Lue keskustelun säännöt.
Ikävä lapsuuteen
Lapsuuden vanki
03.07.2016 |
Minulla on viime aikoina ollut todella voimakkaita tunteita, joissa tunnen itseni epävarmaksi ja huonoksi ihmiseksi. En millään jaksaisi hoitaa aikuisen vastuutehtäviä, vaan haluaisin olla taas lapsi. Lapsuuden kesät pihaleikkeineen ovat mielessäni kuin paratiisi, jonne haluaisin palata.
Olen naimisissa, mutta meillä ei ole lapsia. Mies haluaisi lapsen, mutta en uskalla alkaa äidiksi, kun kerran tuntuu, etten pysty olemaan kunnon aikuinen. En ymmärrä, mistä tämä kaikki tulee. Aiemmin menin rohkeasti elämässä eteen päin ja otin mielelläni kaikenlaisia vastuutehtäviä itselleni. Nyt haluaisin vain olla, ulkoilla, lukea kirjoja ja luottaa siihen, että jääkaapissa on aina ruokaa ja laskut on maksettu.
Joskus pörrään netissä ja etsin nostalgisia tv-ohjelmia Ylen Elävästä arkistosta tai selaan blogeja, joissa on kuvia lapsuuteni ajasta.
Nämä tunteet pahenivat viime keväänä, kun isäni sairastui ja jouduin kohtaamaan sen, että hän on jo iäkäs. En pysty ajatella, että eräänä päivänä vanhempani eivät ole täällä. Vaikka en edes soittele heille paljoa tai muuten "roiku" heissä. Haluan vain ajatella, että lapsuuteni koti ja vanhempani ovat aina olemassa.
Miten pääsisin näistä tunteista yli? Tämä on aivan kauheaa, kun koen, että olen huono aikuinen. Olen jo 37-vuotias, mutta pelkään aikuisuutta yhtäkkiä enemmän kuin parikymppisenä. Meillä on kyllä ollut vaikeaa rahojen kanssa, usein tilillä onlaskujen jälkeen se reilu 30€, jolla pitäisi pärjätä monta viikkoa. Pakenen siis todellisuutta näihin lapsuuden haaveisiin.
Miten saan otettua itseäni niskasta kiinni? Haluan olla valmis äidiksi nyt - olen jo näin vanhakin. Mutta tulevaisuus tuntuu epävarmalta ja menneisyys niin kultaiselta ajalta.
Kommentit (5)
Ei lapsia, jos mieli järkkyy ja rahat on tiukilla. Hoida ensin itsesi ja talous kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies aloitti juuri uudessa työssä eli pian raha-asiat olisivat paremmin. Itse valmistun jouluna. Eli nyt olisi ollut se aika saada lapsi. Mutta näille ajatuksilleni en voi mitään. Tuntuu pahalta, kun tiedän että mies haluaisi lapsen enkä minä pysty siihen juuri nyt. Mies ei taida edes ymmärtää sitä, etten pysty ottaa juuri nyt sellaista valtavaa muutosta ja vastuuta elämääni.
Tämä on nyt varmaan sellainen tunnelukko, joista puhuttiin paljon joitain vuosia sitten.
Tuokin on aika outoa, että vaikka olisi ollut koulukiusattu jne. niin silti se lapsuus vain alkaa tuntua niin ihanalta ajalta. Ja silloin oli aina niin kiire täyttää vuosia. Miten lyhyt aika lapsuus onkaan!
Minä tilailen netistä lapsuuteni ajan lehtiä, leluja ja vaikkapa seteleitä. Olen siis jollain tavalla jumissa menneisyydessä. Työni on todella rankka ja vapaa-aikaa vain vähän. Kunpa saisi olla taas lapsi! Lapsellakin on huolia, mutta myös mahdollisuus leikkiä ja nukkua kun väsyttää.
Itse olen suunnilleen saman ikäinen ja on alkanut välillä tulemaan noita ajatuksia omista vanhemmista. Toistaiseksi ovat vielä terveitä ja toimeliaita, mutta entä sitten, jos dementia astuu kuvioihin, tai paljon tupakoiva äitini saa vaikka keuhkosyövän, tai jatkuvasti tissutteleva isäni maksakirroosin? Koskaan ei tiedä milloin se lähtö tulee, joten pitää olla onnellinen nyt vielä kun ovat kuvioissa.
Mulla toi liittyy ihan omaan "ikääntymiseen", mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän kaipaan lapsuudenmaisemia ja etenkin kesiä. Vaikka oli pahaa koulukiusaamistakin, mutta se katoaa noissa kaihotiloissa. Käyn googlen street viewn avulla katselemassa lapsuudentaloa ja kylän maisemia. Harmi, että kylä on niin pieni, etteivät ole kaikkea kuvanneet.
En osaa sanoa syitä muuta kuin ton iän karttumisen. Olen nyt 41.
Mutta älä suostu lapsentekoon, jos et tosissasi sitä halua tai koe pystyväsi koko hommaan.
Tsemppiä!