Herkät, väheksytyt ja lapsenomaiset ihmiset ovat niitä kaikkein tarkkanäköisimpiä

Koska minäminä-narsisti naiset ja miehet on niiiiiin cooleja. Not.

No, ajattelen kyllä mielelläni olevani hyvin tarkkanäköinen, ja olen kaikkia noita muita asioita.

Itse olen tullut ajan myötä hyvin varautuneeksi. Olin lapsena ujo ja arka sekä koulussa kiusattiin 10 vuotta. Olin vielä hieman oudon näköinenkin lapsi, koska minulla oli hyvin paksut posket, vaikka olin muuten hoikka.

Nykyään minusta on tullut samanaikaisesti melko avoin ja hyvin varautunut ihminen. Näytän eloisan puolen itsestäni, mutta menee kauan, että viitsin paljastaa kaiken. Teen sen ihan lähimpien kanssa.

Miesystävikseni valikoituu ulkoisesti kylmän ja kovan oloisia tyyppejä. Olen huomannut senkin, että he ovat pohjimmiltaan suloisimpia ja lämpimimpiä olioita. Se kun näyttää menevän niin, että ihmiset ovat usein kaksipuolisia - ne ulkoisesti lämpimät ovat kylmimpiä ja päinvastoin.

Aistin herkästi toisten tunnetiloja ja olen liiankin empaattinen. Joskus tämä piirre tuntuu niin raskaalta, että hyljin sitä itsekin ja saatan olla karkea. Ja jos suutun voin olla jumalattoman tyly ja ilkeä. Huomaan, että silloin minua säikähdetään ja pelätään. Haluaisin, että ne aggressiiviset kiusaajatyypit ymmärtäisivät, että kenen tahansa sielu ei sovellu kynsin teroitukseen, koska kynnet voivat jäädä raastinrautaan kiinni ja käsi nirhautua irti.

Tämä puoli ei sitten tule minusta niin nopeasti ilmi ja harhautan ihmiset kuvittelemaan, että olen joku pikku höppänä, jolle sopii naureskella.

Ymmärrän myös tuon Dostojevksi-vertauksen. Kirjassaan Kirjoituksia kellarista hän toi mm. esille tämän miten häntä väheksyttiin tarinan päähenkilön ajatusten kautta. Kirja oli lyhyt ja mielenkiintoinen selostus säälittävästä nerosta, ihmisestä, joka on samanaikaisesti toisten ylä- ja alapuolella eikä siksi sovi minnekään. Olin kirjaa lukiessani järkyttynyt siitä miten samankaltaisesti joku voi kanssani ajatella...tuskin mikään nero olen, ei sillä.

Onneksi hänet armahdettiin siitä kuolemantuomiosta.

Osa ehkä huomaakin näissä ihmisissä lahjoja ja sen takia yrittävätkin mitätöidä heitä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tullut ajan myötä hyvin varautuneeksi. Olin lapsena ujo ja arka sekä koulussa kiusattiin 10 vuotta. Olin vielä hieman oudon näköinenkin lapsi, koska minulla oli hyvin paksut posket, vaikka olin muuten hoikka.

Nykyään minusta on tullut samanaikaisesti melko avoin ja hyvin varautunut ihminen. Näytän eloisan puolen itsestäni, mutta menee kauan, että viitsin paljastaa kaiken. Teen sen ihan lähimpien kanssa.

Miesystävikseni valikoituu ulkoisesti kylmän ja kovan oloisia tyyppejä. Olen huomannut senkin, että he ovat pohjimmiltaan suloisimpia ja lämpimimpiä olioita. Se kun näyttää menevän niin, että ihmiset ovat usein kaksipuolisia - ne ulkoisesti lämpimät ovat kylmimpiä ja päinvastoin.

Aistin herkästi toisten tunnetiloja ja olen liiankin empaattinen. Joskus tämä piirre tuntuu niin raskaalta, että hyljin sitä itsekin ja saatan olla karkea. Ja jos suutun voin olla jumalattoman tyly ja ilkeä. Huomaan, että silloin minua säikähdetään ja pelätään. Haluaisin, että ne aggressiiviset kiusaajatyypit ymmärtäisivät, että kenen tahansa sielu ei sovellu kynsin teroitukseen, koska kynnet voivat jäädä raastinrautaan kiinni ja käsi nirhautua irti.

Tämä puoli ei sitten tule minusta niin nopeasti ilmi ja harhautan ihmiset kuvittelemaan, että olen joku pikku höppänä, jolle sopii naureskella.

Ymmärrän myös tuon Dostojevksi-vertauksen. Kirjassaan Kirjoituksia kellarista hän toi mm. esille tämän miten häntä väheksyttiin tarinan päähenkilön ajatusten kautta. Kirja oli lyhyt ja mielenkiintoinen selostus säälittävästä nerosta, ihmisestä, joka on samanaikaisesti toisten ylä- ja alapuolella eikä siksi sovi minnekään. Olin kirjaa lukiessani järkyttynyt siitä miten samankaltaisesti joku voi kanssani ajatella...tuskin mikään nero olen, ei sillä.

Onneksi hänet armahdettiin siitä kuolemantuomiosta.

Ihmisestä tosiaan pahimmillaan tulla semmoinen kellariloukon ihminen, joka katkerana eristäytyy muista ja samalla koko maailmasta. Kirja on kyllä hyvä!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Osa ehkä huomaakin näissä ihmisissä lahjoja ja sen takia yrittävätkin mitätöidä heitä.

Se juuri onkin kitkerä paikka kun lahjoja on niillä "mitättömillä"" ihmisillä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Osa ehkä huomaakin näissä ihmisissä lahjoja ja sen takia yrittävätkin mitätöidä heitä.

Tässä voi hyvinkin olla perää. Ihmiset eivät pidä siitä jos aistivat että joku näkee heidän lävitseen.

Minun korvaani ap:n kuvailema luonne kuulostaa erityisherkältä.

Jostain syystä minulle tulee Rauli Somerjoki heti mieleen, vaikkei häntä nyt mitenkään musiikillisesti aliarvosteta, niin kuin ei Dostojevskiakaan kirjailijan roolissaan. Mut aina toi Rauli esitetään jotenkin reppanana (viimeksi Love Records -leffassa), siis nimenomaan miehet esittävät hänet reppanana, tosin anarkistisena reppanana, mutta reppanana kuitenkin. Heille Rauli tuntuu olevan arvoitus. Kun sillä pyöri sitä pllua ympärillä, sen kun olisi vain ottanut ja kyllähän se hetken ottikin, mut sitten sanoi ettei kiinnosta. Olisi halunnut kirjoittaa vain satuja ja piirtää sarjiksia ja lukea runoja. Semmonen lapsellinen reppana se oli niin.

Mut naiset ja kissat ja koirat (katsokaapa piruuttaan Baghin tekemä Raulin haastattelu;D) tykkäsi siitä reppanasta ja samalla tämä ujo, lapsellinen mies oli myös erittäin tarkkanäköinen - sen sai moni iholle yrittänyt kokea, kun Rauli sivalsi verbaalisesti (ja joskus fyysisestikin) ja iski aina just siihen kohtaan mihin pitikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa ehkä huomaakin näissä ihmisissä lahjoja ja sen takia yrittävätkin mitätöidä heitä.

Tässä voi hyvinkin olla perää. Ihmiset eivät pidä siitä jos aistivat että joku näkee heidän lävitseen.

Olen tuo 3/7.

Hyljin juurikin ilkeitä ihmisiä. Niitä ilkeitäkin on erilaisia. Monet ulkoisesti yleensä mukavat voivat olla salailkeitä ja irvailla "heikommilleen" huomaamattomilla tavoilla. Pysyttelen näistä kaukana. Sitten on näitä hurmaavia lirkuttelijoita, jotka välillä nälvivät suoraan. En jaksa heitäkään.

Sitten on tätä tyyppiä, joka on katkeroitunut, mutta josta näkee, että siellä pinnan alla on suloinen ja kiva ihminen. Tunsin joskus tällaisen. Hänellä oli tapana piikitellä erästä toista tyyppiä, joka oli hänen peilikuvansa. Hän ei kestänyt tätä herkkää ihmistä vaan kävi avoimesti ilkeäksi ja piikitteleväksi. Minua se säälitti molempien puolesta. Tämä herkkä ei osannut puolustautua ja tämä ilkeä ei nähnyt, että hylki vain jotain katkeraa osaa itsessään ilkeillessään tuolle tyypille.

Nämä olivat nuoria kehittymättömiä kundeja. Välillä teki suoraan sanottuna mieli ruimaista turpaan. Mutta enhän minä niin tee kun olen kiltti ihminen, huoh.

Vierailija kirjoitti:

Minun korvaani ap:n kuvailema luonne kuulostaa erityisherkältä.

Herkkä ilman muuta, mutta osa herkistäkin ihmisistä saattaa olla vähän höhliä.

Voin omalta kohdalta vahvistaa sen, että syrjästä näkee tarkemmin. Monesti olen työpaikalla hymyillyt sisään päin, kun olen seurannut tiettyjen seurapiirien touhuja. He kuvittelevat suunnittelevansa salassa kekkereitään, mutta heitä voi lukea kuin avointa kirjaa. He eivät hoksaa, että jos haluavat toimia muilta salassa, heidän ei pidä muuttaa käytöstään, mutta juuri sen he tekevät ja se paljastaa touhut.

Oon alkanut miettiä tuosta herkkyydestä ja vetäytyvyydestä, että kumpi edeltää kumpaa. Meillä esikoinen on tuota erityisherkkää sorttia. (En muuten itse ole häntä "diagnosoinut", vaan ihan lukuisten ammattilaisten toimesta on selvitetty syitä tietyille käytökseen ja vuorovaikutukseen liittyville jutuille.) Monet viljelee sitä väärinkäsitystä, että erityisherkkyys ja introverttius/ujous/vetäytyvyys automaattisesti kulkisi käsi kädessä. Ilmeisesti näin ei ole. Meidän lapsi on nimittäin perustemperamentiltaan hyvin sosiaalinen ja ekstrovertti tapaus. Hän hakeutuu mielellään ihmisten kanssa puheille ja on aktiivinen mitä tulee toisiin tutustumiseen. Hän on myös hyvin iloinen, puhelias ja eläväinen tapaus. Mutta tosiaan hyvin herkkä monella tapaa: aistii ihmisten tunteet ja tunnelmat tarkasti, ja se uuvuttaa hänet välillä. Ainut tapa hänelle säädellä tuota tunnekuormaa on vetäytyä omaan rauhaansa (minkä hän onneksi osaa nykyään tehdäkin). 

Oon huomannut, että just herkkyytensä takia hän on joutumassa tietyntyyppisten lasten (ja joidenkin aikuisten) silmätikuksi. Tai herkkyys on siinä osatekijänä. Esimerkiksi: hän ei pysty katsomaan edes ikätasoisiaan lastenohjelmia, jos niissä on liian jänniä asioita (vaaratilanteita tai vaikkapa ystävysten välisiä riitoja). Toisaalta hän rakastaa satuja ja tarinoita, joten hänelle luetaan paljon (luetun sadun maailmaa on helpompi hallita, kun omalla mielikuvituksella on suurempi rooli). Tämän seurauksena esimerkiksi hänen puhetapansa ja leikkinsä ovat erilaisia. Hän vaikuttaa myös lapsellisemmalta suurin piirtein ikäistensä silmissä, kun ei katso tiettyjä ohjelmia tai vaikka pelaa tiettyjä pelejä. Aiemmin tullessaan kiusatuksi ja härnätyksi hän alkoi itkeä herkästi, joten hänelle naurettiin. Nyt jos hän aavistelee jotain negatiivista olevan tulollaan, hän vetäytyy jo valmiiksi.  Pelkään, että lopulta hän alkaa vetäytyä jo ennaltaehkäisevästi, koska alkaa pelätä toisia ja luulee itsessään olevan jotain vikaa. Tämä on huolestuttavaa jo siksikin, että välittömyys ja reippaus on yksi hänen parhaimmista piirteistään. Monet tykkäävät hänen aurinkoisuudestaan ja tietynlaisesta aitoudestaan. Tää maailma vaan tuppaa olemaan aika kova paikka sellaisille, jotka kulkevat sydän auki. Tälläkin palstalla huomaa, miten monet tarjoavat herkkyyteen lääkkeeksi karaistumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun korvaani ap:n kuvailema luonne kuulostaa erityisherkältä.

Herkkä ilman muuta, mutta osa herkistäkin ihmisistä saattaa olla vähän höhliä.

Joo, tarkkanäköisyys on tunnetaito joka opitaan ajan kanssa. Sama koskee muitakin sosiaalisia taitoja. Syrjemmästä on helpompi tehdä huomioita varmasti, mutta tarkkanäköisiä ja siinä mielessä sosiaalisesti älykkäitä ihmisiä on monenlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Oon alkanut miettiä tuosta herkkyydestä ja vetäytyvyydestä, että kumpi edeltää kumpaa. Meillä esikoinen on tuota erityisherkkää sorttia. (En muuten itse ole häntä "diagnosoinut", vaan ihan lukuisten ammattilaisten toimesta on selvitetty syitä tietyille käytökseen ja vuorovaikutukseen liittyville jutuille.) Monet viljelee sitä väärinkäsitystä, että erityisherkkyys ja introverttius/ujous/vetäytyvyys automaattisesti kulkisi käsi kädessä. Ilmeisesti näin ei ole. Meidän lapsi on nimittäin perustemperamentiltaan hyvin sosiaalinen ja ekstrovertti tapaus. Hän hakeutuu mielellään ihmisten kanssa puheille ja on aktiivinen mitä tulee toisiin tutustumiseen. Hän on myös hyvin iloinen, puhelias ja eläväinen tapaus. Mutta tosiaan hyvin herkkä monella tapaa: aistii ihmisten tunteet ja tunnelmat tarkasti, ja se uuvuttaa hänet välillä. Ainut tapa hänelle säädellä tuota tunnekuormaa on vetäytyä omaan rauhaansa (minkä hän onneksi osaa nykyään tehdäkin). 

Oon huomannut, että just herkkyytensä takia hän on joutumassa tietyntyyppisten lasten (ja joidenkin aikuisten) silmätikuksi. Tai herkkyys on siinä osatekijänä. Esimerkiksi: hän ei pysty katsomaan edes ikätasoisiaan lastenohjelmia, jos niissä on liian jänniä asioita (vaaratilanteita tai vaikkapa ystävysten välisiä riitoja). Toisaalta hän rakastaa satuja ja tarinoita, joten hänelle luetaan paljon (luetun sadun maailmaa on helpompi hallita, kun omalla mielikuvituksella on suurempi rooli). Tämän seurauksena esimerkiksi hänen puhetapansa ja leikkinsä ovat erilaisia. Hän vaikuttaa myös lapsellisemmalta suurin piirtein ikäistensä silmissä, kun ei katso tiettyjä ohjelmia tai vaikka pelaa tiettyjä pelejä. Aiemmin tullessaan kiusatuksi ja härnätyksi hän alkoi itkeä herkästi, joten hänelle naurettiin. Nyt jos hän aavistelee jotain negatiivista olevan tulollaan, hän vetäytyy jo valmiiksi.  Pelkään, että lopulta hän alkaa vetäytyä jo ennaltaehkäisevästi, koska alkaa pelätä toisia ja luulee itsessään olevan jotain vikaa. Tämä on huolestuttavaa jo siksikin, että välittömyys ja reippaus on yksi hänen parhaimmista piirteistään. Monet tykkäävät hänen aurinkoisuudestaan ja tietynlaisesta aitoudestaan. Tää maailma vaan tuppaa olemaan aika kova paikka sellaisille, jotka kulkevat sydän auki. Tälläkin palstalla huomaa, miten monet tarjoavat herkkyyteen lääkkeeksi karaistumista.

Ei kaikki herkät ole introvertteja (tutkimusten mukaan 70% on introvertteja), eivätkä varsinkaan ujoja, lapsesi voi ihan hyvin olla herkkä. En usko että lasta kannattaa pakottaa mihinkään, mieluummin kannattaa olla rohkaiseva ja positiivinen, mutta lapsen ehdoilla kuitenkin. Ei herkkyys ole mikään kuolemantuomio, vaikka välillä kaikki onkin vähän monimutkaisempaa kuin muilla.

Olen tuollainen ihminen ja sen vuoksi erittäin yksinäinen

Vierailija kirjoitti:

Olen tuollainen ihminen ja sen vuoksi erittäin yksinäinen

Et ole ainoa. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että ihmisessä on enemmön voimaa kuin edes tajuaa. Mutta menee se elämä yksinkin (välillä hampaita kiristellen) :)

Onneksi on niitä jotka näkevät nämäkin ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt tuon saman havainnon elämässäni useasti. Usein näitä ihmisiä kiusataan, vältellään, pilkataan ja vähätellään. He eivät välttämättä ole menestyneitä tai edes poikkeuksellisen älykkäitä, mutta näillä empaattisilla syrjästäkatsojilla on tarkempi näkö kuin muilla.

Kirjailijoistakin sen kaikkein tarkimman psykologinen silmän omasi lapselliseksi kuvailtu, kovia kokenut ja vähättelyä osakseen saanut henkilö, eli Dostojevski. Jos hän eläisi nykypäivänä, eikä olisi tunnettu, ihmiset kävelisivät hänen ylitseen. Hän oli ystävällinen, mutta ihmisten silmissä näkymätön ja arvoton. Kunnnes tietysti todisti olevansa nerokas kirjailija. Valitettavasti tuommoiset ihmiset eivät osaa kunnolla puolustautua. Miksei ihmiset opi ikinä arvostamaan erilaisia ihmisiä? Ihmiset ovat luultavasti liian typeriä huomatakseen, että ihailtavia ominaisuuksia löytyy välillä yllättävältä taholta.

Minäkin olen juuri tuollainen. En kuitenkaan nero millään alueella.....

Tääl kysytään miksi ihmiset eivät opi arvostamaan näitä herkkiä ihmisiä?

Olisiko syynä juuri se, että ihmiset pelkäävät, kun huomaavat hänen näkevänsä läpi, erityisesti se omien heikkojen puolien näkeminen voi pelottaa.

Toinen on se,että harva ihminen on luonnostaan 'hieno' käytöksinen eli

kunnioittaa ja rakastaa toista ihmistä yhtä paljon kuin itseään.