Mahtuuko kaksi aikuista yksiöön?

Mielestäni jos seurustelee, niin kyllä mahtuu. Jos olisitte vain kämppiksiä/kavereita, niin tuskin toimisi.

Jaa, ehkä hän ajattelee että elämässä pitää mennä eteenpäin.

Tai ehkä lisää tilaa tarvitaan sitä varten, että hän voi pelata olohuoneessa yökaudet ja sinä saat nukkua rauhassa?

Jos ei ole hirveän paljon kamoja. Jos kaupungissa on hyviä paikkoja, missä olla, esimerkiksi puistoja kesällä.

Asutaan yksiössä mieheni ja kissan kanssa ja ihan hyvin mahdutaan. Mutta, kyllä mäkin haluaisin asua edes kaksiossa ja mieluiten niin että olisi erilainen makkari. Mahdutaan ihan hyvin nykyiseen kämppään, mutta välillä vaan ahdistaa tilanpuute. Ja se, että kaikki elämä tapahtuu yhdessä huoneessa, ei pääse ns. viettämään aikaa yksin mihinkään. Ainut vaihtoehto on mennä vessaan jos haluaa yksin olla.

Mies kaipaa hieman enemmän omaa tilaa. Harrastaako jotain? Kuulosti kodikkaalta ja aika muodikkaaltakin tuo yksiössä asuminen. Ei edes mahdu turhia tavaroita ja aikaa tulee vietettyä "kylillä". Isompi asunto on sitten tarpeen, kun saatte lapsen. Onko miehesi ajatellut jo sitä?

Me ollaan mahduttu jo 10 vuotta, kolmessa eri yksiössä asuttu ja nyt jopa omistus-yksiössä. Tietysti yksiön koolla väliä, 18 neliöö versus 35 on aika eri. Meidän yksiöt on olleet 32-36 neliöisiä. Ensimmäisessä oli parvisänky, kahdessa seuraavassa alkovi, mikä auttaa asiaan. Me arvostamme sijaintia enemmän kuin kokoa. Mutta tiedän ihmisiä, jotka eivät pysty asumaan yksiössä edes yksinään. No ne asuukin sitten jossain Vantaalla lähiössä missä on halvempaa.

Eihän tuohon mitään yksiselitteistä vastausta on. Ihan tyypillinen kisma muuten parisuhteessa, että yksi viihty yhdessä asumismuodossa, toinen haluaa toista. Eikä näihin nyt loppujen lopuksi ole mitään lopullisia järkiperusteita. 

Yksiöitä on hirveän eri kokoisia. Voi olla alle 20 neliön miniasunto tai sitten 40-neliöinen makuualkovilla. Isoon yksiöön mahtuu minusta kaksi nuorta aikuista.

Kyllä mulla ainakin menisi hermo jos ei ikinä saisi olla ns. rauhassa, esimerkiksi makuuhuoneessa yksin lukemassa vaan kaikki pitäisi tapahtua siinä yhdessä ainoassa pienessä huoneessa.

Kaksio pitää olla.

2v asuttiin yksiössä miehen kanssa, tosin osan ajasta se oli armeijassa eikä ollut niin paha, mutta kyllä se kävi ahtaaksi. Kaverit tuli käymään ja ne piti häätää pois kun toinen halusi nukkua, nykyään voi vaan mennä makkariin.

Mä en myöskään tykkää nyhjätä koko ajan samassa tilassa miehen kanssa. Jos se haluaa vaikka katsoa telkkarista jotain sotadokumenttia ja mä haluan lukea kirjaa rauhassa. Kyllä moni ihminen kaipaa omaa tilaa. Ehkä sun mies ei vaan halua sanoa ettet loukkaannu siitä "naisen logiikalla."

Asuimme poikaystävän kanssa parikymppisinä parikin vuotta sellaisessa miniyksiössä. Kun oli samanlaiset päivärytmit, eläminen sujui. Sitten tuli se kesä, kun tehtiin ihan erilaisia työvuoroja, ja toisen olisi pitänyt nukkua toisen herätessä . Erillinen makkari <3 

Itse en mistään hinnasta asuisi yksiössä kahdestaan, kaipaan tilaa ja mahdollisuutta vetäytyä omiin oloihini. Olen herkkäuninen, joten tarvitsen erillisen makuuhuoneen, jossa saa nukkua rauhassa, silloinkin kun toinen haluaa valvoa tai herää aiemmin. Korkeintaan väliaikaisesti ja pakosta voisin hetken asua yksiössä pariskuntana.

Nuorempana asuin silloisen poikaystäväni kanssa pari vuotta yksiössä, halpahan se oli ja lähellä kaikkea, mutta lopulta oli pakko hankkia kaksio. Ihmiset ovat erilaisia, miehesi ilmeisesti vain kaipaa enemmän tilaa kuin sinä. Olisiko mahdoton ratkaisu esim. niin että, että hommaisitte sen kaksion ja mies sitten tilaa halunneena ja työssäkäyvänä maksaisi sitten vähän enemmän vuokraa?

Meillä olisi tullut ero, jos oltais kiivaasta vastustuksestani huolimatta muutettu johonkin kuppaseen yksiöön. Ei sitä toisen naamaa vaan jaksa koko ajan katsella.

Me asuttiin edellisen avomiehen kanssa monta vuotta pienessä yksiössä. Aina välillä oli puhetta isommasta asunnosta, mutta ei se koskaan sitten toteutunutkaan, kämppä oli erittäin hyvällä paikalla niin ja halpa, mikä oli silloin tärkeä asia, kun parikymppisiä pienituloisia (opiskelija ja työtön) oltiin. Silloin se meni hyvin eikä mitään ongelmia ollut.

Nykyisen miehen kanssa asuimme myös hetken aikaa yksiössä. Ei ollut ihan niin kivaa. Tai siis menihän se ja paljon aikaa ollaan muutenkin yhdessä, mutta kyllä näin kolmekymppisenä tuntui, että olisihan se mukavaa, jos olisi ihan oikea koti. Siis jotenkin se yksiö ei enää tuntunut sillä tavalla kodikkaalta ja viihtyisältä olla. Nyt on sitten reilu 60-neliöinen rivarikaksio ja kyllä täällä mukavampi on olla.

On se yksiö pieni ei jää omaa tilaa. Me asuttiin 4 vuotta kaksiossa 2 lasta ja vanhemmat siis neljä ihmistä. Tuli päivittäin sanomista toisillemme ei ollut kunnon säilytystilaa eikä ollut omaa tilaa. Makuuhuone oli täys Sänkyjä, pinnasänky, lasten sänky, ja parivuode ja vaatepinoja ja pari kaappia äh. Nyt asutaan 4 huonetta ja keittiössä ja asunnossa on vaatehuone. Ollaan tyytyväisempiä ja riidatkin väheni sen myötä.

Opiskelen itse Vaasassa, ja poikaystäväni omistaa 33m2 yksiön kotipaikkakunnallani. Asun loma-ajat (kesällä 4kk, talvella 1kk) ja syksyisin/keväisin useat viikonloput (noin 2-4pv/vko, noin 3krt/kk) hänen luonaan.

Kyllä se pää hajoaa yksiössä. Jos asuisin vakituisesti kotipaikkakunnalla, niin me ostettaisiin pieni kaksio. Ei neliöistä ole sikäli puutetta, meidän tavarat yms mahtuu hienosti, mutta jotenkin kaipaan sitä omaa tilaa. Mä linnoittaudun välillä vaatehuoneeseen, jotta saan olla "yksin". Joku minikaksio olisi niin paljon parempi kuin iso yksiö.

Ehkä tämä ei ole ihan neliökysymys, vaan se, että miehesi tarpeet saattavat olla erilaiset kuin sinun.  Kuinka hyvin kuulet ja vastaat miehesi toiveisiin? Hän ilmaisee selkeästi kaipaavansa lisää tilaa. Sinuna olisin avoin hänen toiveilleen, enkä automaattisesti olettaisi - koska olen itse onnellinen näin, miehenkin on pakko olla...

Löytääkää kompromissi.