtaan, valitettavasti. Ehkä sinun kannattaisi mennä jonnekin vihanhallintakurssille?
Terapia ei ole yhtään tyhmä idea. Jokuhan siellä ap napsahtaa, ja sun pitäisi keksiä mikä. Mulla oli nuorempana mieletön vihanhallintaongelma, lopulta kyse oli ilmeisesti siitä että vaikea lapsuus oli jäänyt käsittelemättä ja kaikki paska ryöpsähti pihalle aina kun pintaa vähän rapsutettiin.
Parin oivalluksen jälkeen prosessi lähti käyntiin, ja hitaasti mutta varmasti olen muuttunut täysin eri ihmiseksi tämän asian suhteen. Joten muutos on todellakin mahdollinen! Miehelle voisi olla tärkeää huomata, että ap tekee aktiivisesti ongelmalleen jotain. Myös siitä syystä avun hankkiminen olisi ehkä hyvä idea
Noita kursseja on netissäkin, jos et uskalla/halua puhua livenä kellekään.
Mieti, kun riitelet. Ota itsellesi aikaa. Pistä silmät kiinni, hengitä syvään, ja mieti mitä olet sanomassa, ja haluatko TODELLA sanoa niin, tarkoitatko sitä mitä sanot. Rauhoita itseäsi tuolla pienellä hengähdystauolla sen verran, että saat kiinni itsehillinnästäsi. Tämä on minulla auttanut, en tiedä auttaako sinulla, mutta kokeilla kannattaa.
Vierailija kirjoitti:
Terapia ei ole yhtään tyhmä idea. Jokuhan siellä ap napsahtaa, ja sun pitäisi keksiä mikä. Mulla oli nuorempana mieletön vihanhallintaongelma, lopulta kyse oli ilmeisesti siitä että vaikea lapsuus oli jäänyt käsittelemättä ja kaikki paska ryöpsähti pihalle aina kun pintaa vähän rapsutettiin.
Parin oivalluksen jälkeen prosessi lähti käyntiin, ja hitaasti mutta varmasti olen muuttunut täysin eri ihmiseksi tämän asian suhteen. Joten muutos on todellakin mahdollinen! Miehelle voisi olla tärkeää huomata, että ap tekee aktiivisesti ongelmalleen jotain. Myös siitä syystä avun hankkiminen olisi ehkä hyvä idea
En tiedä mikä siellä pääkopassa napsahtaa :( Jotenkin se vie viimeisetkin hermojen rippeet, jos mies ei mielestäni ymmärrä mitä yritän sanoa, ja jankuttaa vaan omaa "tyhmää" mielipidettään vaikka itse olen selkeästi oikeassa. Siltä siis sillä hetkellä tuntuu. Tyhmä mies, mitä tuollaisella tekee. Se on se ajatus, mikä päässä pyörii. Uskon vanhempieni tunteneen aivan samoin minua kohtaan, kun olin lapsi. Ainakin käytös oli sen mukaista.
On turhauttavaa, ettei vakaa päätös muuttua johdakaan oikeasti muutokseen. Sitä joutuu katsomaan peiliin ja toteamaan, että olen heikko ja huono ihminen, kun en kykene hallitsemaan itseäni ja reaktioitani.
ap
Onhan noita kaikenmaailman käytösterapioita, kognitiivista tms mikä olikaan. Käytöksesi ei ole hyväksyttävää, eikä hyväksi itsellesi, tai muille. "Jottain tarttis varmaan tehdä".
Lapsillekin neuvotaan jossain supernannyssa, että tunteiden leimahtaessa voi mennä omaan huoneeseen tms hiljaiseen tilaan. itse aikanaan pahimmassa pms-huurussa (nykyisin minipillerit, ei menkkoja, ei pms) opettelin vaan vetäytymään. En muista mitä silloiselle miehelle sanoin, mutta siinä vaiheessa kun v*tutus sumensi näköä, marssin makkariin, vedin oven perässä kiinni ja sain sellaiset kehittävät itkupotkuraivarit sängyllä. Nyrkkeilysäkki tms olisi ollut tarpeen, ja äänieristetty ovi. Sitten kun pahin "redzone" oli ohi, palasin keskustelemaan aiheesta, jos se oli alunperin tarpeen.
Tuo on kyllä aika tavallista, vaikka valitettavaa. En tiedä mitä neuvoisin, itsekin räjähdän helposti kuukautisten aikaan. Henkilökohtaisia loukkauksia pitäisi aina välttää, ne jäävät arviksi sydämeen. Huomaa, että kärsit asiasta paljon.