Lue keskustelun säännöt.
Kaveri ei kykene puhumaan muusta kuin itsestään
04.07.2016 |
Nyt tulee pitkähkö avautuminen itsekkääksi muuttuneesta kaverista. Eli mulla on eräs kaveri joka ei tätä nykyä osaa puhua muusta kuin itsestään. Ennen oli toisin. Hänellä oli nuorempana huono itsetunto joka näkyi mm. siinä että hän jatkuvasti vertasi omaa koulumenestystään (opiskeltiin samaa alaa) ja sosiaalista elämäänsä kaveriensa vastaaviin. Hän saattoi kysellä esimerkiksi että ”Siis kuin pitkä se sun essee oli ja minkä arvosanan siitä sait?/ Teiks sä enemmän niitä enkun vapaaehtoisia tehtäviä ku mä?/ Ai meet festareille, no kenen kans?, Ai mistä tunnet ne ihmiset?, Jaa töistä no en mä vaan ole töistä löytänyt vapaa-ajan kavereita”. Vähän oudoksuin noita jatkuvalla syötöllä esitettyjä selvästi vertailumielessä tehtyjä kysymyksiä mutta noin muuten viihdyin tämän ihmisen seurassa koska kyllä hän kertoi omastakin elämästään ja lisäksi meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnonkohteita joista saatiin syvääluotaavia ja mielenkiintoisia keskusteluja aikaiseksi.
Sittemmin tämän kaverin itsetunto on roimasti parantunut eikä hän tunne enää samanlaista tarvetta vertailla itseään muihin. Tämä on tietysti hyvä juttu. Mutta olen huomannut, että nyt häntä ei sitten tunnu kiinnostavan kuulla mun asioita enää ollenkaan eikä hän oikeastaan ole kiinnostunut keskustelemaan yleiselläkään tasolla eri aiheista vaan nykyään hän jauhaa vain ja ainoastaan itsestään. Tapaamisissamme säännöksi on muodostunut se että käsittelemme pitkään ja hartaasti joka kantilta analysoiden jotakin hänen elämäänsä liittyvää asiaa ja sitten kun itse haluaisin kertoa omaa juttuani, häntä ei ollenkaan kiinnosta kuunnella. Jokin aika sitten suivaannuttuani huomautin hänelle asiasta. Hän sanoi siihen että hän nyt vaan on sellainen ettei oikein osaa vastavuoroista keskustelua mutta että kyllä hän on kiinnostunut muiden elämästä. Mietin, että miten hän pysyy kärryillä muiden elämästä jos ei kuuntele enää muita.
No, eilen tämä kaveri oli kylässä ekaa kertaa tuon huomautukseni jälkeen ja ajattelin että jos hän nyt kuitenkin kykenisi edes vähän kuuntelemaan muakin kun kerran tietää että mua häiritsee se ettei hän kuuntele. Mut ei. Hän puhui puoli tuntia putkeen työhuolistaan joista hänellä onkin riittänyt juttua viime aikoina. Minä (jälleen kerran) kuuntelin, kommentoin ja kyselin. Seuraavaksi olisin halunnut keskustella hänen kanssaan omista mielenpäällä olevista asioistani. Oli ollut mielenkiintoista kuulla hänen mielipiteitään esimerkiksi alanvaihtosuunnitelmiini. Ensimmäisen lauseen kohdalla huomasin hänen huomionsa kiinnittyneen huoneeseen saapuneeseen kissaani (hänellä ei itsellään ole lemmikkejä joten hän innostuu kovasti kissoistani). No, odotin että hän on leikkinyt kissan kanssa ja kun kissa lähti huoneesta, jatkoin juttuani. Lopetin jutun muutamaan lauseeseen kun huomasin että sanani kaikuvat jälleen kuuroille korville. En ole varma kuuliko hän ollenkaan juttuani, ei hän ainakaan näyttänyt kuuntelevan eikä kommentoinut mitään. Pian hän jo pälätti taas omiaan. Tuli taas tuo jo tutuksi käynyt hölmö olo, kuuntelen häntä mutta omat juttuni jäävät lauseen tai parin mittaiseksi sanahelinäksi. Hän avautuu asioistaan mun lisäksi muille kavereilleen, miehelleen ja äidilleen jopa siinä määrin että hänen äitinsäkin oli huomauttanut hänen puheripulistaan.
No, päätös pitää vähän etäisyyttä syntyi aika nopsaan eilisen vierailun kuluessa. Ei tällä mun jutulla nyt sen suurempaa merkitystä ole, mitä nyt vaan halusin vähän avautua asiasta ja ehkä tarjota vertaistukea jos jollakulla on samanlainen energiasyöppö ystävä :D
Kommentit (4)
Voithan sä puhua sen oman asiasi vaikka toinen näyttäisikin keskittyvän aluksi muuhun. Saat purettua mieltäsi ja jos sä tarpeeksi kauan puhut, kyllä sillä joku asianmurunen jossain vaiheessa menee sen verran läpi, että saat jonkun kommentin takaisin. Kaikkien kuuntelutyyli ei ole sellainen, että keskittyy aktiivisesti vain ja ainoastaan puhujaan. Itsekin saatan katsoa eri suuntaan, näprätä jotain, nousta ottamaan vettä tmv. mut kyllä mä silti kuuntelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voithan sä puhua sen oman asiasi vaikka toinen näyttäisikin keskittyvän aluksi muuhun. Saat purettua mieltäsi ja jos sä tarpeeksi kauan puhut, kyllä sillä joku asianmurunen jossain vaiheessa menee sen verran läpi, että saat jonkun kommentin takaisin. Kaikkien kuuntelutyyli ei ole sellainen, että keskittyy aktiivisesti vain ja ainoastaan puhujaan. Itsekin saatan katsoa eri suuntaan, näprätä jotain, nousta ottamaan vettä tmv. mut kyllä mä silti kuuntelen.
Heh, mäkin saatan joskus tehdä jotain muutakin kaverin puhuessa esim. just hakee vettä samaan aikaan mut silti kuuntelen ja pidän yllä keskustelua. Mut siis silloin kun tämä kaveri keskittyy johonkin muuhun, esim sen kissan leikittämiseen, niin hän ei todellakaan kuuntele samanaikaisesti vaan eilenkin nauroi kissalleni ja kommentoi sen leikkiä ja sen jälkeen keskittyi pydän antimiin ja sit taas omiin juttuihinsa.
Tätä edeltävänä kertana oltiin luontopolulla jossa kuuntelin ja tsemppasin häntä monen kilometrin verran. Kun itse aloin puhua omia juttujani, oli suunnilleen jokainen tienvarren kasvi ja vastaan lentänyt itikka mielenkiintoisempi :D Esim. hän bongasi jonkun kasvin ja alkoi sitten pohtia että mikähän kasvi on kyseessä. En mä koe kovin luontevaksi jatkaa omaa juttuani siinä vaiheessa kun huomaan että kaveri on täysin keskittynyt johonkin ihan muuhun.
Ja jos kaveri tosiaan olisi kuunnellut niin kyllä kai hän olisi ihmetellyt noissa tilanteissa että miksi hiljenin tai esimerkiksi sanonut jotakin tyyliin "sori kun keskeytin kun tuli niin mielenkiintoinen kasvi vastaan, sä olit siis kertomassa jotakin sun uranvaihtosuunnitelmista...?" yms.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisia ihmisiä on. En nyt sano, että kannattaa kokonaan kaveruutta harkita, mutta itse olen siirtänyt tuollaiset ihmiset jonon hännille.
Itselläkin on vähän sama tilanne, että kaikki tuntuvat aina avautuvan elämästään. Siis jotkut pelkät työkaverit kertovat mielenterveyksistään ja murheistaan. Liian hyvä kuuntelemaan? Itsellä on nimittäin mennyt pari kertoo hermot kun olen itse kuunnellut muiden murheita (esimerkiksi äitini tulee mieleen) ja yhden kerran olen avautunut omista murheistani (huono avautumaan) niin olen saanut kuulla jonkun tyyliin syyttelevän kommentin mikä on asian vierestä tai ei ole kokonaiskuvan kannalta tärkeä.
Joo, tuttua tuo että suhteellisen tuntemattomatkin ihmiset avautuvat yllättävän paljon elämästään. Joskus oikeastaan joku ihan tuntematonkin jossakin bussipysäkillä yms. Oon kans miettinyt että oliskohan se oma olemus joka vetää puoleensa kaikenmaailman avautujia eli jos itse olet rauhallinen, ystävällinen ja hyvä kuuntelemaan niin jotkut ihmiset kokee sen terapeuttiseksi ja sitten myös mielellään avautuvat. Avautumisessa itessäänhän ei toki mitään väärää ole mut se on tosiaan ikävää jos ihmissuhde ei ole vastavuoroinen vaan jokin ihme terapiasuhde. Ei kai meidänkaltaisten ihmisten muu auta kun vaan yrittää tuoda itseämme hanakammin esiin ja tosiaan jos jonkun kans suhde ei muodostu kovin vastavuoroiseksi yrityksistä huolimatta niin kylmästi vaan siirtää sellaiset tyypit jonon hännille.
-ap
Tuollaisia ihmisiä on. En nyt sano, että kannattaa kokonaan kaveruutta harkita, mutta itse olen siirtänyt tuollaiset ihmiset jonon hännille.
Itselläkin on vähän sama tilanne, että kaikki tuntuvat aina avautuvan elämästään. Siis jotkut pelkät työkaverit kertovat mielenterveyksistään ja murheistaan. Liian hyvä kuuntelemaan? Itsellä on nimittäin mennyt pari kertoo hermot kun olen itse kuunnellut muiden murheita (esimerkiksi äitini tulee mieleen) ja yhden kerran olen avautunut omista murheistani (huono avautumaan) niin olen saanut kuulla jonkun tyyliin syyttelevän kommentin mikä on asian vierestä tai ei ole kokonaiskuvan kannalta tärkeä.