Astrid Lindgrenin " maailma" VIMMERBYssä,
onko kukaan käynyt? Mitä maksoi, millainen oli? Suositteletko? Onko iso paikka, riittääkö yksi päivä siellä oleiluun?
Kommentit (5)
Nähtävää riittää vaikka kuinka, menkää heti aukeamisen jälkeen jotta kerkiää kaiken näkemään, loppussa vielä ihania kauppoja. Menee vähän liiankain aikaisin mielestäni kiinni.
Autolla tukholmasta n. 3tuntia.
Sisäänpääsyä en nyt muista mitä maksoi,mutta rahalle sai vastinetta on meinaan yhtä sun toista nähtävää, itse Peppikin nähtiin isänsä, pollareitten ym:t kanssa, samoin Eemeli ja keskellä on iso leikkipaikka lapsille löytyy liukumäkeä kaikenkokoiselle+keinut.
En voi muuta tehdä kuin suositella.
Olen ollut Junibackenissa, ja olin innoissani siitä junasta, mikä kiersi kaikki minikokoiset satuhahmojen kodit. .. Jos tarinat on tuttuja, uskon, ettää kuka tahansa viihtyy tuommoisessa paikassa.
Samalla reissulla myös Kolmården, johon lapset aivan liian pieniä, jäi aivan toiseksi ja olisi voitu jättää väliin. Hintoja en enää muista.
Yleisellä alueella taloja ja tori jotka rakennettu lastenkokoisiksi, lapset peuhasivat niissä innoissaan. Kaikki Lindgren-satukokonaisudet ryhmitelty aina omalle alueelle, siten että mennään toviksi eemelin ympäristöön, pepin ympäristöön, kattokassisen jne.
Isommlle lapsille on Ronja ja Mio, sekä Veljekset leijonamieli, joihin emme menneet, koska esim. Ronjan ryövärinjoukkio tuntui (ohikulkiessa) pienistä liian jännittävältä esiintyessään.
Alue aika iso, siellä liikutaan poluilla, joten kärryt hyvä olla mukana vaikka vaan juomien/lisävaatteiden kuljetukseen.
Ruoka oli huonoa, mutta niin tuntui olevan myös Kolmårdenissa, siis huonompaa kuin norm. eines. Vohveleita/munkkia ja sensellaista saa.
Myymälästä saattoi ostaa eemelin myssyä ja pyssyä, kokonaistunnelma todella ystävällinen. Alueella liikkuu kaikki hahmot koko ajan ympäriinsä " puettuina" eli tant grön, tant gredelin jne jne.
Kun näyttelijät esittävät niitä kirjojen kohtauksia, he puhuvat _sanatarkkaan_ kirjojen vuorosanoja - eli jos on lukenut kirjoja ymmärtää aina mistä on kyse. Olemme kaksikielinen perhe, mutta sanoisin että jos osaa Astridinsa, niin suomenkielisetkin lapset tunnistavat ihan hyvin kohtaukset. Kaikkein hauskinta oli minusta hahmojen näkeminen siellä kahvilassa, turuilla ja toreilla - ne oli aivan viimeisen päälle puettu ja maskeerattu, ja käyttäytyivät kuten kirjoissa tervehtiessään vieraita.
Laadukas paikka minusta. Minusta voisimme ihan hyvin mennä sinne toisen kerran, yläikäraja ehkä 11 tai 12.
2
Ruotsalaisista paikoista saa yleensä kunnollista kotiruokaa tai sen tyyppistä. Me syötiin klassinen lihapullat ja muusi, jälkiruuaksi oli uunijuustoa (" vasikan hyppyä" ) ja marjahilloa ja lysti maksoi saman kuin suomalainen hampurilaisateria, tai se nakit ja ranskalaiset.
Mielestäni suomaliset paikat voisivat ottaa oppia ruotsalaisista tässä ruoka-asiassa.