Psykoottinen läheinen suunnittelee oikeusjuttuja
Eli tilanne on se, että jo pitkään psykoosissa ollut ihminen on saanut päähänsä, että laaja joukko hänen sukulaisiaan ja tuttaviaan ystäviään on tehnyt hänelle yhteistuumin kaikenlaisia rikoksia, osa syytöksistä on hyvin vakavia. Nyt hän sanoo aikovansa tehdä rikosilmoituksen. Todellisuudessa hän ei ole ollut useimpien syyttämiensä ihmisten kanssa missään tekemisissä pitkään aikaan, joitain hän ei ole edes koskaan tavannut. Miten tällainen tilanne etenee? Hänen sekavuutensa tulee aika nopeasti esille jos hänen kanssaan keskustelee, mutta kai poliisilla on silti velvollisuus tutkia asiaa? Onko syytä odottaa partioautoa pihalle/kuulustelukutsua tms? Onko kukaan ollut yhtään samanlaisessa tilanteessa? Ahdistaa, kun en yhtään tiedä mitä ajatella, tehdä tai odottaa.
Kommentit (24)
Poliisi tutkii onko rikosta tapahtunut, ei sen kummempaa ja syytä huoleen ei ole jos ei ole.
Ei muuta kuin psykiatriselle yhteyttä, akuutti psykoosi päällä. Eiköhän ne sieltä laita piipaa-auton hakemaan.
Jos suoraan maksaa käräjäoikeus maksun, saattaa tulla kutsu käräjille. Siellä tuomari kysyy mitä on tutkittu ja mitä näyttöä. Jos näyttö on höpötysten varassa ja muut toista mieltä, ei asiat etene minnekään siitä. Hän on vain käräjäoikeusmaksua, noin paria-kolmeasataa köyhempi.
Miksi henkilö ei ole hoidossa? Onko lääkitys kunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi henkilö ei ole hoidossa? Onko lääkitys kunnossa?
Häntä on yritetty saada hoitoon, mutta hän on ilmeisesti onnistunut jotenkin livistämään näistä tilanteista. En ole varma, koska en ole itse enää henkilön kanssa juuri tekemisissä (en olisi lainakaan jos hän ei ottaisi minuun jatkuvasti yhteyttä), mutta käsitin siis että näissä tilanteissa on ollut jo viranomaisia paikalla/kutsuttuna mutta hän olisi karannut. Mutta nämä ovat kuulopuheita enkä tarkalleen tiedä miten nuo tilanteet ovat edenneet. Lääkitystä ei ole, ikävä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Ei muuta kuin psykiatriselle yhteyttä, akuutti psykoosi päällä. Eiköhän ne sieltä laita piipaa-auton hakemaan.
Olen käsittänyt, että ihmistä ei Suomessa saa pakkohoitoon mitenkään helposti. Muutoinhan olisin jo tehnyt kuten neuvoit aikoja sitten, mutta käsittääkseni henkilön tulisi olla vaarallinen itselleen tai muille ennen kuin voin ulkopuolisena soittaa hänelle piipaa-autoa.
Tämä ja 6 siis ap.
Onko psykiatri diagnosointi tämän psykoosin vai ihan keittiöpsykologit? Jos psykiatri, niin miksei lääkitystä?
Tässä jutussa ei jytäämisestä kerrota ihan kaikkea....
Vierailija kirjoitti:
Jos suoraan maksaa käräjäoikeus maksun, saattaa tulla kutsu käräjille. Siellä tuomari kysyy mitä on tutkittu ja mitä näyttöä. Jos näyttö on höpötysten varassa ja muut toista mieltä, ei asiat etene minnekään siitä. Hän on vain käräjäoikeusmaksua, noin paria-kolmeasataa köyhempi.
Hänellä ei varmastikaan ole varaa maksaa tuota maksua. Mietin tässä myös sitä, että jos poliisit ottavat asian tutkittavakseen, niin kuinka nopeasti se mahtaa edetä. Minulla on kesäsuunnitelmissa vielä ulkomaanreissu, mutta miten voin lähteä minnekään, jos minun on odotettava kutsua joihinkin kuulusteluihin? Tietääkö kukaan kuinka nopeasti tällaiset tutkinnat etenevät?
ap
Jaha, ajatuspoliisit liikenteessä. Henkilön sukulaiset yrittävät paeta selvää oikeuskeissiä, jossa tulisivat häviämään. Ja täällä ollaan vimmalla viemässä "hoitoon" tervettä ihmistä :D Aikamoinen Neuvostoliitto. Väärinajattelijat pöpilään saamaan "hoitoa"!
Vierailija kirjoitti:
Onko psykiatri diagnosointi tämän psykoosin vai ihan keittiöpsykologit? Jos psykiatri, niin miksei lääkitystä?
Tässä jutussa ei jytäämisestä kerrota ihan kaikkea....
Tietenkään en kerro kaikkea, koska en halua revitellä omia tai muiden yksityisasioita anonyymilläkään palstalla enemmän kuin tarpeellista. Psykoosi ei ole psykiatrin diagnosoima, mutta siinä pisteessä, että ihan kuka tahansa maallikko tunnistaa hyvin nopeasti ettei kaikki ole ok, kun on tuon henkilön kanssa tekemisissä. Läheisille se on aivan selvää, tosin niitäkään hänellä ei enää paljoa ole jäljellä, kun sekoilu on karsinut aika suuren osan lähipiiristä. En aio mennä hänen psykoosinsa tai elämänsä yksityiskohtiin vain tyydyttääkseni mammojen tiedonjanoa, se ei ollut tämän aloituksen tarkoitus.
ap
Saahan sitä suunnitella vaikka mitä.
Et taida sinäkään olla ihan terve jos etukäteen jo noin ahdistut ja istut siellä kotonasi odottamassa koska poliisi tulee! Juu ei kannata lomailla kun vankilaan joudut varmaan syyttömänä jo huomenna tai ensi viikolla tai ensi vuonna HUH HUH.
Vierailija kirjoitti:
Jaha, ajatuspoliisit liikenteessä. Henkilön sukulaiset yrittävät paeta selvää oikeuskeissiä, jossa tulisivat häviämään. Ja täällä ollaan vimmalla viemässä "hoitoon" tervettä ihmistä :D Aikamoinen Neuvostoliitto. Väärinajattelijat pöpilään saamaan "hoitoa"!
Vastenmielinen viesti. Trollikin voisi joskus miettiä mitä sanoo. Kuten sanoin, hän ei ole edes tavannut kaikkia ihmisiä joiden syyttää tehneen hänelle vääryyttä. Useimpien kanssa hän ei ollut juuri missään tekemisissä ajanjaksona jolloin ajattelee noiden asioiden tapahtuneen. Itse en pidä terveenä sitä, että ei esimerkiksi tunnista omia ajatuksiaan tai pitää ruokaa vaarallisena (nämä lievimpinä esimerkkeinä, jotka käyvät lähes kehen tahansa psykoosipotilaaseen).
Jaahas...palstalla on psykohullu. Taitaa olla lääkkeet ottamatta ja psykoosia pukkaa päälle itsellä...
Se on tätä avohoitoa taas. Otan osaa.
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä suunnitella vaikka mitä.
Et taida sinäkään olla ihan terve jos etukäteen jo noin ahdistut ja istut siellä kotonasi odottamassa koska poliisi tulee! Juu ei kannata lomailla kun vankilaan joudut varmaan syyttömänä jo huomenna tai ensi viikolla tai ensi vuonna HUH HUH.
Kyllä mua ahdistaa, ja ahdistaa ennen kaikkea tuon henkilön tilanne. En voi myöskään täysin sulkea itseäni ja ajatuksiani tästä koska hän lähettelee minulle jatkuvasti viestejä joiden sisältö on jo itsessään hyvin ahdistavaa ja välillä uhkaavaa. Jos lukisitte ne niin ahdistuisitte itsekin.
Jotain mätää tuntuu olevan jutussa. Ettei vain olisi rikosilmoitus syystä ja jotain kiusaamista taustalla. Jos puhut totta ja olet oikeassa niin ei sinun tarvitse olla huolissasi, kyllä poliisi todennäköisesti selvittää totuuden.
Jos lähettää viestejä niin hänhän antaa sinulle suoraan todisteet. Niillä voi saada sen M1-lähetteenkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muuta kuin psykiatriselle yhteyttä, akuutti psykoosi päällä. Eiköhän ne sieltä laita piipaa-auton hakemaan.
Olen käsittänyt, että ihmistä ei Suomessa saa pakkohoitoon mitenkään helposti. Muutoinhan olisin jo tehnyt kuten neuvoit aikoja sitten, mutta käsittääkseni henkilön tulisi olla vaarallinen itselleen tai muille ennen kuin voin ulkopuolisena soittaa hänelle piipaa-autoa.
Tämä ja 6 siis ap.
Ei saa ei. Edes muille vaarallista hullua ei saa hoitoon kuin korkeintaan lyhyiksi pätkiksi, ja ovat aina alta aikayksikön takaisin "siviilissä" terrorisoimassa muita. Lääkkeitähän ei Suomessa ole pakko syödä, eikä ole käytännössä mitään seurantaa saati valvontaa. Omasta hoitomyöntyvyydestä on kaikki kiinni, ja sitähän ei monilla mielisairailla ole.
Tiedätkö, kuka on tämän kahelin lähiomainen?
Up