Meen reilun kuukauden päästä naimisiin ja vieläkin askarruttaa

mutta kun otin miehen sukunimen, en ole miettinyt sitä sen koommin, vaan olen ollut tyytyväinen etenkin nyt kun meillä on lapsia ja koko perheellä on sama sukunimi.

Mulla oli niin pitkä sukunimi itellä että heti oli selvää vaihtaa miehen sukunimeen. Etunimi on yhdysnimi ja pituudesta sukunimen kanssa vain riesaa.

minä otin miehen nimen, koska samaa pesuetta tässä ollaan, ja se luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja tuleehan yhdestä nimestä vähemmän ongelmiakin.



Ekat 5 v oli outo tunne. Enhän minä ole tuon niminen! Nyt olemme olleet naimisisa 16 v, ja tiedän, että jos eroaisimme/mies kuolisi, niin vaihtaisin takaisin oman nimeni. Mutta... en ole enää sekään. Kamala identiteettikriisi!

kauniimpi, mutta halusin säilyttää omani. Eka avioliitto 11v ja lapseton. Tokaa nyt 5v ja kaksi lasta on.



En ole päivääkään katunut oman nimeni säilyttämistä. Lapset ovat miehen nimellä, sillä kaikkihan tietävät, että minä olen heidän äitinsä, kun olen heidät kerran synnyttänyt. Jotkut tuntemattomat ovat kyselleet, että eikö nimeni johda sekaannuksiin? Olisiko helpompi olla samanniminen? Päinvastoin. Kaikki tutut ovat ensikuulemalta ymmärtäneet nimiasian. Lapseni ymmärtävät, että minulla on sama sukunimi kuin heidän toisilla isovanhemmillaan. Ystävieni ei ole tarvinnut opetella uutta nimeä. Mieheni sukulaiset ovat kyllä muistaneet nimeni, eikä heidänkään ole tarvinnut opetella " uutta" nimeä naimisiin mentyämme. Olen tavoitettavissa omalla nimelläni vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Kyselee vain numerotiedustelusta. Vastaan omalla nimelläni omasta elämästäni. Ei ole tarvetta naamioitua miehen nimen taakse.