Työuupumus ja uutta työtä ei saa

Suorittamista painottavasta ja työkeskeisestä ajattelutavasta olisi päästävä eroon. Se miten tuo onnistuisi samalla kuitenkin olemalla osana pörssiyrityksen pyörteissä, on minullekin vielä epäselvää, ja koitan keksiä myös avaimia siihen.

Jossain määrin työuupumus on aina lähtöisin myös henkilöstä itsestään. Nykyajan työyhteisöt ottavat työntekijöistään kaiken mahdollisen irti, ja suorituskeskeiset ihmiset palavat loppuun siinä kyydissä.

Miten siis pääsisi eroon tuosta suorituskeskeisestä ajattelutavasta?

Mee opintovapaalle hetkeksi miettimään uusia tuulia. Myykää asuntonne

Vittuakos käyt töissä. Mikään pakko ei ole.

Saikkua

Tämä on tosiaan realismia: uutta työtä ei niin vain saa aktiivisesta hakemisesta huolimatta. Tämä pointti unohtuu tehokkaasti monilta näilläkin foorumeilla huutelevilta.

Itsellä suht sama tilanne...ei vielä yhtä paha kuitenkaan. Uusi työpaikka löytyisi jos muuttaisin paikkakunnalta, mutta muu perhe ei tähän suostu.

Joten: syön mielialalääkettä jotta jaksaisin käydä töissä. Karua mutta totta, auttaa yöuniin kun en enää niin herkästi herää valvomaan, en itke enää joka päivä, en ole loputtoman väsynyt ja pessimistinen.

Toivottavasti tilanne joskus muuttuu, tällä lailla olen nyt mennyt pari vuotta eteenpäin. Pari lyhyttä sairaslomajaksoa on ollut. Työtä en voi lopettaa, jollain on elettävä (rahallisesti).496

Hidasta tahtia http://www.uusimaa.fi/artikkeli/406398-yle-laiskuus-ei-ole-syy-irtisano…

Ongelman ydin on että uutta työtä ei saa

Meidän työmarkkinat ei toimi ja ihmiset eivät pysty vaihtamaan työpaikkaa, sen seurauksena työpaikoilla on paljon ihmisiä ilman motivaatiota ja se heikentää koko työyhteisöä.

Olen aikaisemman kanssa samaa mieltä että jossain määrin työuupumus on lähtöisin henkilöstä itsestään, mutta ei missään tapauksessa ainoastaan. Meillä on yhteiskunnallinen ongelma jonka nimi on työpahoinvointi ja joka maksaa miljardeja yhteiskunnallemme. Tarvitsemme isompia organisaatio ja yhteiskuntatason ratkaisuja siihen miten estämme kolmekymppisiä akateemisia pätkä- ja silpputöiden tekijöitä palamasta piippuun ja ihan samalla tavalla ongelma koskee niitä uraputkeen päässeitä jatkuvassa stressissä työskenteleviä tähdenlentoja.

Yksiköille ratkaisuja tilanteeseen on tarjolla vähän. Jotkut tekevät iltatähden että pääsevät putkesta ulos kolmeksi vuodeksi. En suosittele.

Aikoinaan oli vuorotteluvapaa tuota tilannetta varten. Sille pääsi kun oli työuraa takana viisi vuotta, sitten raja nousi kymmeneen vuoteen ja 16 vuoteen. En tiedä mikä raja nykyään on mutta maksimi aika on puolittunut.

Minä ehkä laajentaisin työnhakua Suomen rajojen ulkopuolelle tai ihan uudelle alalle. Joku katkos olisi kumminkin hyvä saada ennen lopullista loppuun palamista.

Yksiköille ratkaisuja = yksilöille ratkaisuja

autocorrect 8

Kiitos asiallisista vastauksista.

Nimenomaan isoimpana ongelmana tässä on tuo, ettei uutta työtä saa. Motivaatiota itsellänikin olisi tehdä töitä ja kehittyä ammatillisesti, mutta nykyisessä työssä se ei onnistu: työmäärä on valtavan suuri, koulutusta tai apua ei saa/järjestetä, ja yrityksen asettamat tavoitteet työntekijälle ovat niin mahdottomia ettei yksikään niihin läheskään yllä. Työtaakka lisääntyy päivä päivältä, kun päivittäin uusia töitä tulee enemmän kuin ehdit tehdä. Ja näistä työtehtävistä yli puolet on niitä, joista pitäisi selviytyä ilman koulutusta tai osaamista aiheesta. Eniten tässä turhauttaakin se, miten huonolta uuden työpaikan saanti vaikuttaa.

Tiedän että asunnon myynti ja irtisanoutuminen tyhjän päälle ovat vaihtoehtoja, mutta pointti tässä keskustelun avaamisessa olikin juuri se, mitä muita käytännön keinoja olisi, ettei noihin tarvitsisi ryhtyä.

Suorittajaksi tunnistaudun kyllä, ja varmasti se on osasyynä tähän uupumiseeni. Kuitenkin työpaikallani moni on tässä samassa tilanteessassa, ja osa jo pidemmällä sairaslomallakin (mikä tietysti kuormittaa lisää meitä jäljellä olevia). Eli näkisin että ongelma on hyvinkin suuresti organisaatiossa, sen rakenteissa ja toimintatavoissa, joten paras vaihtoehto olisikin saada uusi työ.

Olen kolmekymppinen eli työurani alussa vielä, joten myöskään tulevaisuuden työnhakuja ajatellen en haluaisi irtisanoa itseäni ja jättäytyä tyhjän päälle - ja joutua sitten myöhemmin työhaastatteluissa selittelemään tyhjää aukkoa cv:ssä...

Toisaalta mietin missä kulkee se raja, että pitää alkaa ajatella omaa henkistä terveyttä, eikä uraa pitkällä tähtäimellä...

Työnhaun laajentaminen maantieteellisesti on tietysti yksi vaihtoehto, vaikkakin vaatii aina lisäjärjestelyjä yksityiselämässä. Ja miksei myös opintovapaa, sillä varmasti mielenkiintoisia opintoja olisi aina tarjolla ja näin saisi hetken hengähdystauon työpaikalta. Sillä välin taidan myös ottaa opiksi tuosta työtahdin hidastamiseen liittyvästä artikkelista...

/ap

Paras keino on se, että asetat itsesi edelle, paskannat työpaikan vaatimusten päälle ja teet vain sen, minkä murehtimatta saat tehtyä. Illalla kävelet rauhallisen lenkin, luet muutaman sivun kirjaa ja otat vähän melatoniinia jotta nukut rauhassa. Näin voit jatkaa työssäkäyntiä kunnes löydöt uutta työtä JA säilyttää mielenterveytesi. Eli lakkaat suorittamasta ja yksinkertaisesti välittämästä työn teoreettisesta määrästä ja paineidta: teet sen minkä ehdit ja annat vaatimusten valua kuin vesi hanhen selästä.

Toisaalta aukko cv:ssä ei muuten ole niin paha kuin luulet. Senhän voi selittää ihan vaikka sillä, että sulla oli joku muu projekti (vanheneva sukulainen hoidettavana, remontti, ekaluokkalainen, kirjan käsikirjoitus, jotain muuta). Katsot vain että siitä on näyttä jotain tuloksia ja että se on joku "järkevä" selitys, eikä mikään "etsinitseänigoallagurunkanssa" taivaanrannanmaalailu.